Marras- ja joulukuun vaihteessa vietin pikkuveljeni kanssa viikonlopun Amsterdamissa. Kaupunki valikoitui kohteeksi siksi, ettei kumpikaan ollut käynyt siellä aikaisemmin, mutta vaikutti valintaan myös lentojen hinnat.

Viikonloppu oli aurinkoinen, mikä jo itsessään teki ihmeitä. Tuntui, että jo lentokoneen noustessa pilvien yläpuolelle ja auringon tullessa esiin alkoi kasvoille levitä hymy. Harmaan marraskuun jälkeen (vaikka lempeä olikin) vasta auringon näkyessä huomasin, kuinka paljon sitä olinkaan kaivannut.

Viikonloppu piti sisällään rentoa yhdessäoloa, syömistä, rentoutumista ja paljon käveltyjä askeleita ( perjantain melkein 26000, lauantaina yli 28000 ja sunnuntainakin vielä 14000). Aurinko hemmotteli siis perjantain ja lauantain, sunnuntaina näimme hieman sumuisen kaupungin, joka sekin oli kaunis.

Amsterdam on ennen kaikkea ehkä kesäkaupunki, mutta syksyinen Amsterdam oli myös todella kaunis. Sillä syksyiseksi sitä kutsuisin vielä, olivathan puut vielä kauniin keltaisen lehtipeitteen alla. Amsterdamin rakennuskanta oli todella kaunista ja kaupungin kanaalit tekivät siitä erityisen tunnelmallisen enkä ainakaan viikonlopun aikana kyllästynyt ihailemaan niitä.

Tekemistä Amsterdamissa

Amsterdamissa on paljon koettavaa ja nähtävää. Meidän yksinkertainen suunnitelmamme oli mennä fiiliksen mukaan eikä kummallakaan ollut ajatuksissa lähteä suorittamaan viikonloppua kohdelista kädessä. Tämä olikin hyvä taktiikka ja onnistuimme silti näkemään paljon.

Elämyksiä

Perjantaina lentokoneessa luin lentokoneessa lentoyhtiön tuottaman lehden, joka löytyi muiden mainosten joukosta. Alunperin avasin lehden Monet’ista kertovan artikkelin vuoksi, mutta päätin lukea lehteä muutenkin. Ja oli hyvä, että luin, sillä bongasin sieltä mielenkiintoisen kohteen, jossa vierailla. Tämä paikka oli Wondr Experience. Kyseessä ei ole aikuisten leikkipuisto, vaan paikan ideana on herätellä luovuutta, mutta ennen kaikkea saada hetkeksi aikaa unohtamaan kaiken muun ja heittäytyä vain kokemaan asioita kaikilla aisteillaan. Enkä olisi koskaan uskonut, kuinka rentouttavaa oli maata tekovaahtokarkkien keskellä, seistä glitterikonfettisateessa tai möyriä pallomeressä. Ja kumpikin meistä totesi, että tuo käynti kyllä sai unohtamaan hetkeksi kaiken muun ja olemaan läsnä hetkessä. Huomioitavaa on se, ettei lippuja voi ostaa paikan päältä, vaan ne pitää varata ja ostaa ennakkoon netistä. (Toisaalta, me ostimme lippumme netistä siinä sisällä seistessämme ja pääsimme samantien myös sisään.)

Taidetta

Lauantaina suunnitelmissamme oli ensisijaisesti Van Gogh -museo, mutta se oli aika täyteen varattu lauantaiksi (taas, kannattaa varata ja ostaa liput ennakkoon!). Tämän vuoksi kohteeksemme valikoitui Rijksmuseum eli Hollannin kansallismuseo. Olimme niin aikaisin aamusta liikkeellä, ettei museossa ollut vielä ruuhkaa ja pääsimme erikoisnäyttelyyn samoin tein, mutta kannattaa ostaa liput ennakkoon, koska erikoisnäyttelyihin päästetään vain tietty määrä ihmisiä samalla kertaa. Erikoisnäyttelynä Rijksmuseumissa oli Rembrandt-Velázquez – Dutch & Spanish Masters, eli näyttely, jossa oli rinnakkain hollantilaisten ja espanjalaisten taiteilijoiden teoksia. Upeita teoksia mestareilta.

Rijksmuseum on valtava, joten jossain vaiheessa kierrostamme alkoi olla jo pienoinen taideähky. Onneksi löysin vielä sen, mitä olin halunnutkin nähdä eli muutaman Vermeerin teoksen, sekä Rembrandtin massiivisen kokoisen Nightwatch-teoksen, jota tällä hetkellä entisöidään ja tutkitaan kahdentoista asiantuntijan toimin keskellä museota olevan lasikuution sisällä.

