Author: Kirsi Karvinen

Voiko luovuutta oppia? Tämä on kysymys, jota käsittelen tässä blogitekstissäni. Alkuun on ehkä hyvä kerrata, mitä luovuus itse asiassa onkaan, mutta tekstin loppua kohti uskon vastanneeni otsikon kysymykseen omasta näkökulmastani.

Mitä luovuus on?

Usein luovuus myös mielletään vain taiteelliseen työskentelyyn, kuten esimerkiksi kirjoittamiseen, tanssiin ja kuvataiteisiin. Luovuutta tarvitaan kuitenkin myös paljon muuhun, kuten ihan jokapäiväiseen arkielämään ja sellaiseenkin työhön, johon luovuutta ei usein mielletä. Itse olen työskennellyt välillä myös varastotöissä ja olikin pienoinen ahaa-elämys, kuinka paljon siinäkin työssä voi käyttää halutessaan luovuutta. Ei ole ollut vain kerta tai kaksi, kun olen käyttänyt luovuuttani kehittääkseni uusia tapoja tehdä asioita, näin yhtenä esimerkkinä.

Mutta mitä luovuus sitten on? Luovuus on ennen kaikkea tapa tehdä asioita uudella tavalla. Tällä tavalla luovuutta ajatellessa se laajenee myös taiteellisen työskentelyn ulkopuolelle. En aliarvioi taiteen tekemistä (onhan taiteellinen työskentely myös oma rakkauteni), mutta haluan nostaa esiin myös tämän toisen puolen.

Luovuus on myös tapa tehdä asioita uudella tavalla. Se on uusien näkökulmien etsimistä. Luovuus on innovatiivisuutta ja sitä, että uskaltaa sanoa kyllä uusille ideoille. Näitä seikkoja tarkastellessa on itse asiassa hyvinkin selvää, että tietenkin luovuutta voi oppia, sitä voi aina kehittää eteenpäin.

Jokainen on luova

Sinänsähän tekstin otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä se antaa pienesti virheellisen käsityksen siitä, että voisi olla tila, ettei olisi luova ollenkaan. Näinhän asia ei koskaan ole, sillä jokainen meistä on luova, jokainen omalla tavallamme. Aivan jokaisessa meissä on luovuutta vaikka kuinka paljon, mutta joskus se tuntuu hautautuneen jonnekin todella syvälle piiloon.

Luovuus ei myöskään ilmene vain taiteen tekemisenä, vaan esimerkiksi arjen innovatiivisuutena. Luovuus on myös tärkeä osa työelämää ja joskus voi olla hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa työtään ja huomata, kuinka paljon luovuutta käyttääkään työpäiviensä aikana.

Tässä olisikin sinulle pieni haaste: Tarkkaile yhden päivän ajan omaa arkeasi ja työskentelyäsi. Voit vaikka kirjoittaa ylös asioita, joissa käytit luovuutta, mutta myös niitä asioita, joita voisi olla hyvä tarkastella uudella tavalla.

Voiko luovuutta oppia?

Vastaus otsikon kysymykseen on lyhyt ja ytimekäs: Tietenkin voi!

Luovuus on kuin mikä tahansa muukin taito. Sitä voi kehittää ja aina voi oppia jotain uutta. Joskus siihen kuitenkin saattaa tarvita ulkopuolista apua, mutta tämä mahdollisuus kannattaa aina hyödyntää! Olen omassa työssäni nähnyt useaan otteeseen, kuinka jonkun luovuus on lähtenyt uuteen kukoistukseen tai kuinka joku on saanut aivan uusia näkökulmia omaan työskentelyynsä. Olen opettanut luovaa kirjoittamista ikäihmisille ja sanataidetta alakoululaisille. Molempien ryhmien kanssa on ollut useita hetkiä, jolloin on ollut upeaa huomata, kuinka joku on oppinut jotain uutta, saanut itselleen jotain uutta, ja mitä se on saanut myöhemmin aikaan. Kyse ei ole siitä, että korostaisin tässä omaa erinomaisuuttani opettajana, vaan siitä, että joskus sitä tarvitsee pienesti ulkopuolista apua, jotta oppii taas katsomaan asioita uudella tavalla.

Luovuutta voi oppia ulkopuolisen avun kautta. Sitä voi oppia tekemällä itse tietoisesti jotain asian eteen. Ja tässä se salaisuus piileekin: Luovuutta oppii vain tekemällä. Luovuus kehittyy vain tekemällä. Jos vain istumme paikallamme tekemättä mitään, vain odottaen, että jotain tapahtuisi, ei luultavasti tapahdu yhtään mitään. Harvoin luovuus vyöryy yllemme aivan tyhjästä, vaan se vaatii myös meiltä aktiivista toimimista. Että teemme sen kehittämisen eteen jotain ja tuo oma aktiivinen toimiminen onkin avain luovuuden porttien avaamiseen.

Kokeile jotain uutta

En halua väittää, että tästä eteenpäin sinun tulee käydä verkkokursseja luovuudesta, palkata ulkopuolinen valmentaja (vaikka mielelläni itse siinä sinua autankin!) ja tehdä töitä kaksin käsin ja taukoamatta ollaksesi aina vähän luovempi.

Ensinnäkin haluan muistuttaa, että kelpaat jo nyt sellaisena kuin olet, olet ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin olet. Mutta jos haluat olla edes hieman luovempi, se myös vaatii omaa aktiivista toimintaa. Ainakin sen ensimmäisen askeleen ottamista. Tuo ensimmäinen askel voi tänään olla se, että tarkastelet arjessasi tai työssäsi yhtä asiaa uudesta näkökulmasta. Tai että teet jonkin asian aivan uudella tavalla. Luovuutta voi oppia lukemalla aiheesta, katsomalla muiden tapoja toimia, mutta ennen kaikkea opit luovemmaksi yksinkertaisesti sillä, että teet jotain. En halua sanoa, että täytyy tehdä enemmän tai että täytyisi olla tehokkaampi työskentelyssään, koska en miellä näitä asioita luovuuteen.

Kokeile jotain uutta, sano kyllä uusille ideoille, tarkastele asioita uudesta näkökulmasta. Ja jos kaipaat ulkopuolisen apua luovuutesi herättelemiseen, niin autan sinua mielelläni! Ota yhteyttä niin voimme keskustella asioista enemmän.

Mielikuvitus on yksi suurimmista kiinnostuksen kohteistani ja olen jo pidemmän aikaa julkaissut täällä blogissani mielikuvitusta käsitteleviä tekstejäni. Aikaisemmissa mielikuvitusta käsittelevissä teksteissä olen käsitellyt mielikuvitusta ensin yleisellä tasolla ja tämän jälkeen raotin hieman ovea omaan mielikuvitusmaailmaani ja kuinka se muodostui voimavaraksi elämässäni. Kolmannessa tekstissä käsittelin mielikuvitusta ennen kaikkea kirjoittamisen näkökulmasta. Neljännessä osassa paneuduin siihen, miksi aikuiset eivät aina osaa tai uskalla käyttää mielikuvitustaan.

Tässä Mielikuvitusta käsittelevän sarjan viimeisessä tekstissä haluan muistuttaa siitä, kuinka tärkeää mielikuvitus meille jokaiselle on, ja ettei sitä koskaan saisi unohtaa tai sysätä sivuun.

Aika hyvästellä

Tuli aika, jolloin minun tuli luopua mielikuvitusmaailmastani metsässä. Hyvästelin kuninkaan ja koin pienen haikeuden sisimmässäni, mutta kuitenkin tiesin, että minun on aika astua elämässäni eteenpäin. Tiesin jo silloin, ettei hyvästit metsälle tarkoittanut hyvästejä mielikuvitukselle, minun tulisi vain löytää uusi keino käyttää sitä.

Näin kävi myös Pevensin sisarusparvelle. Narnian tarinoiden kirjassa Prinssi Kaspian sisarusparven vanhimmat, Susan ja Peter, saavat tietää, että he eivät enää pääse Narniaan ja hieman myöhemmin Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin -tarinassa Lucy ja Edmund kuulevat saman surullisen uutisen. Heidän oli aika kasvaa ja kulkea elämässään kohti aikuisuutta. Mutta kuten oma mielikuvitusmetsäni on säilynyt muistoissani tähän saakka, haluan kuvitella, että näin kävi myös Pevensin sisarusten kohdalla. Ehkä Narnian seikkailuiden ansiosta heistä ei koskaan tullut mielikuvituksettomia aikuisia vaan he osasivat antaa sille sen ansaitseman arvon elämässään.

