Lomalla – Terveisiä Kuusamosta

Kevät oli kaikkinensa erilainen. Se haastoi. Oli välillä jopa melko raskas ja huomasin vasta nyt kesäkuun ja loman koittaessa, että olen ollut todella väsynyt. Silti on ollut vaikeaa pysähtyä ja antaa itsensä vain olla.Kesäkuu toi mukanaan mukavan pysäytyksen kaikkeen. Sain kirjoitettua viimeiset taidehistorian esseet ja lomalle siirtymistä siivitti tieto siitä, että tulevana syksynä sekä ensi keväänä riittää töitä. Nyt olen ollut ihan vain lomalla – terveisiä Kuusamosta!

Maanantaina ajoimme neljän pysähdyksen taktiikalla kotoa tänne Kuusamoon. Viimeistään maisemien muuttuessa jylhemmiksi aloin rentoutua. Jostain syystä nämä maisemat saavat sen aikaan. Täällä olen osannut vain olla. Jopa istua lukemassa lehtiä ja ennen kaikkea olla ajattelematta oikeastaan mitään.

Lomalla - Terveisiä Kuusamosta
Lomalla - Terveisiä Kuusamosta

Eilen ajoimme Oulangan luontokeskukselle ja lähdimme siitä kävelemään Karhunkierroksen reittiä; meidän kohdalla kilometrejä tällä kertaa vain viisi koko reitin 82 km:n sijaan. Kiutakönkäällä istuimme pitkään. Valokuvasimme koskea, maisemia ja nautimme vain kaikesta siitä kauneudesta ympärillä. Kuohuvan veden ääressä sitä tuntee oman pienuutensa ja näkee luonnon voiman. Se vetää hiljaiseksi. Ja rauhoittaa.

Lomalla - Terveisiä Kuusamosta

Metsä on paikka, jossa rentoudun. Hieman fyysistä rasitusta ja pieni väsyminen; siinä on resepti, jolla saan nollattua ajatukseni. Liian usein huomaan aivojeni käyvän jatkuvasti ylikierroksilla, siksi onkin niin rentouttavaa huomata, että pystyn myös muuhunkin. Elämään hetkessä esimerkiksi.

Lomalla - Terveisiä Kuusamosta

Tänään kapusimme Konttaisen huipulle, josta olikin upeat maisemat oikeastaan joka suuntaan. Reitti oli merkitty vaativaksi ja vaikka matkaa parkkipaikalta huipulle kertyi vain kilometrin verran sai se kuitenkin sykkeen nousemaan, sillä reitti on aika pitkälti pelkkää nousua. Mutta kapuaminen kannatti, tietenkin.

Istuimme ylhäällä pitkään. Otimme valokuvia paljonkin, mutta jossain vaiheessa itse laitoin jo kameran pois ja nauti vain siitä hetkestä. On täällä kaunista – oli ainoa asia, jota ajattelin. Ja se on hyvä niin. Juuri näissä hetkissä konkretisoituu se, mikä on itse asiassa täyttä totta. Että eilinen on jo mennyt. Huomisesta en vielä tiedä, mutta tämä päivä on siunaus, josta pitäisi muistaa nauttia. Koska se on se ainoa, mitä meillä todellisuudessa on.