Valinta on minun.

Viimeinen päivä täällä Irlannissa. Huomenna on lento kotiin enkä ole varma, haluaisinko vielä edes lähteä.

Joskus nähdäkseen lähelle on lähdettävä hieman kauemmas. Täällä Atlantilta puhaltavien tuulten keskellä olen kerännyt mukaani jotain uutta, jättänyt taakseni jotain sellaista, jota minun ei tarvitse enää kantaa mukanani. Olen ehkä osannut katsoa itseäni uusin silmin, ja mikä tärkeintä; olen osannut olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä.

On haastavaa kääntää omat heikkoutensa, epäonnistumisensa ja epävarmuutensa vahvuudeksi. On haastavaa päästää niistä irti, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Ajatuksen tasolla näitä asioita on helppo pyörittää, mutta kaikki ne punnitaan vasta sitten arjen keskellä, niissä tilanteissa, kun vanhaan lipuminen olisi niin paljon helpompaa.

On helpompaa vedota aina siihen, että koska elämässäni on ollut sitä ja sitä, koska lukion äidinkielenopettaja sanoi minulle niin, koska olen aina ollut tällainen. Koska. Koska. Koska.

Aina voin tietenkin jäädä olosuhteiden uhriksi. Voin jäädä vanhaan kiinni. Voin pitää kaksin käsin kiinni niistä uskomuksista, joita muut ovat minulle syöttäneet, niistä uskomuksista, joihin olen myös itse uskonut. Voin olla passiivinen havainnoija, jolle elämä vain tapahtuu ja voin aina vedota siihen, että koska.

Tai sitten voin valita toisin. Voin päättää olla aktiivinen tekijä elämässäni. Ettei se vain tapahdu minulle, vaan teen itse jotain sen eteen. Teen siitä itseni näköisen. Jokaiselle meille on jaettu tietynlaiset elämän pelikortit, mutta me voimme kuitenkin itse päättää, miten nuo kortit pelaamme.

Ajatuksen voima on uskomaton. Siksi on suunnattoman tärkeää, miten ajattelen itse itsestäni. Miten puhun itselleni. Miten ajattelen elämästäni. Elämä voi olla hyvää tai surkeaa, valinta on minun. Mahdollisuuteni elämässä ovat hyvät tai huonot, valinta on minun. Päiväni voi olla hyvä tai huono, valinta on minun. Olosuhteista huolimatta valinta on aina minun.

Täältä kotiin ja arkeen palatessani minulla on mahdollisuus valita. Voin päättää, millaiseksi arkeni muodostuu. Miten otan vastaan kaiken sen mitä elämä tuo tullessaan, miten suhtaudun eteeni tuleviin haasteisiin, miten toimin pelkojeni suhteen. Miten asennoidun kun arki on sateista ja harmaata.

Olosuhteista huolimatta valinta on aina minun.