Mielikuvitus kuuluu myös aikuisille

Olen päättänyt, etten koskaan halua muuttua tuoksi kyyniseksi aikuiseksi, joka minua vaanii nurkan takana vaatimuksineen. Olen jossain elämäni vaiheessa tukahduttanut mielikuvitukseni ja yrittänyt elää ilman sitä, mutta nyt olen päättänyt pitää siitä kiinni vaikka viimeisin voimin. Ehkä myös tästä on kyse omassa kirjoittamisessani. Juuri kirjoittamisen kautta haluan saada kosketuksen omaan mielikuvitukseeni ja sen antamiin mahdollisuuksiin. 

Jean-Jacques Rousseau on sanonut, että todellinen maailma on rajattu, mielikuvituksen maailma on rajaton. Tuota rajattomuutta kohti ainakin itse kirjoittajana haluan kulkea. Tiedän, että matka edessäni on vielä pitkä, mutta ehkä minun ei tarvitse koskaan päästä perille. Eikö mielikuvituksessa ole parasta juuri se, että olemme aina matkalla?

[Teksti on katkelma esseestäni ´Mielikuvituksesta´. Se on julkaistu aikaisemmin Työväen Akatemian kirjoittajaopiskelijoiden antologiassa Kaleidoskooppi (2012).]

Lopuksi

Yllä olevan tekstin kirjoittamisesta on kulunut kymmenen vuotta. Se on pitkä aika elämässä ja siihen ajanjaksoon on mahtunut myös todella paljon. Kirjoittamisen opintojeni aikana olin täynnä optimismia, ajattelin, että kaikki on mahdollista ja oma luovuuteni ja mielikuvitukseni pursuivat yli äyräiden. Ja ollakseni rehellinen, kaipaan tuota idealistista tyyppiä, joka silloin olin.

Joskus vain on vaikeaa olla muuttumatta kyyniseksi, jos elämä heittää märkiä rättejä vastaan kerta toisensa jälkeen. On vaikeaa pysyä optimistisena, kun vastaan tulee pettymyksiä toisensa perään, joskus tuntuu vain helpommalta luovuttaa, kuin yrittää vielä kerran. Ja vielä kerran.

Rikas mielikuvitus on edelleen suuri voimavara elämässäni, mutta ollakseni rehellinen, luovuuteni ja mielikuvitukseni eivät ole lähelläkään täyttä potentiaaliaan. Käytän niistä vain murto-osan, vaikka haluaisin asian olevan toisin. Haluaisin taas kirjoittaa kuten vuosia sitten. Ilman paineita ja odotuksia jonkin saavuttamisesta. Haluaisin oppia kirjoittamaan uudestaan vain kirjoittamisen ilosta. Haluaisin taas kokea sen, kuinka teksti ja kirjoittaminen vievät mukanaan.

Yllä siteerasin Jean-Jacques Rousseauta ja haluan edelleen pitää tuosta johtamastani ajatuksesta kiinni. Että mielikuvituksessa parasta on se, että olen aina matkalla. Ehkä omaan matkaani on kuulunut kyynisyyden kaudet, hiljaiset hetket ja epätoivo. Mutta niiden ei tarvitse olla lopullinen päämäärä, vaan vain osa matkaa. Ehkä nyt on aika kulkea kohti jotain uutta.

Olemme aina matkalla!

Usein ajatellaan, että luovuutta joko on tai ei ole. Totuus on kuitenkin se, että jokainen meistä on luova, jokainen omalla tavallaan. Meissä jokaisessa on luovuutta, se vain ilmenee eri tavalla. Yhden luovuus tulee esiin kirjoittamisen kautta, toisen taas kuvataiteiden. On luovuutta, joka ilmenee liikeilmaisussa tai teatterin lavalla, ja on myös luovuutta, joka unohdetaan usein, arkiluovuutta nimittäin.

Usein luovuudesta ajatellaan hyvin yksipuolisesti, että se liittyy vain luoviin aloihin, taiteeseen ja kulttuuriin, vaikka todellisuudessa luovuus on olennainen osa ihan perusarkeamme ja työelämää. Ja tämä on asia, johon itsekin haluaisin panostaa enemmän. Miksi rajoittaa luovuus koskemaan vain tiettyjä osa-alueita, kun se todellisuudessa on olennainen osa ihmisen elämää ylipäätään.

Joskus luovuus tietenkin saattaa kadota hetkeksi aikaa, tai hautautua kaiken muun alle. Kun uupumukseni aikoinaan oli pahimmillaan, en kokenut itseäni luovaksi, enkä edes halunnut tehdä mitään luovuuteen viittaavaakaan. Uupumuksen hellittäessä alkoi myös luovuuteni nostaa päätään ja olikin hienoa seurata sitä, kuinka se kaikki alkoi kasvaa aivan uudella tavalla. (Näitä asioita käsittelen syvemmin esimerkiksi luennoillani.)

Voiko luovuutta sitten opettaa?

Jos luovuutta on meissä jokaisessa ja meistä jokainen ilmaisee sitä eri tavalla, onko mahdollista edes opettaa luovuutta?

Tähän on yksinkertainen vastaus: On mahdollista ja voi opettaa.

En voi antaa sinulle kaavaa, että kun teet asiat x, z ja y, niin sitten luovuutesi lähtee uuteen nousuun. Enkä koskaan edes yrittäisi myydä yksilöohjaustani näin, sillä en usko tällaisiin kaavoihin tai siihen, että kun toimit juuri tietyllä tavalla, elämäsi muuttuu kuin taikaiskusta. Uskon kuitenkin siihen, että me ihmiset voimme muuttua. Uskon siihen, että luovuutta voi houkutella esiin, herätellä sitä ja saada luovuutensa uuteen kukoistukseen.

Joskus tähän saattaa tarvita ulkopuolisen apua, ja sitä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää. En voi opettaa sinulle luovuutta samalla tavalla kuin kielioppia tai matematiikan laskukaavoja, mutta voin kulkea hetken matkaa rinnallasi ja antaa vinkkejä oman luovuutesi herättämiseen ja ravistelemiseen. Ehkä kyse on opettamista enemmän ohjauksesta, mutta termit eivät kuitenkaan muuta asian sisältöä.

Luovuuden opettaminen

Luovuudesta on kirjoitettu monia loistavia kirjoja ja kannustankin sinua lukemaan aiheesta paljon. Kirjoista saat paljon uutta pohdittavaa ja materiaalia omaan työhösi, eikä uuden tiedon hankkimisesta ole koskaan ainakaan haittaa! Se mikä yksin kirjoja lukiessa kuitenkin puuttuu, on yksilöllinen ote juuri sinun tilanteeseesi.

Yksin asioita pohtiessa saattaa pyöriä usein samaa kehää kerran toisensa jälkeen. On vaikea nähdä asioita objektiivisesti, sillä meillä on aina tunnepitoinen suhde omaan tekemiseemme, halusimme sitä tai emme. Ulkopuolinen näkee asiat joskus selkeämmin, joten joskus kannattaa heittää koko vyyhti jollekin toiselle ja kummasti niitä oleellisia langanpäitä alkaa löytyä.

Luovuuden opettamisessa (tai ohjauksessa) kyse on siitä, että ulkopuolinen näkee asiat objektiivisemmin. En ehkä keksi pyörää uudestaan (kuten ei kukaan muukaan), mutta ulkopuolisena osaan katsoa ohjattavan tilannetta aivan toisesta näkökulmasta; siksi myös on mahdollista antaa tukea ja ohjausta niin, että juuri sinun luovuutesi tai luova prosessisi kulkee eteenpäin.

Luovuuden ohjausta yksilöille ja ryhmille

Yksilöohjauksessa lähden liikkeelle aina juuri sinun tarpeistasi ja toiveistasi, joiden pohjalta lähdemme rakentamaan kokonaisuutta, joka palvelee juuri sinua parhaiten. Samoin toimin myös ryhmien suhteen, sillä myös jokainen ryhmä on erilainen ja niiden tarpeet ovat erilaiset.

Kyse ei ole siitä, että saisit luovan kirjoittamisen tehtäviä tai että opettaisin sinulle jonkin uuden maalaustekniikan tai liikeharjoituksen, jotta voisit kehittyä paremmaksi jollain tietyllä osa-alueella. Se on itse asiassa mahdotonta, sillä en todellakaan yritä edes väittää, että voisin antaa yksityiskohtaista teknistä opastusta aivan jokaisella osa-alueella. Tavoitteenani sen sijaan on antaa sinulle virikkeitä luovuuteen ylipäänsä, niin, että pääsisit eteenpäin omalla luovuuden tielläsi, oli tavoitteesi sitten kehittyä kirjoittajana, kuvataiteen parissa, tanssin saralla tai työelämässä. Kyse ei aina ole tekniikasta, vaan jostain aivan muusta!

