Kuinka kääntää haasteet voimavaraksi?

Kuinka kääntää haasteet voimavaraksi?
Kuva Free-Photos Pixabaystä 

Tämä on teksti, joka on ollut luonnoksissani jo pitkään. Sen piti käsitellä enemmän huonoa itsetuntoa ja uupumusta, mutta nykyisen maailmantilanteen myötä tämä teksti sai aivan uuden ulottuvuuden, jonka koen juuri nyt tärkeämmäksi. Ehkä joskus myöhemmin avaan edellä mainitsemiani asioita aivan omassa tekstissään. Mutta asiaan siis: Kuinka kääntää haasteet voimavaraksi?

Haasteita

Luultavasti täällä ei ole montaakaan ihmistä, johon nykyinen tilanne ei vaikuttaisi tai olisi vaikuttanut. Enkä ole myöskään itse säästynyt koronan vaikutuksilta, vaikka terveenä olemme vielä pysyneetkin. Työni kuitenkin loppuivat kuin seinään. Kaikki jäi tauolle ja palkanmaksu samalla kertaa. Projektit pysähtyivät tai siirtyivät, kalenteri tyhjeni hetkessä.

En voi väittää, etteikö muutama päivä olisi mennyt hieman haastavimmissa merkeissä. Etteikö se olisi tuntunut. Työ ei ole elämäni sisältö ja määrittele kaikkea, mutta ne pienetkin asiat ovat olleet minulle tärkeitä ja vaikuttaneet päivieni sisältöön. Täysi kalenteri ei ole ollut minulle itseisarvo, enkä ole siihen pyrkinytkään, mutta kun kaikki katoaa yhdessä hetkessä kuin tuhka tuuleen; siinä on ollut hieman sopeutumista.

Ajatusten kääntämistä toiseen suuntaan

Perheemme kohdalla kyse ei ole vain omasta muuttuneesta tilanteestani. Myös meillä eteen on tullut asioita, jotka huolestuttavat, emmekä todellakaan ole ainoita. Tiedän, että todella moni on joutunut lomautetuksi ja irtisanotuksi, enkä siis todellakaan märehdi täällä vain oman napani ympärillä pyöriviä asioita. Mutta en siis ole ollut viime aikoina niin positiivinen kuin olisin halunnut. Rehellisyyden nimissä voidaan puhua yli viikosta, kun olen kiinnittänyt katseeni ja ajatukseni ehkä hieman vääriin asioihin.

Mutta tosiasioille ei voi mitään, en edes minä. Joten on vain ollut pakko peräänkuuluttaa sitä kuuluisaa asennetta, josta olen kirjoittanut useampaankin otteeseen. Tässä tilanteessa on turhaa miettiä niitä asioita, jotka on menettänyt tai jotka eivät ole menneet kuten olisi toivonut. Korona on muutaman muunkin ihmisen haasteena, joten kukaan meistä ei voi ajatella, että tämä koskettaa vain itseämme.

Kuinka sitten olen itse kääntänyt nämä haasteet itselleni voimavaraksi? Vai olenko edes onnistunut siinä?

Kaikki lähti yksinkertaisesti siitä, että oli vain pakko lopettaa asioiden märehtiminen ja tunnustaa tosiasiat. Asiat vain ovat tällä hetkellä Suomessa ja koko maailmassa näin, sitä on yksinkertaisesti turha jäädä murehtimaan. On ollut pakko kääntää ajatukset toisenlaisiksi. Yrittää etsiä asioista positiivisia puolia, sillä kyllähän niitä aina kuitenkin löytyy.

Asioiden tarkastelua uudella tavalla

Päiväni ovat olleet alkuvuoden melko täysiä, enkä ole ehtinyt kirjoittaa aivan niin paljoa kuin olisin halunnut. No, nyt minulla on aikaa ja paljon. On aikaa kirjoittaa, on aikaa viedä eteenpäin niitä projekteja, jotka ovat jääneet hieman taka-alalle. Työn alla oleva teksti, ja näytelmäkässäri, nyt niiden työstämiseen on aikaa.

Olen pitkään haaveillut videoiden kuvaamisesta, editoimisesta ja niiden hyödyntämisestä. Nyt, kun kalenteri tyhjeni kertaheitolla, aikaa löytyy myös tähän. Minulla on aikaa opetella jotain uutta ja kehittää itseäni.

Opiskeluille on tällä hetkellä aikaa melkoisesti. Voin rutistaa taidehistorian opintoni rytinällä eteenpäin, niissä puitteissa kun pystyn. Kirjastojen sulkeutuminen toi tässä suhteessa matkaan pienen mutkan, jonka kanssa pitää vain elää ja mennä sen sallimissa rajoissa eteenpäin.

