En edes yritä väittää, että ennen kaikki oli paremmin tai että sosiaalinen media ja muut kanavat ovat tuoneet vain haittaa tullessaan, sillä itse näen näissä myös paljon hyvää. On kuitenkin yksi kysymys, jonka olen esittänyt ajatuksissani monta kertaa: Pitääkö kaiken olla aina jotain suurta ja merkityksellistä? Tämä kysymys kumpuaa yksinkertaisesti siitä, että liian usein sosiaalisessa mediassa korostuu juuri tämä puoli; kaiken pitää näyttää aina hieman erityiseltä ja merkitykselliseltä.
Elämä on arkea
Ehkä sosiaalisessa mediassa on haittapuolena se, että siellä on todella helppoa siloitella arkea ja saada kaikki näyttämään loistavalta, jopa täydelliseltä. En ehkä itsekään omissa kanavissani julkaise niitä hetkiä, kun koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, työt eivät oikein kulje ja kaikki nyt vain on sitä tasapaksua arkea. Jos kuitenkin olemme rehellisiä; tämä on sitä arkea, jota itse kukin elämme.
Instagramin syötteen ei tarvitse olla tulvillaan kuvia pyykkikasoista tai kaatuneista kahvimukeista, mutta pieni ripaus arkea ja todellisuutta voi joskus tehdä hyvää. Toisaalta kyse on ennen kaikkea siitä, millaista tarinaa haluat kertoa.
Elämä on arkea, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että myös kaiken tuottamani sisällön tulisi olla sitä. Tämä on hetki ja tilanne, jossa pysähdymme ja mietimme, mikä on oma strategiamme. Mitä kerromme ja kuinka paljon kerromme? Teemme tiedostaen tai tiedostamattamme valintoja sen suhteen, mitä haluamme kertoa ja mitä emme.
Oma henkilökohtainen instagram-tilini on ajan myötä keskittynyt vain maisemakuviin ja elämän merkityksellisiin hetkiin; auringonlaskuihin, maisemiin, matkakuviin ynnä muuhun sellaiseen. Rehellisesti sanoen en tuolla tilillä edes julkaise ihan mitä tahansa, joten kynnys kuvien sinne laittamiselle on melko korkea, mikä taas näkyy, etten tuota sinne sisältöä kovinkaan tiuhaan tahtiin. Sen sijaan tuon instagram-tilini tarinatoimintoa (instagram story) käytän jonkun verran ja tarinoissa näkee ennen kaikkea sitä arkea ilman sen kummempia siloitteluita. En ole koskaan suunnitellut, että tästä tulee tili, jonka sisältö on jotain merkityksellistä, mutta kuitenkin olen tehnyt valinnan sen suhteen, että olen halunnut keskittyä ennen kaikkea kauniisiin kuviin ja jättää muun ulkopuolelle.
Jotain suurta ja merkityksellistä
Luovaan työhöni liittyvä tilini taas (kyllä, minulla on näitä useampikin) on enemmän juuri sitä arkea. En pohdi liikaa, mikä näyttää tarpeeksi hyvältä tai sitä, mitä nyt kirjoitan, vaan julkaisen silloin kun tuntuu siltä. Kynnys julkaisemiselle on matala, koska sen ei ole tarkoitus olla jotain suurta ja merkityksellistä, vaikka oikeastaan sitähän se kuitenkin kaikesta huolimatta on. Arki, jota elän, se, mitä teen, pitäisihän sen tietyllä tavalla olla aina jotain (suurta ja) merkityksellistä.
En tiedä, kiinnostaako muita kuva tietokoneestani tai muistikirjastani, mutta niistäkin sinne kuvia laitan. Joskus näyn kuvissa itsekin ja olenkin vähitellen pyrkinyt astumaan kameran takaa myös sen eteen. Vaikka en haluakaan itseäni nostaa esille kovinkaan tiuhaan, niin itse persoonana olen kuitenkin se, joka tätä työtä tekee.