Olen rämpinyt itse melkoisen ryteikön oman luovuuteni suhteen ja siksi uskallan väittää, että minulla saattaisi olla myös sinulle jotain annettavaa. Oma polkuni luovuuden suhteen ei todellakaan ole ollut kovinkaan helppo tai suoraviivainen, vaan olen nähnyt niin huiput kuin syvimmät montutkin. Ajattelen kuitenkin, että koko tuo kirjo on ollut itse asiassa parasta, mitä minulle on luovuuden suhteen tapahtunut, sillä se on antanut todella syvää ymmärrystä ja kokemuspohjaa luovuuteen.

Ota yhteyttä, jos haluat tietää luovuuden yksilö- tai ryhmäohjauksesta enemmän. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja kerron lisää tästä mahdollisuudesta!

Tekstintuotanto on osa monen yrityksen ja yhdistyksen toimintaa. Pitäisi tuottaa sisältöä eri kanaviin, päivittää blogia ja lähettää uutiskirjeitä. Ehkä työn alla ovat myös nettisivut tai jäsenlehti, johon pitäisi saada jotain materiaalia. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Oman toiminnan ohella ne saattavat kuitenkin lohkaista yllättävän paljon aikaa, varsinkin jos tekstin tuottaminen ei ole se omin juttu ylipäätään.

Kuulostaako tutulta?

Minulla on sinulle pieni salaisuus: Joskus tekstintuotanto kannattaa ulkoistaa sen sijaan, että tekisit kaiken aina itse.

Kaikkea ei tarvitse tehdä itse

Kaikkea ei tarvitse tehdä aina itse, se on itse asiassa melko yksinkertaista.

Jos lähestyt asiaa euroja miettien, on selvää, että halvimmalla pääset, kun teet kaiken itse. Jos nautit kirjoittamisesta, eikä se ole sinulle haastava tehtävä, mikään ei ole hienompaa, kuin saada kirjoitettua tarvittavat tekstit itse. Joskus kannattaa kuitenkin pohtia, mihin oma aika ja rahkeet riittävät ja milloin voisi olla fiksumpaa antaa tehtävä jollekin toiselle.

Itselläni oli pitkään taipumusta tehdä kaikki mahdollinen itse. Jos en osannut, opettelin. Eikä siinä mitään, opin paljon uutta ja kerrytin taitojani. Tämä vei kuitenkin todella paljon aikaa, eikä jokainen uusi opeteltava asia ollut sellainen, jota tarvitsisin joskus myöhemmin. Opettelin vähitellen ulkoistamaan tiettyjä osa-alueita projekteista, ymmärsin, ettei kaikkea tarvitse aina tehdä itse. Ja se helpotti elämää kummasti.

Ulkoista tekstintuotanto ja säästä aikaasi

Onko tekstintuotanto juuri se, mihin haluat käyttää aikaasi?

Jos kirjoittaminen ei kuulu lempipuuhaasi, se vie myös yllättävän paljon aikaa. Jos kirjoitat blogitekstiä tai uutiskirjettä useamman tunnin ajan, se vie yllättävän paljon aikaa kaikesta muusta, mitä voisit tehdä sen sijaan.

Kannattaa kokeilla, kuinka kauan sinulla kuluu aikaa yhden blogitekstin ideoimiseen ja kirjoittamiseen. Oletko valmis käyttämään tuon ajan viikoittain, tai useamman kerran kuukaudessa vai olisiko tuolle ajalle parempaakin käyttöä?

Ulkoistamalla tekstintuotannon säästät omaa aikaasi, se on selvää. Voit käyttää tämän säästyneen ajan oman työsi tekemiseen, eli siihen, mitä luultavimmin haluat mieluummin tehdä, ja mikä on koko toimintasi kulmakivi.

Tietyllä tavallahan aika on rahaa, kuten suomalaisessa sanonnassa todetaan. Joskus kannattaakin pohtia sitä, mihin oman aikansa todella haluaa käyttää ja milloin voi olla tarpeen ostaa jokin palvelu ulkopuolelta, jotta oman ajan saisi käytettyä mahdollisimman tehokkaasti.

Voit keskittyä omaan työhösi

Kun ulkoistat tekstintuotannon säästät siis omaa aikaasi ja voit keskittyä omaan työhösi. Saat ammattitaitoisesti tuotettua sisältöä ilman, että olet joutunut käyttämään siihen kallisarvoista työaikaasi. Se on harkitsemisen arvoinen ajatus.

Usein ajatellaan, että eihän se nyt niin kova homma ole kirjoittaa yhtä blogitekstiä tai uutiskirjettä. Sen kun istuu alas ja alkaa kirjoittaa. Joskus itse kirjoittaminen ei viekään aikaa tuntikaupalla, mutta sitä ennen on jo tehty työtä. On suunnittelua ja ideointia, on tiedonhankintaa ja ajatusten jäsentelyä. Jos kellotat jokaisen näistä osa-alueista, saattaa aikaa kulua enemmän kuin kuvittelet. Ja tämä kaikki vie aikaa kaikelta muulta, vaikkakin ehkä vähän aina sieltä ja täältä.

Entä jos voisitkin vain keskittyä tekemään omaa työtäsi? Joskus se tarkoittaa sitä, ettet enää yritä tehdä kaikkea itse, vaan ulkoistat osan tehtävistä toiselle.

Jos haluat säästää omaa aikaasi, keskittyä mieluummin omaan tekemiseesi, niin tarjoan sinulle tekstintuotantoa suurella sydämellä. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

---

P.S. Jos kirjoittaminen ja tekstin tuottaminen on sinulle helppoa ja nautit siitä, kannustan sinua kirjoittamaan itse. Itse kirjoittavana ja tekstiä rakastavana ihmisenä mikään ei ole hienompaa kuin se, että ihmiset kirjoittavat ja vielä nauttivatkin siitä. Jos kuitenkin kaipaat pientä apua kirjoittamisen tueksi esimerkiksi tekstien ideoimiseen tai kirjoittamiseen ylipäätään, tarjoan sinulle kirjoittamisen yksilöohjausta. Ota yhteyttä, niin voimme rakentaa juuri sinulle sopivan kokonaisuuden!

Aikaisemmissa mielikuvitusta käsittelevissä teksteissä olen käsitellyt mielikuvitusta ensin yleisellä tasolla ja tämän jälkeen raotin hieman ovea omaan mielikuvitusmaailmaani ja kuinka se muodostui voimavaraksi elämässäni. Kolmannessa tekstissä käsittelin mielikuvitusta ennen kaikkea kirjoittamisen näkökulmasta. Tässä neljännessä osassa paneudumme siihen, miksi aikuiset eivät aina osaa tai uskalla käyttää mielikuvitustaan.

Aikuiset ajattelevat usein mielikuvituksen kuuluvan vain lapsille. Haluan tuoda pohdintaan mukaan myös aikuisia koskevan näkökulman sillä olen miettinyt, onko mielikuvitus todella vain lapsille kuuluva asia vai voisiko myös aikuisella olla mahdollisuus mielikuvituksen valtavaan voimaan?  Mistä juontaa juurensa se, että juuri aikuiset eivät osaa tai ehkäpä uskalla käyttää mielikuvitustaan? 

Realismin voittokulku

Surrealismin manifestissa André Breton kuvailee mielikuvitusta sanomalla: “On uskallettava paljon, jos haluaa asettua asumaan näille kaukaisille seuduille, missä kaikki tuntuu aluksi vaikealta, ja vielä vaikeampaa on, jos haluaa opastaa sinne jonkun toisen. Sitä paitsi ei ole koskaan varma, onko siellä todella.” Breton mainitsee vielä, että tie näille seuduille on selkeästi viitoitettu ja riippuu vain matkustajan kestävyydestä, saapuuko hän todella perille.

Lapsilla on siis kyky nähdä nuo tienviitat huomattavasti paremmin kuin me aikuiset.  Juontaisiko tämä juurensa jo pelkästään maamme historiasta kuten sodista ja pula-ajoista? Ehkä vaikeat koettelemukset veivät kaiken huomion arjesta selviämiseen ja mielikuvituksen käyttö tuona aikana oltaisiin leimattu täydeksi hölynpölyksi. Ja tuo taakka painaa suomalaisten harteilla edelleen. Kukoistaahan meillä edelleen juuri realistinen romaanikirjallisuus ja runoudessakin lukijaa miellyttää ennen kaikkea tuttu ja turvallinen.