Jos olisimme olleet Amsterdamissa yhden päivän enemmän olisimme vielä käyneet Moco-museumissa eli nykytaiteen museossa. Sinne suuntaan kyllä takuuvarmasti, jos vielä Amsterdamiin päädyn.

Ja tietenkin se ruoka

Hyvä ruoka on se, mikä tekee kahden kulinaristin reissusta onnistuneen. Siksipä tämä oli se, mihin taisimme panostaa eniten matkaa suunnitellessamme. Tässä testaamiamme ruokapaikkoja:

• Croque Madame. Koko ravintolan valikoima oli gluteeniton, joten taas kerran oli hienoa olla paikassa, jossa valinnanvaraa riitti. Söimme listan suurimmat hampurilaiset ja nälkä lähti. Ei ehkä paras syömäni gluteeniton hampurilainen, mutta todella hyvä. Jälkiruuaksi söimme suuret porkkanakakun palat, ja ne olivat varmasti parasta gluteenitonta porkkanakakkua, jota olen syönyt. Huomioitavaa on ravintolan sijainti. Se sijaitsee punaisten lyhtyjen alueella, joten jos et halua kävellä siellä, kannattaa tämä ravintola jättää väliin. (Toisaalta, alueen alkamista ei ole sen kummemmin merkitty, mekin päädyimme sinne huomaamattamme ensimmäisenä iltana juuri tätä ravintolaa etsiessämme. Eikä se nyt mitenkään erityisen huomiota herättävä alue ollut.)
• Bagels & Beans on tunnelmallinen ravintola, jossa on nimensä mukaisesti tarjolla bageleita. Perjantaina kävimme siellä juomassa iltapäiväkahvit ja syömässä bagelit, sunnuntaina söimme samaisessa paikassa aamupalan. Bageleita löytyy myös gluteenittomana ja ne olivatkin todella hyviä. Myös paikan kahvi oli todella hyvää.
• Pancakes Amsterdam on valittu ykköspaikaksi sarallaan ja se myös näkyi. Jo perjantaina katsoimme jonoja kadulla ja kyllä, monta kymmentä ihmistä seisoi ravintolan ulkopuolella jonottamassa sisään ravintolaan. Eli kannattaa varautua siihen, ettei ravintolaan todellakaan pääse suoraan sisään. Me suuntasimme tänne lauantaina aamusta ja ennen yhdeksää olimme melkein ravintolan ainoat asiakkaat. Lista on monipuolinen ja gluteenittomia vaihtoehtojakin riittää. Ja kyllä, pannukakut olivat todella hyviä. Ja suuria.
• Juice by nature oli paikka, johon päädyimme lauantaina. Vitriinissä näkyi olevan syötävääkin, mutta me valitsimme vain kahvit ja smoothiet. Todella hyvä mehu/smoothie-paikka.
• Amsterdamista kuulemma saa maailman parhaita ranskalaisia, joten olihan niitäkin maistettava. Yksi monista ranskalaispaikoista oli valittu vuoden parhaaksi, mutta siihen oli monen kymmenen metrin jono, joten jätimme jonottamisen väliin. Löysimme ostoskadun varrelta toisen paikan ja söimme puoliksi isoimmat ranskalaiset. Ja olivathan ne hyviä.

Amsterdam

Majoittumisesta sen verran, ettei ole mitenkään välttämätöntä majoittua aivan keskustaan. Hinnat keskustassa oli todella paljon korkeammat kuin kauempana. Itse majoituimme Mercure Hotel Amsterdam Westissä. Lentokentältä on ilmainen shuttle-kuljetus hotellille ja hotellilta pääsee bussilla keskustaan todella vaivattomasti (bussi kulkee n. 10 minuutin välein). Hotellin hintaan ei kuulunut aamupalaa, mutta se oli itse asiassa hyvä niin, sillä se mahdollisti hyvät aamupalat kaupungilla. Itse ostimme jo lentokentältä kolmen päivän turistiliput, joilla pystyi kulkemaan julkisilla liikennevälineillä niin paljon kuin halusi ja taisimme kyllä matkustella koko rahan edestä ja ylikin.

Tästä ei ollut tarkoitus tulla yksityiskohtainen matkakertomus viikonlopusta, mutta melko yksityiskohtaiseksi se kuitenkin muodostui.

Amsterdam on kaunis kaupunki ja nähtävää riittää. Ja myös mielenkiintoisia ja kokeilemisen arvoisia ravintoloita olisi ollut vaikka kuinka, mutta ei sitä voi määräänsä enempääkään syödä. Sen verran jäi paikkoja näkemättä ja ravintoloita kokeilematta, että Amsterdamiin voisi matkustaa vielä uudestaankin.