Kuten alussa mainitsin, olen pohtinut paljon sitä, pitääkö kaiken olla aina jotain suurta ja merkityksellistä. Itse olen pyrkinyt siihen, ettei kyse olisi missään vaiheessa oman itseni korottamisesta tai esiin nostamisesta saati sitten siitä, että haluaisin kertoa koko ajan ja kaikille, kuinka paljon (tai vähän) teen töitä ja mitä teen. Ehkä kyse on ennen kaikkea siitä, että nämä hetket ovat minulle merkityksellisiä: Luovien kirjoittajien ryhmäni, eritysryhmän taidekokoontumiset, lasten sanataidepajat, valokuvaustoimeksiannot, sisällöntuotanto ja oma kirjoittaminen tietenkin, muutamia mainitakseni.
Minulla ei kuitenkaan ole tarkoitus missään sosiaalisen median kanavassani yrittää edes maalata mielikuvaa siitä, että elämäni ja se, mitä teen olisi aina jotain suurta, upeaa ja mahtavaa. Ennen kaikkea haluan ajatella, että se arki, jota elän ja työ, jota teen, on merkityksellistä. Ainakin se on sitä itselleni.
Aitous ratkaisee
Yritykseeni liittyvä instagram-tilini (kyllä; kolmas!) keskittyy tietenkin yritykseeni ja töihini. Tietenkin se on yksi tapa markkinoida omia palveluitani, mutta sitäkin enemmän tavoitteenani on luoda sinne merkityksellistä ja harkittua sisältöä. Sisältö on kyllä harkittua, mutta toivon, että olen onnistunut pitämään oman itseni siinä kuitenkin mukana. Että olen aito ja että se myös näkyisi siinä, mitä teen.
Usein on helppoa ajatella, että yritysten luoma kuva on aina vain siloiteltua pintaa, mutta uskallan väittää, että vastaanottaja näkee kyllä hyvin nopeasti sisällön taakse. On totta, että yritysten tavoitteena on saada lisää asiakkaita ja kontakteja, mutta jos jokainen sosiaalisen median kanava on täynnä pelkkää oman itsensä ja tuotteiden/palveluiden mainostamista, antaa se yrityksestä tietynlaisen kuvan. Onkin siis tärkeää, että myös yritykset olisivat sosiaalisen median kanavissaan läsnä ennen kaikkea aitouden kautta; se kertoo aina omaa tarinaansa.
Loppujen lopuksi ei ole väliä, onko sosiaalisen median kanavamme täynnä raatorehellisyyttä vai kauniita ja suunniteltuja hetkiä arjen keskeltä, sillä todellisuudessa aitous ratkaisee. Tarkkaan harkittu ja suunniteltu sisältö ei tarkoita tyhjää ja merkityksettömyyttä, jos tekeminen on läpinäkyvää ja aitoa. Vastavuoroisesti raatorehellinen arjen kuvaaminen ei välttämättä tarkoitakaan aitoutta, vaikka niin halutaankin ehkä ajatella.
Ehkä yritykset eivät kuvaa kovinkaan usein niitä kaatuneita kahvimukeja tai koti-/etätyöpisteen kaaosta, mutta itse kannustaisin yrityksiä tekemään välillä myös tätä. Se kertoo yleensä siitä, että yrityksen takana on aito ihminen, jonka elämä ei ole pelkkää kiillotettua pintaa.
Pitääkö kaiken aina olla jotain suurta ja merkityksellistä?
Ehkä ajatukseni tämän kaiken takana on ennen kaikkea se, että elämä itsessään on jo suurta ja merkityksellistä, ettei sitä tarvitse yrittää rakentaa kuvissa välttämättä sen enempää. Haluaisin kulttuurin ja ajattelutavan muuttuvan siihen suuntaan, että arki itsessään on hyvää ja ihailtavaa, eikä sen aina tarvitse olla viimeisen päälle laitettua ja aseteltua, paitsi jos se tietenkin on se mistä nautit.
Mutta se, että sosiaalisessa mediassa kaiken pitäisi olla aina jotain erityistä, sen ajattelutavan haluaisin unohdettavan vähitellen. Tilalle toivoisin nousevan aitouden ja inhimillisyydeen; sen, että unohtaisimme vihdoin ja viimein sen, että pitäisi vaikuttaa joltain, pitäisi luoda jokin tietty mielikuva tai antaa tietty vaikutus muille. Entä jos pyrkisimmekin näiden sijaan keskittymään siihen, että elämämme on merkityksellistä jo sellaisenaan, kaikkine värisävyineen ja vivahteineen. Aitoa ja arvokasta.