Nopea vilkaisu kirjallisuuden kehityskaareen Suomessa antaa tukea ajatuksilleni. Realismi syntyi Suomessa vastareaktioksi romantiikan paolle arkipäivästä. Realismi kuvasi tavallisia ihmisiä ja yhteiskunnan epäkohtia. Lukijalle on näin siis hyvin helppo yhtyä kirjan herättämiin ajatuksiin. Kautta historian realismi nosti aina päätään, kun yhteiskunnassa kuohui. Uusrealismi taas sai alkunsa vuoden 1905 suurlakosta jolloin kirjailijat alkoivat taas täsmentää kuvaa yhteiskunnasta ja kansasta. 

Voisinko siis vetää johtopäätöksen, että maamme historia itsessään on tukahduttanut mielikuvituksen monen elämässä, sillä tähän se on tuntunut kautta aikain menevän? Olisi loogisempaa ajatella vaikeiden aikojen saavan ihmiset turvautumaan mielikuvitukseen, mutta suomalaisille suunta on tuntunut olevan toinen. Olemme tukeutuneet ennen kaikkea arkirealismiin ja työntäneet mielikuvituksen hyvin syvälle sisimpäämme. 

Mielikuvituksesta voimavara

Eikä minun tarvitse katsoa kovinkaan kauas itsestäni nähdessäni realistisuuden voittokulun lähipiirissäni. Jos pyytäisin muita kertomaan minulle jonkin tarinan olisi vastauksena, “Älä nyt höpsi, enhän minä”. Ja toisaalta jos asetan saman kysymyksen pienelle lapselle ei kestä kauaakaan kun hän on heittäytynyt täysin mielikuvitusmaailmansa valtaan ja kertoo minulle mitä erikoisempia tarinoita. Mielenkiintoista, eikö totta!

Breton väittääkin, että lapset ovat automaattisesti surrealisteja. Hän väittää, että mieli, joka uppoutuu surrealismiin elää uudelleen innoittuneena parhaan osan lapsuuttaan. “Lapsuudenmuistoista ja joistakin muista syntyy tunne, että on siteetön ja eksynyt tieltä, mitä minä pidän kaikkein hedelmällisimpänä tilana.”. Näin toteaa André Breton pohtiessaan matkaa mielikuvituksen maailmaan. Ehkä siis aikuisilla, loogisen päättelykyvyn ja rationalismin mestareilla, onkin sisimmässään suuri pelko lähteä tutkimaan noita tuntemattomia polkuja, mitä lapset kulkevat aivan luonnostaan. On helpompi kulkea tuttua ja turvallista, kaikkien muidenkin käyttämää tietä pitkin kuin uskaltautua eksymään loogisuuden tieltä ja katsomaan, mitä noilta sivupoluilta löytyy.

 Ja voin rehellisesti tunnustaa olevani itsekin ehkä edelleen tuolla suurella valtatiellä, missä kaikki kulkee sovittujen liikennesääntöjen mukaisesti eikä loogisuudelle löydy epäilyksen sanaa. Mutta kuinka ollakaan noita pieniä tienviittoja mielikuvituksen poluille löytyy jos vain kaiken liikenteen hälinän keskeltä pystyy kohdistamaan katseensa noihin pieniin maamerkkeihin. Turha kuvitellakaan, että vilkkuvat valot ja mainoskyltit johdattaisivat meitä eteenpäin jos kaipaamme rämpimään mielikuvituksen poluille. Se vaatii sitä, että uskallamme heittäytyä tuntemattoman varaan ja astumme ensimmäisen askeleen tuolle salaperäiselle polulle. Toisaalta juuri se onkin erittäin houkuttelevaa!

[Teksti on katkelma esseestäni ´Mielikuvituksesta´. Se on julkaistu aikaisemmin Työväen Akatemian kirjoittajaopiskelijoiden antologiassa Kaleidoskooppi (2012).]

Lopuksi

Yllä olevan tekstin kirjoittamisesta on kulunut yhdeksän vuotta ja silti se tuntuu erittäin ajankohtaiselta. Maailma ja me ihmiset muutumme todella hitaasti, myös kun kyse on mielikuvituksesta ja sen käyttämisestä. Realistinen näkökulma ja tapa katsoa ympäröivää maailmaa on tuttu ja turvallinen tapa toimia, mutta onko se ainoa tapa toimia?

En voi väittää, että olisin viime aikoina tai oikeastaan viime vuosina ollut malliesimerkki mielikuvituksekkaasta elämästä tai ylipäätään mielikuvituksen voimasta elämässä. Olen tainnut kallistua aikuisen ihmisen realistiseen tapaan elää ja katsoa maailmaa ympärilläni, vaikka en koskaan ole halunnut sen menevän niin. Vaatii itse asiassa yllättävän paljon motivaatiota toimia toisin ja ennen kaikkea alkaa toimia toisin.

Mielikuvituksen käyttö ei tarkoita sitä, että eläisin jatkossa jossain todellisuuden ulkopuolella, vaan sitä, että katson maailmaa ja kaikkea sitä mitä teen, uusin silmin. Uskallan avata silmäni, uskallan katsoa ympärilleni ja nähdä mahdollisuuksia siellä, missä en aikaisemmin ole niitä nähnyt. Kuten yllä kirjoitin (jo yhdeksän vuotta sitten) se saattaa vaatia sen, että heittäydymme tuntemattoman varaan ja astumme ensimmäisen askeleen tuolle salaperäiselle polulle, jonka mielikuvitus meille tarjoaa.

Tämä on suunta, johon olen alitajuisesti hakeutunut jo pitkään, mutta viime päivien aikana ajatus on selkiytynyt kirkkaammaksi. Tämä koskee tietenkin elämää ja elämänasennettani ylipäätään sekä kirjoittamistani ja muuta luovaa työskentelyä, mutta se tulee vaikuttamaan myös yritykseni toimintaan ja tästä pääsen toivottavasti kertomaan tarkemmin, kunhan sen aika on.

Edellisestä tekstistäni täällä blogin puolella on kulunut hyvin pitkä aika. Puoli vuotta hiljaiseloa blogissa on pitkä aika, mutta joskus jokin osa-alue jää elämän jalkoihin ja tällä kertaa se on ollut tämä blogi. Niin kauan kuin blogin kirjoittaminen ei ole minulle palkkatyötä, en halua sen myöskään muuttuvan minulle taakaksi tai rasitteeksi. Pitkä asia lyhyesti; on vain tapahtunut työt ja elämä kaikkine käänteineen, jotka ovatkin vieneet aikani aika kokonaisvaltaisesti. Blogia en kuitenkaan ole unohtanut, vaan olen tämän hiljaiselon aikana huomannut enenevissä määrin kaipaavani taas tänne kirjoittamista ja asioiden pohtimista.

Ehkä kuitenkin kirjoittamisen pariin palaamiselle on noussut pieni kynnys. Mitä kirjoittaisin? Mistä aloittaisin? En ehkä saisi alan yrittäjänä edes sanoa sitä ääneen, mutta sanon kuitenkin; näinkin tapahtuu, myös minulle ja monelle muullekin.

Helpoin tapa tällä kertaa kuitenkin on palata ajatuksiini, joita kirjoitin vuoden 2020 viimeisenä päivänä kun listasin ylös ajatuksiani koskien tätä vuotta. Voisikin siis olla mielenkiintoista palata näin puolen vuoden jälkeen silloin kirjoittamiini asioihin ja katsoa, mitä tämän puolen vuoden aikana on tapahtunut.

Yrittäjyys

Ensimmäinen tavoitteeni yrittäjänä ei ollut kasvattaa liikevaihtoa radikaalisti, mutta toiveenani oli, että toiminta olisi edes kannattavaa ja että pystyisin elättämään itseni omalla yritystoiminnallani. No, yritystoimintani on ollut kannattavaa ja olen saavuttanut tavoitteeni siitä, että elättäisin itseni työlläni. Tämän lisäksi kirsikkana kakun päällä on ollut se, mitä en tavoitteekseni asettanut, eli liikevaihtonikin on kasvanut todella hyvin kuluneen puolivuotisen aikana. Olenkin ollut todella kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt ja olenkin nauttinut kuluneesta puolesta vuodesta todella paljon.

