Puolivuotiskatsaus

Puolivuotiskatsaus

Edellisestä tekstistäni täällä blogin puolella on kulunut hyvin pitkä aika. Puoli vuotta hiljaiseloa blogissa on pitkä aika, mutta joskus jokin osa-alue jää elämän jalkoihin ja tällä kertaa se on ollut tämä blogi. Niin kauan kuin blogin kirjoittaminen ei ole minulle palkkatyötä, en halua sen myöskään muuttuvan minulle taakaksi tai rasitteeksi. Pitkä asia lyhyesti; on vain tapahtunut työt ja elämä kaikkine käänteineen, jotka ovatkin vieneet aikani aika kokonaisvaltaisesti. Blogia en kuitenkaan ole unohtanut, vaan olen tämän hiljaiselon aikana huomannut enenevissä määrin kaipaavani taas tänne kirjoittamista ja asioiden pohtimista.

Ehkä kuitenkin kirjoittamisen pariin palaamiselle on noussut pieni kynnys. Mitä kirjoittaisin? Mistä aloittaisin? En ehkä saisi alan yrittäjänä edes sanoa sitä ääneen, mutta sanon kuitenkin; näinkin tapahtuu, myös minulle ja monelle muullekin.

Helpoin tapa tällä kertaa kuitenkin on palata ajatuksiini, joita kirjoitin vuoden 2020 viimeisenä päivänä kun listasin ylös ajatuksiani koskien tätä vuotta. Voisikin siis olla mielenkiintoista palata näin puolen vuoden jälkeen silloin kirjoittamiini asioihin ja katsoa, mitä tämän puolen vuoden aikana on tapahtunut.

Yrittäjyys

Ensimmäinen tavoitteeni yrittäjänä ei ollut kasvattaa liikevaihtoa radikaalisti, mutta toiveenani oli, että toiminta olisi edes kannattavaa ja että pystyisin elättämään itseni omalla yritystoiminnallani. No, yritystoimintani on ollut kannattavaa ja olen saavuttanut tavoitteeni siitä, että elättäisin itseni työlläni. Tämän lisäksi kirsikkana kakun päällä on ollut se, mitä en tavoitteekseni asettanut, eli liikevaihtonikin on kasvanut todella hyvin kuluneen puolivuotisen aikana. Olenkin ollut todella kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt ja olenkin nauttinut kuluneesta puolesta vuodesta todella paljon.

Mainitsin, että vuosi 2020 oli työrintamalla sellainen, jolloin olen rakentanut ennen kaikkea pohjaa tulevalle. Syksyn projekteista osa oli sellaisia, jotka konkretisoituivat vasta tänä vuonna. Syksyllä aloimme työstää Sastamalan Lue mulle -hanketta, jossa sain olla mukana. Kevät toi mukanaan omat haasteensa, kun lähiopetukset eivät olleet mahdollisia, mutta onneksi nykypäivänä on muitakin tapoja ja lorukylvyt onnistuivat kuin onnistuivatkin; eivät vain sillä tavalla kuin suunnittelimme. Lorukylpyjä ja yhteistyössä koostamaani lorupakkaa voi käydä kurkistamassa Lue mulle -hankkeen sivuilta.

Olen saanut tehdä kuluneen puolen vuoden aikana paljon erilaisia töitä tekstien oikolukemisesta video- ja valokuvaukseen sekä somekonsultointiin. On ollut mielenkiintoista olla mukana erilaisissa projekteissa ja odotan innolla sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Moni projekti ja idea on jäänyt vielä hautumaan ja odottamaan oikeaa aikaa, mutta joskus on parempi olla hötkyilemättä liikaa.

Vuoden lopussa toivoin uusia haasteita töiden suhteen ja tämä kyllä toteutui. Olen tehnyt töitä myös kotitoimiston ulkopuolella, aivan muun alan töissä, mutta olen kyllä nauttinut tästä puolivuotisesta täysin siemauksin; se on ollut mukavan monipuolinen kaikkinensa. Olen oppinut vähitellen myös pois suorittamisesta, mikä oli yksi toiveistani tätä vuotta ajatellen. Olen oppinut paljon uutta ja kehittynyt ja tämä oppimisprosessi jatkuu loppuun saakka, mikä tekeekin elämästä mielenkiintoista.

Luovuus

En asettanut luovuuden suhteen mitään konkreettisia tavoitteita, sillä tunnen itseni sen verran hyvin tietääkseni, ettei se ole itselleni oikea tapa lähestyä asiaa. Toiveenani oli kuitenkin löytää aikaa itselleni aikaa olla luova muutenkin kuin yrittäjän näkökulmasta. Että maalaisin, tanssisin, kirjoittaisin, valokuvaisin vapaasti sen pohjalta miltä itsestäni tuntuu.

