Kehtaanko mennä kauppaan?

Kehtaanko mennä kauppaan
Kuva PublicDomainPictures Pixabaystä 

Tarkoituksenani oli nyt maaliskuussa käydä Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella katsomassa ennen kaikkea Outi Törmälän näyttely Kehtaanko mennä kauppaan. Sitten tulikin korona, joka sulki myös galleriat.

Nettisivut eivät korvaa fyysistä galleriakäyntiä, mutta tilanteen ollessa mikä on, se on kuitenkin paras ja ainoa tapa nauttia uusista näyttelyistä. Ja onneksi, oi onneksi, Outi Törmälän näyttelyn kuvat löytyvät myös netistä. Ja toimikoon tämä teksti myös vinkkinä teille muille: käykää katsomassa näyttelyitä virtuaalisesti!

Tyytymättömyys ulkonäköön

En ole suuri valokuvauksen asiantuntija, mutta nautin todella paljon laadukkaista valokuvista ja ihailen taidokkaita valokuvaajia todella paljon. Valokuvaan itse harrastusmielessä ja tiedän jo omasta kokemuksestani, ettei hyvää valokuvaa oteta tuosta vain. Muotokuvaus on vielä oma taiteenlajinsa, on eri asia kuvata ihmisiä ja kuvata heitä niin, että kuviin saa talletettua jotain todella syvää ja koskettavaa.

Mutta itse asiaan siis.

Outi Törmälä on henkilö- ja muotokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Tämä valokuvaprojekti sai alkunsa jo vuonna 2016, jolloin Törmälä etsi Facebookin kautta muotokuvaprojektiansa varten kuvattavaksi naisia, jotka eivät olleet tyytyväisiä ulkonäköönsä. Ilmoitus keräsi paljon vastauksia ja Törmälä kuvasi näitä naisia yli kahden vuoden ajan. Projekti oli alusta alkaen kantaaottava ja sen tavoitteena oli herättää keskustelua ilmiöstä, joka koskettaa todella monia, vaikka siitä ei puhutakaan. Törmälä toteaa, että sosiaalisen median aikakautena sekä ulkonnäkö että ihmisistä otetut valokuvat ovat nousseet entistä suurempaan rooliin ja aiheuttavat paineita ja tyytymättömyyttä. (Tekstin lähde)

Kauniita naisia ja sydäntäsärkeviä tarinoita

Valokuvat ovat yksinkertaisesti upeita. Niissä ei kikkailla turhilla asioilla, vaan valokuvaaja on halunnut keskittyä olennaiseen. Naiset ovat olleet kameran edessä omina itsenään, sellaisina kuin ovat halunneet tulla kuvatuksi. On myös uskomatonta katsoa, kuinka valokuvat eivät tietyssä mielessä valehtele; ne kertovat todella paljon kun niiden eteen pysähtyy hetkeksi aikaa.

Olen katsonut Törmälän ottamia valokuvia useaan otteeseen ja nähnyt tietokoneeni näytöllä valtavan kauniita naisia. Persoonallisia ja erilaisia naisia, mutta todella kauniita naisia. Jokainen. Enkä puhu edes siitä, että jokainen on kaunis omalla tavallaan, sillä se särähtää korvaani joka kerta. Että olet, hmmmm, omalla tavallasi kaunis (mutta et oikeasti kaunis kuitenkaan). Kuvien naiset ovat yksinkertaisesti vain kauniita, aivan jokainen. Olen katsonut kuvia ja tuntenut palan nousevan kurkkuuni, sillä jo näyttelyn tiedoista tiedän kuvien pohjautuvan sellaisten naisten kuviin, jotka eivät pidä itseään kauniina. Millään tavalla tai ollenkaan.