Mainitsin, että vuosi 2020 oli työrintamalla sellainen, jolloin olen rakentanut ennen kaikkea pohjaa tulevalle. Syksyn projekteista osa oli sellaisia, jotka konkretisoituivat vasta tänä vuonna. Syksyllä aloimme työstää Sastamalan Lue mulle -hanketta, jossa sain olla mukana. Kevät toi mukanaan omat haasteensa, kun lähiopetukset eivät olleet mahdollisia, mutta onneksi nykypäivänä on muitakin tapoja ja lorukylvyt onnistuivat kuin onnistuivatkin; eivät vain sillä tavalla kuin suunnittelimme. Lorukylpyjä ja yhteistyössä koostamaani lorupakkaa voi käydä kurkistamassa Lue mulle -hankkeen sivuilta.

Olen saanut tehdä kuluneen puolen vuoden aikana paljon erilaisia töitä tekstien oikolukemisesta video- ja valokuvaukseen sekä somekonsultointiin. On ollut mielenkiintoista olla mukana erilaisissa projekteissa ja odotan innolla sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Moni projekti ja idea on jäänyt vielä hautumaan ja odottamaan oikeaa aikaa, mutta joskus on parempi olla hötkyilemättä liikaa.

Vuoden lopussa toivoin uusia haasteita töiden suhteen ja tämä kyllä toteutui. Olen tehnyt töitä myös kotitoimiston ulkopuolella, aivan muun alan töissä, mutta olen kyllä nauttinut tästä puolivuotisesta täysin siemauksin; se on ollut mukavan monipuolinen kaikkinensa. Olen oppinut vähitellen myös pois suorittamisesta, mikä oli yksi toiveistani tätä vuotta ajatellen. Olen oppinut paljon uutta ja kehittynyt ja tämä oppimisprosessi jatkuu loppuun saakka, mikä tekeekin elämästä mielenkiintoista.

Luovuus

En asettanut luovuuden suhteen mitään konkreettisia tavoitteita, sillä tunnen itseni sen verran hyvin tietääkseni, ettei se ole itselleni oikea tapa lähestyä asiaa. Toiveenani oli kuitenkin löytää aikaa itselleni aikaa olla luova muutenkin kuin yrittäjän näkökulmasta. Että maalaisin, tanssisin, kirjoittaisin, valokuvaisin vapaasti sen pohjalta miltä itsestäni tuntuu.

Takana on haastavat kaksi vuotta luovuuden suhteen, joten olen antanut itselleni luvan vain olla enkä ole vaatinut itseltäni mitään. Vastaan on tullut todella paljon pettymyksiä ja vastoinkäymisiä ja olen ollut hieman tuuliajolla sen suhteen, mitä todella haluan ja mihin haluan luovuuttani käyttää. Olen kyseenalaistanut kaiken enkä tiedä olenko vielä löytänyt täysin sitä, mitä lähdin etsimään.

Ollakseni rehellinen, työt ovat vieneet tänä vuonna energiaani ja aikaani, samoin suuret muutokset, joita elämä on tänä vuonna tuonut mukanaan. Olen kuitenkin antanut itselleni luvan toteuttaa itseäni ja luovuuttani siinä mittakaavassa kuin on tuntunut tarpeelliselta siinä hetkessä. Olen antanut musiikin viedä mukanaan, vaikka se ei olekaan tapahtunut siinä mittakaavassa kuin kuvittelin. Olen kaivannut hetkittäin kirjoittamista ja olen kirjoittanutkin, joskus muistikirjaan, joskus puhelimen muistioon ja se on ollut hyvä juuri niin. Sanotaan, että kaikella on aikansa ja luotan, että niin on myös tämän asian kohdalla. Ajattelen myös, että myös nämä kaudet ovat tärkeitä ja uskon, että löydän vielä aivan jotain uutta, kunhan maltan antaa sille vain aikaa.

Hyvinvointi

Tavoitteenani oli panostaa omaan hyvinvointiini enemmän. Halusin unohtaa suorittamisen liikunnan suhteen ja sen sijaan liikkua sillä tavalla, mikä tuntuu hyvältä ja saa minut voimaan paremmin. Yksi oleellisimmista tavoitteista oli panostaa palautumiseen ja rentoutumiseen.

Kulunut puolivuotinen on ollut työntäyteinen, joten palautumiseen panostaminen on ollut tarpeen. Heti alkuvuodesta unohdin kaiken suorittamisen ja liikuin vain sen verran kuin tuntui hyvältä ja mitä juuri sillä hetkellä kaipasin. Hyvinvointiin panostaminen nousi vielä tärkeämpään asemaan saatuani tietää, että meidän perheeseen syntyy vielä yksi lapsi. Kasvatan siis pientä assistenttia tällä hetkellä; hänen olisi tarkoitus syntyä marraskuussa. Tämä on ollut myös yksi syy sille, että blogi on ollut hyvin hiljainen. Olen paiskinut nyt töitä sen mukaan miten olen jaksanut, sillä loppuvuodesta tahti hiljenee väistämättä. Tarkoituksena kuitenkin on, että jatkan työntekoa myös äitiyslomalla, jos pieni assistentti antaa siihen mahdollisuuden. Lapsella on kuitenkin myös toinen vanhempi, joka jakaa vastuun tasapuolisesti kanssani, joten ehdin kyllä istua tietokoneen ääressä varmasti juuri niin paljon kuin haluan.

Lopuksi

Viime joulukuussa kirjoitin seuraavaa:

Jos minun pitäisi tiivistää ajatukseni olisi se ehkäpä seuraava. En oikeastaan toivo, että tuleva vuosi olisi helppo, sillä en ole koskaan ajatellut, että helppo elämä olisi se, mitä kaipaan. Odotan mieluummin mielenkiintoista ja mukavan haastavaa vuotta. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea ajatus itseni kuuntelemisesta ja sen mukaan toimimisesta. Tulevana vuonna aion siis kuunnella enemmän omaa sisintäni ja toimia sen mukaan. Aion elää omaa elämääni ja tehdä siitä ennen kaikkea itseni näköisen. Niin että voi sitten vuoden päästä ajatella, että voi pojat, olipa mielenkiintoinen vuosi!

Oli mielenkiintoista lukea puolen vuoden takaisia ajatuksiani ja huomata, kuinka paljon asioita elämässäni on tapahtunut. Vaikka en ole edes muistanut asettamiani tavoitteita, ovat ne kuitenkin muhineet alitajunnassani ja työstyneet eteenpäin vähän kerrallaan.

Sain eteeni mukavan haastavan vuoden, ainakin näiden puolen vuoden jälkeen uskallan sanoa näin. Toinen puolivuotinen on vielä edessäpäin ja uskon sen jatkavan samoilla linjoilla. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja olen myös pyrkinyt toimimaan sen mukaan. Ehkä olen osannut vähitellen elää itseni näköistä elämää ja uskon, että joulukuussa voin sanoa, että voi pojat, olipa mielenkiintoinen vuosi!

Aikaisemmissa mielikuvitusta käsittelevissä teksteissä olen käsitellyt mielikuvitusta ensin yleisellä tasolla ja tämän jälkeen raotin hieman ovea omaan mielikuvitusmaailmaani ja kuinka se muodostui voimavaraksi elämässäni. Tässä mielikuvitusta käsittelevän sarjan kolmannessa osassa käsittelen mielikuvitusta ennen kaikkea kirjoittamisen näkökulmasta, onhan se itselleni läheisin ja rakkain tapa käyttää mielikuvitusta ja luovuutta.

Suuri tuntematon

Jos minun pitäisi kuvailla mielikuvituksen käyttöä  kertoisin sen olevan kuin suuri tuntematon edessämme. Tarkemmin ajateltuna tuosta suureen tuntemattomaan hyppäämisestä taitaa olla kyse myös kirjoittamisessa sillä kirjoittaminen on jotain sellaista, mitä ei voi hallita. Tai ehkä voi, mutta silloin jää jokin sulku pidättelemään luovuuden virtoja. 

Kirjoittamisesta

Väittäisin, että mielikuvitus on kirjoittajan työkalu ja se vaatii myös harjoittelua. Kehonrakentaja viettää tuntikausia kuntosalilla harjoittamassa lihaksiaan ja niin myös kirjoittajan tulisi harjoittaa omaa mielikuvitustaan jotta se kasvaisi ja kehittyisi entistä rikkaammaksi.