Takana on haastavat kaksi vuotta luovuuden suhteen, joten olen antanut itselleni luvan vain olla enkä ole vaatinut itseltäni mitään. Vastaan on tullut todella paljon pettymyksiä ja vastoinkäymisiä ja olen ollut hieman tuuliajolla sen suhteen, mitä todella haluan ja mihin haluan luovuuttani käyttää. Olen kyseenalaistanut kaiken enkä tiedä olenko vielä löytänyt täysin sitä, mitä lähdin etsimään.

Ollakseni rehellinen, työt ovat vieneet tänä vuonna energiaani ja aikaani, samoin suuret muutokset, joita elämä on tänä vuonna tuonut mukanaan. Olen kuitenkin antanut itselleni luvan toteuttaa itseäni ja luovuuttani siinä mittakaavassa kuin on tuntunut tarpeelliselta siinä hetkessä. Olen antanut musiikin viedä mukanaan, vaikka se ei olekaan tapahtunut siinä mittakaavassa kuin kuvittelin. Olen kaivannut hetkittäin kirjoittamista ja olen kirjoittanutkin, joskus muistikirjaan, joskus puhelimen muistioon ja se on ollut hyvä juuri niin. Sanotaan, että kaikella on aikansa ja luotan, että niin on myös tämän asian kohdalla. Ajattelen myös, että myös nämä kaudet ovat tärkeitä ja uskon, että löydän vielä aivan jotain uutta, kunhan maltan antaa sille vain aikaa.

Hyvinvointi

Tavoitteenani oli panostaa omaan hyvinvointiini enemmän. Halusin unohtaa suorittamisen liikunnan suhteen ja sen sijaan liikkua sillä tavalla, mikä tuntuu hyvältä ja saa minut voimaan paremmin. Yksi oleellisimmista tavoitteista oli panostaa palautumiseen ja rentoutumiseen.

Kulunut puolivuotinen on ollut työntäyteinen, joten palautumiseen panostaminen on ollut tarpeen. Heti alkuvuodesta unohdin kaiken suorittamisen ja liikuin vain sen verran kuin tuntui hyvältä ja mitä juuri sillä hetkellä kaipasin. Hyvinvointiin panostaminen nousi vielä tärkeämpään asemaan saatuani tietää, että meidän perheeseen syntyy vielä yksi lapsi. Kasvatan siis pientä assistenttia tällä hetkellä; hänen olisi tarkoitus syntyä marraskuussa. Tämä on ollut myös yksi syy sille, että blogi on ollut hyvin hiljainen. Olen paiskinut nyt töitä sen mukaan miten olen jaksanut, sillä loppuvuodesta tahti hiljenee väistämättä. Tarkoituksena kuitenkin on, että jatkan työntekoa myös äitiyslomalla, jos pieni assistentti antaa siihen mahdollisuuden. Lapsella on kuitenkin myös toinen vanhempi, joka jakaa vastuun tasapuolisesti kanssani, joten ehdin kyllä istua tietokoneen ääressä varmasti juuri niin paljon kuin haluan.

Lopuksi

Viime joulukuussa kirjoitin seuraavaa:

Jos minun pitäisi tiivistää ajatukseni olisi se ehkäpä seuraava. En oikeastaan toivo, että tuleva vuosi olisi helppo, sillä en ole koskaan ajatellut, että helppo elämä olisi se, mitä kaipaan. Odotan mieluummin mielenkiintoista ja mukavan haastavaa vuotta. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea ajatus itseni kuuntelemisesta ja sen mukaan toimimisesta. Tulevana vuonna aion siis kuunnella enemmän omaa sisintäni ja toimia sen mukaan. Aion elää omaa elämääni ja tehdä siitä ennen kaikkea itseni näköisen. Niin että voi sitten vuoden päästä ajatella, että voi pojat, olipa mielenkiintoinen vuosi!

Oli mielenkiintoista lukea puolen vuoden takaisia ajatuksiani ja huomata, kuinka paljon asioita elämässäni on tapahtunut. Vaikka en ole edes muistanut asettamiani tavoitteita, ovat ne kuitenkin muhineet alitajunnassani ja työstyneet eteenpäin vähän kerrallaan.

Sain eteeni mukavan haastavan vuoden, ainakin näiden puolen vuoden jälkeen uskallan sanoa näin. Toinen puolivuotinen on vielä edessäpäin ja uskon sen jatkavan samoilla linjoilla. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja olen myös pyrkinyt toimimaan sen mukaan. Ehkä olen osannut vähitellen elää itseni näköistä elämää ja uskon, että joulukuussa voin sanoa, että voi pojat, olipa mielenkiintoinen vuosi!