Olen kirjoittanut siitä, kuinka aina löytyy tekosyitä. Olen kirjoittanut siitä, kuinka mitään ei tapahdu, jos emme edes yritä. Ja loppujen lopuksi kirjoitan taas kerran näistä samoista asioista, siitä, kuinka muistutan itseäni kerta toisensa jälkeen: Uskalla heittäytyä!
Miten näihin ajatuksiin päädyin juuri nyt? Pikkuveljeni kirjoitti todella hyvän blogitekstin viime viikolla. Siinä oli pohdintaa heittäytymisestä. Tuo teksti laittoi myös itseni pohtimaan aihetta enemmänkin, ja siitä tämä kaikki lähti.
Pois mukavuusalueelta
Minulle on helppoa katsoa maailmaa kameran linssin läpi. Viihdyn kameran takana, mutta en niinkään sen edessä. Kameran edessä koen oloni epämukavaksi ja yleensä se myös näkyy lopputuloksessa. Tietenkin kyse on paljon myös omasta asenteestani, mutta osittain tämä on kuitenkin selitettävissä myös luonteellani. Olen introvertti, enkä nauti huomion kohteena olemisesta.
Kevään kurssien suunnittelu etenee hurjaa vauhtia ja Sastamalan opiston kurssiopas on valmistumassa hyvää vauhtia. Tällä kertaa kurssitietojen lomaan päätettiin kuvata meitä hieman uudempia opettajia ja kun pyyntö valokuvattavaksi tuli, olin kahden vaiheilla. Kameran eteen, minä? En osaa olla, en pysty, en voi.
Ja sitten päätin, että ehkä osaankin, pystyn ja voin.
Ei sillä, että olisin riemusta pomppien paikalle saapunut, mutta jutusteltuamme hetken valokuvaajan kanssa, aloin lämmetä. Ideoimme yhdessä kuvan lokaatiota ja ajatusta sen takana. Aloin vähitellen jopa innostua, ajattelin, että siitä voikin tulla ihan mielenkiintoista. Ja lopulta, kuvattavana oleminen. Seisoin melkein tunnin valokuvattavana, eikä oloni alun jälkeen ollutkaan epämukava. En tiedä nautinko siitä, mutta siinä kameran edessä olikin yllättävän helppoa olla; olin rento ja vapautunut.
Heittäytymistä
Oma valokuvattavana oleminen on ehkä aika pientä sen rinnalla, että veljeni päätti hypätä nollakokemuksella harrastajateatteriin mukaan ja ottamaan vielä vastaan jopa pääosan. Mutta voiko kenenkään kokemusta verrata toisen kokemuksiin? Minulle valokuvattavaksi suostuminen oli iso askel ja olin sen jälkeen ylpeä itsestäni, että tein sen.
Kuvittelen usein, etten koskaan heittäydy, olenhan luonteeltani aika harkitsevainen eikä impulsiivisuus kuvaa minua. Mutta pysähdyttyäni pohtimaan asiaa hetkeksi aikaa tajusin, että löytyyhän näitä hetkiä useampia. En vain ole hypännyt laskuvarjo- tai benji-hyppyä tai melonut kuohuvassa koskessa, joiden kaltaisiin asioihin selkeästi heittäytymisen miellän.
Sen sijaan heittäydyin teatterin maailmaan vailla minkäänlaista kokemusta. Tartuin haasteeseen kirjoittaa monologi ja sen jälkeen uskalsin vielä heittäytyä ohjaajaksi, takapuoli edellä puuhun, yrityksen ja epäonnistumisten kautta. Ja se kannatti. Opin paljon niin teatterista kuin itsestänikin, ja siitä lähtien teatteri on ollut osa minua.
Uskalsin myös heittäytyä viime syksynä viettäessäni puoli vuotta tanssilinjalla ja uskaltautuessani tanssimaan yksin, yleisölle. Ei minusta tullut huipputanssijaa, eikä tanssijaa ylipäätään, mutta uskalsin lähteä kokeilemaan, uskalsin heittäytyä kohti lapsuuteni unelmaa. Tulin, näin, koin, ja opin paljon. Itsestäni ennen kaikkea.
Olen heittäytynyt, ja se saa minut hymyilemään. Ja samalla mietin, että pitäisi heittäytyä useamminkin.
Uskalla heittäytyä
Ei heittäytymisen tarvitse aina olla jotain suurta ja erikoista. Joskus kyse voi olla hyvinkin pienestä asiasta, kuten itselläni valokuvattavana olemisesta.
Sitäkin tärkeämpää mitä tekee, on se, että poistuu omalta mukavuusalueeltaan. Se, että heittäytyy tekemään sellaisia asioita, jotka eivät ole itselle ehkä luontaisia tai helppoja. Miksi? Koska vasta epämukavuusalueelle astuttaessa alkaa kehitys. Koska vasta sitten, kun uskaltaa lähteä kokeilemaan jotain uutta, on mahdollista löytää itsestään uusia puolia, oppia paljon.
Aina lopputuloksena ei ehkä ole suuri menestystarina. Kuten kirjoitin tuossa yllä, minusta ei tullut huipputanssijaa, tai tanssijaa ylipäätään. Mutta kadunko tanssilinjalla viettämääni puolivuotista? En, sillä vaikka tuo puolivuotinen oli todella rankka ja haastava, voin aina katsoa hymyillen taaksepäin ja todeta, että ainakin heittäydyin, tein jotain ihan muuta.
Arjen keskellä ei tarvitse yrittää väkisin etsiä tilaisuuksia heittäytyä uusiin asioihin. Sen sijaan, kannattaa vain sanoa kyllä, kun ne tilanteet tulevat kohdalle. Kun eteesi tulee uusia haasteita ja mahdollisuuksia: Uskalla heittäytyä!