Esimerkiksi Opettaja-tv -sivustolla todetaan, että luovassa kirjoittamisessa korostuvat mielikuvitus ja kirjoittajan oma sisäinen maailma. Ilman mielikuvitusta ei siis ole luovaa kirjoittamista. Samaa ajattelee myös Stephen King todetessaan kirjassaan Kirjoittamisesta, että ilman sydäntä ja mielikuvitusta fiktion maailma olisi aika kurja paikka. Hän heittää ilmoille myös ajatuksen, että ilman mielikuvitusta koko fiktion maailmaa ei ehkä olisi edes olemassa.

Mielikuvituksen maailma

Miksi kirjailija sitten ryhtyy kirjoittamaan? Siihen Kingillä on vastaus valmiina: “Kirjoittaessahan me haluamme nimenomaan päästä muusta maailmasta eroon — Kirjoittaessa me luomme omia uusia maailmoja.”. Kingin näkemys siis on se, että kirjoittaja haluaa päästä välillä todellisuudesta, eroon. Ehkä kirjailija myös käsittelee kirjoittaessaan omaa sisäistä maailmaansa, tiedosti sen tai ei. Tätä ajatusta tukee myös sivistyssanakirjan kuvaus mielikuvituksesta: “Kuvittelukyky. Kyky tuottaa (todellisuutta vastaamattomia) mielikuvia ja uudenlaisia kokonaisuuksia aiempien kokemusten aineksista.”

Stephen King oli seitsemänvuotias löytäessään mielikuvituksen maailman kirjoittamisessaan. Hän kuvaa tuota hetkeä seuraavasti: “Muistan, että se ajatus täytti minut suunnattomalla mahdollisuuksien tunteella, kuin minut olisi ohjattu isoon rakennukseen, jossa on valtavasti suljettuja ovia, ja kuin olisin saanut luvan avata niitä vapaasti. Ovia oli enemmän kuin yksi ihminen ehtisi koko elämässään avata, minä ajattelin silloin ( ja ajattelen vieläkin)”. Ehkä tässä on yksi syy Kingin valtavalle menestykselle ja kirjoittamistahdille. Jokaisen kirjansa kohdalla hän on valmis testaamaan mielikuvituksensa rajoja ja mihin asti hän sillä kertaa päätyy.

Eikö jokainen kirjoittaja loppupeleissä hae tätä kirjoittamisellaan? Sitä oivallusta, mitä mielikuvitus ja kirjoittaminen yhdessä saavat aikaan. Vain toinen kirjoittava henkilö voi tietää sen tunteen kun tutustuu vähitellen luomaansa fiktiiviseen henkilöön ja kuinka lopulta näistä henkilöhahmoista tulee itselleen niin läheisiä, että tuntuvat jo oikeilta, lihaa ja verta olevilta ihmisiltä. Ja siinä vain suppea esimerkki kirjoittajan mielikuvituksesta.

[Teksti on katkelma esseestäni ´Mielikuvituksesta´. Se on julkaistu aikaisemmin Työväen Akatemian kirjoittajaopiskelijoiden antologiassa Kaleidoskooppi (2012).]

Lopuksi

Yllä olevan tekstin kirjoittamisesta on kulunut jo paljon aikaa, mutta allekirjoitan edelleen kaiken tuon, mitä olen kirjoittanut. Nyt monta kirjoitusprojektia myöhemmin tunnistan edelleen aivan yhtä vahvasti tuon kaiken; kuinka mielikuvitukseni luoma maailma herää henkiin, kuinka kirjoittamista henkilöhahmoista tulee hetkeksi aikaa kuin lihaa ja verta olevia ihmisiä, joiden kanssa kuljen tietyn ajanjakson elämästäni. Olen myös edelleen sitä mieltä, että aivan jokainen kirjoittaa tekstiinsä myös jotain itsestään; joskus tiedostaen, useammin tiedostamattaan.

Voi olla, että olen liian usein pysytellyt tutuilla ja turvallisilla vesillä sen sijaan, että olisin lähtenyt testaamaan oman mielikuvitukseni rajoja, kuten Stephen King mainitsee tehneen. Minun ei tietenkään tarvitse lähteä vertailemaan itseäni maailmankuuluun kirjailijaan tai kehenkään muuhunkaan, mutta toisaalta voin kuitenkin inspiroitua muiden tekemisistä ja kirjoittamista teksteistä ja lähteä vähän kerrallaan kokeilemaan, missä menevät mielikuvitukseni rajat tällä kertaa!

---

Sarjan aikaisemmat tekstit:

• Mielikuvituksesta, osa I.
• Mielikuvituksesta, osa II.

En ole oikeastaan koskaan tainnut tehdä mitään lupauksia alkavalle vuodelle. Sen sijaan olen ehkä saattanut heittää ilmoille (tai kirjoittaa paperille) toiveita tulevaa vuotta varten, sillä miksipäs en toivoisi tulevan vuoden tuovan mukanaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Toiveita enemmän olen kuitenkin kirjoittanut ylös tavoitteita, sillä ne ovat kuitenkin konkreettisia asioita, joiden eteen voi tehdä itsekin jotain.

Parasta on kyllä ollut se, että usein olen unohtanut kirjoittamisen jälkeen kirjaamani tavoitteet, eli en ole todellakaan toiminut aktiivisesti niiden saavuttamisen eteen. Silti, vuoden lopussa kirjaamiani tavoitteita lukiessani olen huomannut, kuinka moni niistä on kuitenkin toteutunut. Onkin mielenkiintoista, kuinka paljon ihmisen alitajunta työskentelee asioiden eteen, vaikkei tietoisesti näihin asioihin olisikaan kiinnittänyt huomiota.

Näin vuoden viimeisenä päivänä haluan kirjoittaa myös tänne blogiini hieman ajatuksiani tulevalle vuodelle, siitä sai alkunsa myös idea tästä tekstistä.

Mennyt pohjana tulevaisuudelle

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoinen. Se on ollut erilainen. Se on ollut haastava, mutta myös opettavainen. Koska kulunut vuosi löytyy pähkinänkuoressa omasta tekstistään, en palaa siihen sen kummemmin. On kuitenkin todettava, että tämä vuosi kaikkine vivahteineen on kuitenkin rakentanut pohjaa tulevalle vuodelle. Ennen kaikkea kulunut vuosi opetti tarttumaan hetkeen. Se opetti kääntämään vastoinkäymisiä ja haasteita mahdollisuuksiksi ja oppimiskokemuksiksi. Keväällä en ehkä vielä ihan näin ajatellut, mutta kesän täyden lomailun jälkeen aloin nähdä syksyllä asioita uudesta perspektiivistä ja tämä on vienyt minua paljon eteenpäin.

Mitä sitten ajattelen tulevasta vuodesta? Mitä toivon sen tuovan mukanaan? Entä ne “kuuluisat” tavoitteet? En lähde tässä listaamaan asioita maailmanrauhasta ja koronan katoamisesta, vaan keskityn asioihin, joihin voin itse konkreettisesti vaikuttaa.

Ajatuksia tulevalle vuodelle yrittäjän näkökulmasta

Olen kai hieman epänormaali yrittäjä, sillä en laita tavoitteekseni kasvattaa radikaalisti yritykseni liikevaihtoa tai saavuttaa aina vain enemmän ja enemmän. En kuulu niihin ihmisiin, joille numerot viivan alla ovat kaikki kaikessa, vaikka tietenkin toivon, että yritystoimintani on kannattavaa ja pystyn ylipäätään elättämään itseni. Rahaa enemmän haluan kuitenkin keskittyä muihin asioihin.

Kulunut vuosi on ollut työrintamalla sellainen, jolloin olen ennen kaikkea rakentanut pohjaa tulevalle. Se ei koskaan tarkoita nopeaa menestymistä ja näkyviä tuloksia, mutta ne ovat asioita, jotka toimivat perustana kaikelle muulle. Moni syksyn projekteista ja aikaa vieneistä asioista ovat olleet sellaisia, jotka tulevat konkretisoitumaan vasta ensi vuonna.

Nykyisten työtehtävien lisäksi odotan uusia haasteita töiden suhteen. Odotan uusia mielenkiintoisia projekteja, joihin hypätä mukaan. Odotan, että voisin tehdä enenevissä määrin juuri niitä asioita, joita haluan ja että voisin panostaa niihin asioihin entistä enemmän. Haluan oppia paljon uutta ja kehittyä, mutta en todellakaan halua, että se menee suorittamiseksi.