Perheen kanssa vietämme yllättäen huomattavasti enemmän aikaa yhdessä. Lauta- ja korttipelit on taas kaivettu esiin. Iltatyöpainotteinen alkuvuosi vaikutti kirjojen lukemiseen, enkä ehtinyt lukea taidehistorian lisäksi paljoakaan; nyt on iltaisin taas aikaa istua lukemassa kirjan jos toisenkin. Ulkoilu on onneksi mahdollista ja kun säätkin ovat olleet suotuisat, olen käynyt kävelemässä, pyöräilemässä ja liikkunut muutenkin mahdollisimman paljon. Vanhassa talossa on myös aina jotain pientä puuhasteltavaa ja ainakin purettavaa, joten pienen poikkeustila-ahdistuksenkin saa hyvin purettua fyysiseen tekemiseen. Ja hei, pitkästä aikaa täällä talossakin etenee asiat johonkin suuntaan. Ja mikäs sen parempaa kuin käyttää omaa luovuttaan erilaisten remonttiratkaisuiden kehittelemiseen.

Yhdessä eteenpäin

Nykyinen tilanne maailmassa ei ole ideaali kenellekään. Suurimpia kärsijöitä ovat yrittäjät ja tämän myötä myös työntekijät, joilla ei enää ole työpaikkaa ja toimeentuloa. Mutta kaiken keskellä on ollut hienoa huomata, kuinka suurin osa ihmisistä haluaa puhaltaa yhteen hiileen. Kannustetaan tukemaan pienyrittäjiä. Tarjotaan pyyteetöntä apua naapureille ja muille. Kuvataan videoita muiden iloksi, nauhoitetaan podcasteja, yritetään keksiä tapoja auttaa muita, tavalla tai toisella. Eikä kaikessa edes ole mukana ajatusta rahallisesta hyödystä ja tienaamisesta.

On ollut upea huomata, kuinka ihmiset etsivät luovia ratkaisuja erilaisiin haasteisiin. Tanssitunteja tarjotaan netin välityksellä, on mahdollista tehdä yhteisiä taideprojekteja, vaikkei samassa fyysisessä tilassa voi ollakaan. Vaikka median uutisointi on negatiivista ja kauhukuvien sävyttämää, on hienoa, kuinka sosiaalisen median puolella tunnelma on toinen. Tosiasioita ei kielletä, mutta katse kiinnitetään valoisampiin asioihin ja yritetään keksiä konkreettisia toimia, jotta voisi auttaa paremmin muita.

Haasteet voimavaraksi

En tiedä vastasinko tekstissäni omaan kysymykseeni siitä, kuinka kääntää haasteet voimavaraksi. En tiedä ovatko nämä haasteet ihan vielä muuttuneet voimavaraksi itselleni, vai olenko vasta matkalla kohti sitä.

Ehkä ennen kaikkea tekstini keskeinen ajatus on se, että asioissa on aina kaksi puolta ja oman itsen kannalta on huomattavasti parempi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat hyvin. Ja on hyvä myös nähdä, mitä tämä tilanne mahdollistaa, kun esimerkiksi aikaa onkin yllin kyllin. En edes yritä väittää, että oikealla asenteella selviää mistä vain, mutta siihen uskon, että oikeanlainen asenne vaikuttaa siihen, millaiseksi oma elämämme muodostuu olosuhteista huolimatta.

Mutta se, mikä tekstini pohjalta ehkä kuultaa läpi; tällä hetkellä ajatuksemme ja asenteemme ovat ne voimavarat, jotka voimme tämän avulla löytää, itse ainakin olen kallistumassa tämän tulkinnan puolelle. Haastava tilanne herättelee käyttämään luovuutta uudella tavalla, se työntää eteenpäin tekemään asioita toisin, mutta ennen kaikkea ajattelemaan toisin.

En yritä väittää, että rahahuolet katoavat ajattelutavan muutoksella tai että stressi töiden jatkumisesta olisi poispyyhitty toisenlaisella asenteella. Ikäviä asioita tapahtuu juuri nyt, elämä heittää eteen suuria haasteita juuri nyt, eikä se ole kenellekään helppoa. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että elämämme tulee kuitenkin olemaan laadultaan parempaa ja tietyllä tavalla helpompaa, jos hyväksymme nykytilanteen ja tosiasiat sellaisina kuin ne ovat ja pyrimme löytämään itsestämme positiivisuutta, kaikesta huolimatta.

Itse haluan ajatella, että kaikista haasteista huolimatta elämä on hyvää ja kaunista, että se sisältää niin paljon kauniita ja hyviä asioita, joita en halua menettää. Valinta on minun!