Olen lukenut Venla Rossin kirjoittamia tekstejä kuvien takaa; naisten ajatuksia itsestään ja ulkonäöstään. Olen pyyhkinyt kyyneleitä ja pohtinut sitä, miksi niin moni nainen kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, edelleen. Ja nämä naiset ovat vain pieni otanta naisista Suomessa ja vain pieni kurkistus syihin tyytymättömyyden taustalla. Osasyynä on ehkä sosiaalinen media ja sen luomat mielikuvat ja vaatimukset, mutta kuvattujen naisten tarinoita lukiessani tuli kyllä selväksi, että syyt tyytymättömyydelle ovat lähtöisin kuitenkin jostain muualta. Lapsuudenperheestä, koulukiusaamisesta, siitä, että on saanut kuulla kommentteja omasta ulkonäöstään; kommentteja, jotka ovat rikkoneet ja satuttaneet. Kuinka monta kertaa sainkaan lukea sen, että kuvattava on kokenut, ettei ole kelvannut omana itsenään, että aina pitäisi olla jotain muuta. (Aihe, josta kirjoitin itsekin jokunen aika sitten.)

Arvostelun kourissa

Voisin listata helposti tähän liudan piirteitä ulkonäöstäni, joista olen saanut arvostelua ja vähätteleviä kommentteja. Torahampaat. (Lopetin hetkeksi aikaa leveästi hymyilemisen peittääkseni hampaani). Liian pitkät kädet ja raajat ylipäätään. (yritin piilottaa käsieni pituuden, kunnes päädyin, että ne saavat näkyä ja kunnolla. Tanssi on auttanut tähän todella paljon.) Olen käyttänyt liian paljon meikkiä. (Yritin olla hetken aikaa ilman, mutta päädyin, ettei se kuulu muille meikkaanko ja kuinka paljon.) Rumat isovarpaat (kyllä, joku on tätäkin ottanut asiakseen kommentoida). Eri kokoiset silmäni (lapsena tehdyt silmäleikkaukset ovat jättäneet jälkensä, harmi jos häiritsee). Ja tässä on vain muutamia saamiani kommentteja.

Mutta kenenkään, ei kenenkään, tulisi koskaan joutua kuulemaan muiden arvostelua omasta ulkonäöstään. Ei kenenkään. Lasten ei tulisi koskaan joutua kuulemaan vanhempien suusta vihjauksia laihduttamisesta, ulkonäön virheistä tai mistään muustakaan. Kenenkään ei tulisi koskaan sanoa toiselle arvostelevaa tai halventavaa kommenttia tämän ulkonäöstä tai fyysisistä piirteistä ylipäätään. Kukaan ei voi koskaan tietää, mitä toisen taustalla on ja mihin nuo ajattelemattomat kommentit pahimmillaan toisen sysää. Törmälän kuvaamien naisten tarinoita lukiessani näiden ajattelemattomien kommenttien seuraukset ovat olleet osalla todella suuret.

Olet ainutlaatuinen

Meillä jokaisella on oikeus olla sellaisia kuin olemme. Sen painoisia kuin olemme, sen näköisiä kuin olemme. Ovat hiuksemme sitten pitkät tai lyhyet, polkkamalliin leikatut tai irokeesi, se ei kuulu kenellekään muulle. Meidän painomme ei kuulu kenellekään toiselle. Ei se, miten meikkaamme, miten pukeudumme, miten laitamme hiuksemme.

Yksi kuvatuista naisista totesi, että “Ahdistus oli läsnä joka päivä. Mietin, kehtaanko mennä edes kauppaan tai viemään roskia, kun näytän tältä.” Kenenkään ei kuuluisi joutua ajattelemaan näin. Ei kenenkään.

Tehdään siis jokainen oma osuutemme sen suhteen, ettemme ainakaan lisäisi toisten taakkaa. Nostetaan mieluummin kuin lytätään. Tuetaan toistemme matkaa eteenpäin. Ja sen sijaan, että arvostelisimme toisiamme, keskitytään kannustamaan ja rohkaisemaan, sillä jokaisessa meissä on niin paljon kaunista ja hyvää. Joskus tarvitsemme vain myös toisia, jotta ymmärtäisimme sen itsekin.