Ajatuksia tulevalle vuodelle luovuuden näkökulmasta

En todellakaan aio asettaa tähän konkreettisia tavoitteita, kuten että saisin kustannussopimuksen tai kirjoitettua näytelmän valmiiksi tai muuta vastaavaa. Mikäs siinä jos näin tapahtuisi, mutta jos lähden vaatimaan itseltäni jotain tällaista tiedän, mitä luovuudelleni käy. Se juoksee karkuun ja lujaa.

Haluan kuitenkin antaa itselleni aikaa myös olla luova muutenkin kuin yrittäjän näkökulmasta. Eikä kyse ole mistään suuresta ja vaikeasta asiasta. Tulevana vuonna haluan istua useammin alas ja maalata. Haluan antaa itselleni mahdollisuuden kirjoittaa ilman takaraivossa tykyttävää vaatimusta jostain “suuresta ja merkityksellisestä”. Haluan antaa musiikille enemmän sijaa viedä eteenpäin, liikuttaa kroppaa ja antaa sen rentoutua tanssin kautta. Enkä halua minkään näistä tapahtuvan siksi, että olisi pakko, vaan koska tiedän sen tekevän minulle itselleni hyvää.

Ajatuksia tulevalle vuodelle hyvinvoinnin näkökulmasta

Tavoitteenani on panostaa omaan hyvinvointiini entistä enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että kuuntelen omaa kroppaani entistä paremmin. Liikun sillä tavalla, mikä tuntuu hyvältä ja mikä tekee juuri minulle hyvää tällä hetkellä. Unohdan suorittamisen myös liikunnan puolella ja annan mennä fiiliksen mukaan.

Ruuan suhteen tämä vuosi on ollut ratkaiseva ja tuonut mukanaan tarpeellisen ja terveellisen muutoksen. Tulevana vuonna tavoitteena on tietenkin jatkaa samalla tavalla ja panostaa edelleen monipuoliseen ja minulle sopivaan ruokavalioon. Myös syömisen kohdalla haluan unohtaa viimeisenkin ajatuksen suorittamisesta ja panostaa sen sijaan kuuntelemaan itseäni ja sitä, mitä todella tarvitsen sillä hetkellä.

Tiedän, että yksi oleellisimmista asioista hyvinvoinnin kohdalla on palautumiseen ja rentoutumiseen panostaminen. Olen kirjoittanut myös levon merkityksestä, joten on ehkä aika ottaa omat opit kunnolla käyttöön ja myös panostaa lepoon ja rentoutumiseen. Kesällä opettelin olemaan ja tätä opettelua on hyvä jatkaa edelleen. Jos painan eteenpäin tukka putkella ilman hengähdystaukoja on turha ihmetellä miksi oma luovuus on hiipunut tai miksi en jaksa innostua asioista, joista muuten innostuisin. Palautumiseen ja rentoutumiseen panostaminen on pohja sille, että minulla on enemmän voimavaroja niille asioille, joita todella haluan tehdä.

Yksi aivan konkreettinen tavoite, jonka ensi vuodelle asetan, on se, että viettäisin vieläkin enemmän aikaa luonnossa. Metsät, kansallispuistot, patikkareitit, mitä vain. Kohteita kyllä löytyy ihan läheltäkin jos vain haluaa niitä nähdä. Luonto on aina merkinnyt minulle paljon ja sillä on myös suuri merkitys omalle hyvinvoinnilleni. Miksi en siis panostaisi siihen?

Lopuksi

Tekstistä tuli huomattavasti pidempi kuin kuvittelin. Siitä taisi tulla myös hieman erilainen kuin kuvittelin. Ajattelin kirjoittavani epämääräisiä ajatuksia sieltä ja täältä, mutta sen sijaan kirjoitinkin yllättävän konkreettisia asioita. Selkeästi nämä asiat, toiveet, tavoitteet ovat kypsyneet ajatuksissani jo pitkään tullessaan paperille näinkin helposti. Alitajunta työssään taas, kuten huomaatte.

Jos minun pitäisi tiivistää ajatukseni olisi se ehkäpä seuraava. En oikeastaan toivo, että tuleva vuosi olisi helppo, sillä en ole koskaan ajatellut, että helppo elämä olisi se, mitä kaipaan. Odotan mieluummin mielenkiintoista ja mukavan haastavaa vuotta. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea ajatus itseni kuuntelemisesta ja sen mukaan toimimisesta.

Kirjoitin aikaisemmin oman sisimmäin kuuntelemisesta ja seuraava katkelma on se, joka kuvaa ajatuksiani myös tulevan vuoden suhteen.

Oman sisimmän kuunteleminen ja sen mukaan toimiminen ei tarkoita itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä. Se tarkoittaa sitä, että alkaa viimein elää omaa elämäänsä ja tekee siitä itsensä näköisen, sellaisen, että voi vanhana kiikkustuolissa mietittyä, että voi pojat olipa mielenkiintoinen elämä!

Tulevana vuonna aion siis kuunnella enemmän omaa sisintäni ja toimia sen mukaan. Aion elää omaa elämääni ja tehdä siitä ennen kaikkea itseni näköisen. Niin että voi sitten vuoden päästä ajatella, että voi pojat, olipa mielenkiintoinen vuosi!

Alunperin suunnitelmanani oli kirjoittaa tarkempi kooste kuluneesta vuodesta, mutta koska en muistanut kirjoittaa sitä hiljalleen vuoden aikana, en ajatellut rutistaa tarkkaa vuosikoostetta kasaan muutamassa päivässä. Tarkoituksenani kun kuitenkin on myös ottaa rennosti ja lomailun kannalta nämä vuoden viimeiset päivät. Tämä kooste vuodesta 2020 koostuu siis hajanaisista ajatuksista ja tunnelmapaloista tämän vuoden ajalta.

Taide ja kulttuuri ovat olleet olennainen osa tätä vuotta. Opiskelin taidehistorian perusopinnot loppuun tänä vuonna ja se on ollut kyllä yksi mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista, jota olen opiskellut. Yksi parhaista asioista tällä rintamalla oli myös työskenteleminen ohjaajan assistenttina Vammalan teatterissa. Kevät oli todella antoisa ja opettavainen teatterin suhteen ja olen kiitollinen siitä, että pääsin mukaan Oppineet naiset -näytelmän työstämiseen. Muilta osin taide- ja kulttuurikokemukseni löytyvät omasta postauksestaan, joten niitä en listaa tähän enää uudestaan.

Maaliskuusta lähtien korona on tietenkin vaikuttanut myös omaan elämääni. Se lopetti opiston liikuntakurssit kertaheitolla. Se siirsi oman opetustyöni etäopetukseksi. Lapset olivat etäkoulussa ja pyrimme pitämään arjen normaalina poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Aivan kevyimmästä päästä oma kevääni ei ollut, sen huomasin vasta myöhemmin kuinka paljon se verotti kaiken kaikkiaan. Koronan vuoksi olen myös joutunut opettelemaan useamman uuden ohjelman käytön. Tutuiksi ovat tulleet Cixco Webex Meetings, Zoom, Teams ja YouTube. Kummasti kaikkea uutta oppii, kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

Luonto on ollut suuressa roolissa tänä vuonna. Olen nauttinut ennen kaikkea ihan näissä kotimaisemissa tehdyistä kävelylenkeistä, mutta aina välillä olemme suunnanneet muuallekin. Lyhyen ajomatkan päässä on Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto, jossa olemme käyneet useamman kerran. Varsinkin keväällä kävelimme latupohjaa pitkin Aurajärvelle useampaankin otteeseen, mistä kertyikin mukava 12 km lenkki. Miehen kanssa kävimme kahdestaan Joutsijärvellä ja sinne aiomme kyllä suunnata myös uudemman kerran. Kuusamossa vietetty viikko oli täynnä luontoelämyksiä, jotka tekivät hyvää niin mielelle kuin ruumiillekin.

Yksi vuoden kohokohdista olikin kesälomareissumme Kuusamoon. Se oli rentouttava ja unohtumaton viikko upeissa maisemissa. Tuo viikko auttoi myös nollaamaan kevään raskautta ja huomasin rentoutuvani kunnolla pitkästä aikaa.

Töiden puolesta kulunut vuosi on ollut mielenkiintoinen. Olen opettanut blogikirjoittamista Sastamalan opistossa. Olen opettanut ikäihmisille luovaa kirjoittamista ja lapsille sanataidetta. Olen ohjannut kehitysvammaisten Taiteesta voimaa -ryhmää. Syksyllä aloittelin omaa yritystoimintaani ja työt ovat lisääntyneet mukavasti loppuvuotta kohti. Olen työskennellyt paljon video- ja valokuvauksen parissa. Olen editoinut ja muokannut videoita ja antanut myös somekonsultaatiota. Pääsin mukaan myös Lue mulle -hankkeeseen, mikä tulee työllistämään ensi vuonna enemmänkin. Olen myös heittäytynyt muihin eteeni tulleisiin työprojekteihin, jotka ovatkin täyttäneet syksyn ja loppuvuoden kalenteria tiivistyneeseen tahtiin.

Liikuntapalettini on tänä vuonna rakentunut muun muassa Sastamalan opiston kursseista. Tanssin puolelta olen käynyt Latinomix- ja Tanssimix-tunneilla. Pienesti olen myös harrastanut balettia. Kehoa huoltavalta puolelta kursseja on ollut niin Balletix- kuin kehonhuoltokurssikin. Jonkin verran olen harrastanut pyöräilyä, mutta sitäkin enemmän tehnyt pidempiä ja lyhempiä kävelylenkkejä. Juoksua kokeilin muutaman kerran, niin kauan kuin kroppa kesti sen kaltaista rasitusta. Tärkein tavoitteeni oli ennen kaikkea kuunnella omaa kroppaani ja toimia sen mukaan ja tässä koen myös onnistuneeni.

Remonttirintamalla tapahtui yllättävän paljon. Teetimme taloomme patteriremontin, mikä näkyykin kodin tasaisemmassa lämpötilassa sekä pienentyneessä sähkölaskussa. Remontoimme vanhan keittiön säilytys-/oleskelutilaksi, missä pikkuveljeni oli suurena apuna. Ostimme myös itsellemme kakkoskodin, jonka remonttia olemme vähitellen aloittaneet. Yläkertaan menevien portaiden purkaminen on jo aloitettu ja se etenee vähän kerrallaan.

Tänä vuonna esikoinen täytti 17, keskimmäinen 15 ja kuopus 12 vuotta. Itse saavutin 38:n vuoden iän ja odottelen mielenkiinnolla lähestyvää neljänkympin rajapyykkiä. Miehen kanssa olemme olleet 19 vuotta yhdessä, joista 15 naimisissa.

Tänä vuonna olen lukenut 63 kirjaa. Tämän lisäksi olen lukenut paljon myös taidehistorian opintoihin liittyvää kirjallisuutta.

Blogiin kirjoitin kuukausittaisten koosteiden lisäksi…

• Oodi tavalliselle arjelle.
• Taiteen välttämättömyydestä.
• Vastasin kysymyksiin Kuinka usein…?
• Vinkkejä aloittelevalle kirjoittajalle.
• Kuuntele sisintäsi.
• Kehtaanko mennä kauppaan?
• Kuinka kääntää haasteet voimavaraksi.
• Aina pitäisi olla jotain muuta.
• Kun poikkeus muuttuu normaaliksi.
• Lomalla – Terveisiä Kuusamosta.
• Olen opetellut olemaan.
• Erilainen aloitus viikolle.
• Luonnon merkityksestä.
• Unelma onnellisuudesta.
• Pitääkö kaiken olla aina jotain suurta ja merkityksellistä?
• Olemisen (sietämätön) keveys.
• Mielikuvituksesta, osa I.
• Mielikuvituksesta, osa II.
• Taide ja kulttuuri vuonna 2020.

Tällainen on ollut pintapuolisin oma vuoteni 2020. Paljon jäi myös kirjoittamatta, mutta osa jääköön vain omiin arkistoihini. Lyhyesti tiivistäen voisi sanoa, että kulunut vuosi on ollut erilainen. Se on haastanut. Se on heittänyt eteen uskomattoman määrän vastoinkäymisiä, mutta kummasti niistä kaikista on selvitty. Vuosi on pitänyt sisällään paljon pettymyksiä, mutta yhtä lailla myös onnistumisia. Kaikesta huolimatta sanoisin vuoden 2020 olleen rikas ja antoisa vuosi, jota en vaihtaisi pois.

Tänä vuonna kirjasin ihan mielenkiinnosta ylös taide- ja kulttuurikokemukseni ja koronavuodesta huolimatta käyntejä erilaisissa taidenäyttelyissä tai tapahtumissa oli kuitenkin aika kiitettävästi.

Minulla on ollut museokortti vuoden 2018 alusta lähtien ja olen kyllä nauttinut museokäynneistä koko rahan edestä. Laskeskelinkin, että tänä vuonna kuittasin museokortin vuosimaksun jo pelkästään tammikuun taidemuseokäynneillä, eli kortti on tuonut itselleni selvää säästöä. (Ihan henkilökohtainen mielipiteeni, ei maksettu mainos. )

Tervetuloa kurkistamaan siis taide- ja kulttuurivuoteeni 2020.

Tammikuu

• Tampereen taidemuseo: Osamu Tezuka; Mangan jumala
• Ateneum, Helsinki: Helene Schjerfbeck; Maailmalta löysin itseni, Näyttelyt Taiteilijoiden Ruovesi sekä Suomen taiteen tarina
• Kiasma, Helsinki: Ragnar Kjartansson; The Visitors
• Amos Rex, Helsinki: Birger Carlstedt: Kultainen kissa

Helmikuu

• Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere: Jarmo Koponen; Someplace sekä Markus Aspergren; Plastic Waters.

Maaliskuu

• Korona sulki taidemuseot ja -näyttelyt.
• Netin kautta: Outi Törmälä; Can I go to the store like this?

Huhtikuu

• Koronan vuoksi kaikki suljettuna.
• Huhtikuussa olin klassisen musiikin suurkuluttaja. Tampere Filharmonian lähetykset / nauhoitukset nousivat suosikeiksini.

Toukokuu

• Koronan vuoksi kaikki suljettuna.

Kesäkuu

• Hiljainen kuukausi taiderintamalla, vaikka mahdollista olisi jo ollutkin.

Heinäkuu

• Satakunnankatu, Tampere: Kaarina Kaikkosen insallaatio Varjo.
• Porin taidemuseo, Pori: Ola Vasiljeva; Long farewells – Pitkiä jäähyväisiä, Adrian Melis; 2768. 23,53. 8. 1958. 57%. 1000 sekä Jenni Yppärilä; Build-up.
• Ateneum, Helsinki: Näyttelyt: Inspiraatio – Nykytaide & Klassikot, Inspiraationa veljekset von Wright sekä Suomen taiteen tarina.
• Kiasma, Helsinki: Hullu rakkaus – Seppo Fräntin kokoelma Kiasmassa.
• Amos Rex, Helsinki: Generation 2020
• HAM, Helsinki: Näyttelyt: Sukupuolen sotkijat, Vilho Lampi sekä Gustafsson & Haapoja; Museum of Becoming

Elokuu

• Galleria Ronga, Tampere: Raimo Törhönen; koirajuttuja
• Pukstaavi, Sastamala: Vammalan teatterin lukudraama Moliérin Oppineet naiset

Syyskuu

• Vammalan teatteri: Oppineet naiset (Moliér)

Lokakuu

• Lokakuu oli hiljainen taiderintamalla.

Marraskuu

• Tampereen taidemuseo: Näyttelyt; Vuoden nuori taiteilija 2020 – Aapo Huhta sekä Space Works – Backlight2020
• Taidekeskus Mältinranta, Tampere: Tatu Vuorio; Anamnesis sekä Anna Hyrkkänen ; The Vehicle of Nature.
• Sara Hildénin taidemuseo: Tomas Byström, Tuula Lehtinen, Osmo Rauhala, Teemu Saukkonen, Jyrki Siukonen ja Ilkka Väätti; Seurassa.

Joulukuu

• Kulttuuritalo Jaatsi, Sastamala: Hannu Moilanen, valokuvanäyttely.

Kuten alussa mainitsinkin on kulttuuri- ja taidevuoteni ollut koronasta huolimatta runsas ja monipuolinen. Tietenkin olisin voinut panostaa vieläkin enemmän siihen, että joka kuukaudelle olisi tullut jotain, mutta en ole missään vaiheessa halunnut lähteä suorittamaan taidetta ja kulttuuria.

Paljon on tullut nähtyä ja koettua taiderintamalla, mistä olen todella onnellinen. On mielenkiintoista nähdä millaiseksi taide- ja kulttuurivuosi 2021 näyttää omalla kohdallani. Vaikka en suorittamaan ajatellutkaan lähteä, on pienenä tavoitteena kyllä monipuolistaa hieman valikoimaani ja etsiä aivan uusia paikkoja ja taidemuotoja.