Olen kirjoittanut siitä, kuinka aina löytyy tekosyitä. Olen kirjoittanut siitä, kuinka mitään ei tapahdu, jos emme edes yritä. Ja loppujen lopuksi kirjoitan taas kerran näistä samoista asioista, siitä, kuinka muistutan itseäni kerta toisensa jälkeen: Uskalla heittäytyä!

Miten näihin ajatuksiin päädyin juuri nyt? Pikkuveljeni kirjoitti todella hyvän blogitekstin viime viikolla. Siinä oli pohdintaa heittäytymisestä. Tuo teksti laittoi myös itseni pohtimaan aihetta enemmänkin, ja siitä tämä kaikki lähti.

Pois mukavuusalueelta

Minulle on helppoa katsoa maailmaa kameran linssin läpi. Viihdyn kameran takana, mutta en niinkään sen edessä. Kameran edessä koen oloni epämukavaksi ja yleensä se myös näkyy lopputuloksessa. Tietenkin kyse on paljon myös omasta asenteestani, mutta osittain tämä on kuitenkin selitettävissä myös luonteellani. Olen introvertti, enkä nauti huomion kohteena olemisesta.

Kevään kurssien suunnittelu etenee hurjaa vauhtia ja Sastamalan opiston kurssiopas on valmistumassa hyvää vauhtia. Tällä kertaa kurssitietojen lomaan päätettiin kuvata meitä hieman uudempia opettajia ja kun pyyntö valokuvattavaksi tuli, olin kahden vaiheilla. Kameran eteen, minä? En osaa olla, en pysty, en voi.

Ja sitten päätin, että ehkä osaankin, pystyn ja voin.

Ei sillä, että olisin riemusta pomppien paikalle saapunut, mutta jutusteltuamme hetken valokuvaajan kanssa, aloin lämmetä. Ideoimme yhdessä kuvan lokaatiota ja ajatusta sen takana. Aloin vähitellen jopa innostua, ajattelin, että siitä voikin tulla ihan mielenkiintoista. Ja lopulta, kuvattavana oleminen. Seisoin melkein tunnin valokuvattavana, eikä oloni alun jälkeen ollutkaan epämukava. En tiedä nautinko siitä, mutta siinä kameran edessä olikin yllättävän helppoa olla; olin rento ja vapautunut.

Heittäytymistä

Oma valokuvattavana oleminen on ehkä aika pientä sen rinnalla, että veljeni päätti hypätä nollakokemuksella harrastajateatteriin mukaan ja ottamaan vielä vastaan jopa pääosan. Mutta voiko kenenkään kokemusta verrata toisen kokemuksiin? Minulle valokuvattavaksi suostuminen oli iso askel ja olin sen jälkeen ylpeä itsestäni, että tein sen.

Kuvittelen usein, etten koskaan heittäydy, olenhan luonteeltani aika harkitsevainen eikä impulsiivisuus kuvaa minua. Mutta pysähdyttyäni pohtimaan asiaa hetkeksi aikaa tajusin, että löytyyhän näitä hetkiä useampia. En vain ole hypännyt laskuvarjo- tai benji-hyppyä tai melonut kuohuvassa koskessa, joiden kaltaisiin asioihin selkeästi heittäytymisen miellän.

Sen sijaan heittäydyin teatterin maailmaan vailla minkäänlaista kokemusta. Tartuin haasteeseen kirjoittaa monologi ja sen jälkeen uskalsin vielä heittäytyä ohjaajaksi, takapuoli edellä puuhun, yrityksen ja epäonnistumisten kautta. Ja se kannatti. Opin paljon niin teatterista kuin itsestänikin, ja siitä lähtien teatteri on ollut osa minua.

Uskalsin myös heittäytyä viime syksynä viettäessäni puoli vuotta tanssilinjalla ja uskaltautuessani tanssimaan yksin, yleisölle. Ei minusta tullut huipputanssijaa, eikä tanssijaa ylipäätään, mutta uskalsin lähteä kokeilemaan, uskalsin heittäytyä kohti lapsuuteni unelmaa. Tulin, näin, koin, ja opin paljon. Itsestäni ennen kaikkea.

Olen heittäytynyt, ja se saa minut hymyilemään. Ja samalla mietin, että pitäisi heittäytyä useamminkin.

Uskalla heittäytyä

Ei heittäytymisen tarvitse aina olla jotain suurta ja erikoista. Joskus kyse voi olla hyvinkin pienestä asiasta, kuten itselläni valokuvattavana olemisesta.

Sitäkin tärkeämpää mitä tekee, on se, että poistuu omalta mukavuusalueeltaan. Se, että heittäytyy tekemään sellaisia asioita, jotka eivät ole itselle ehkä luontaisia tai helppoja. Miksi? Koska vasta epämukavuusalueelle astuttaessa alkaa kehitys. Koska vasta sitten, kun uskaltaa lähteä kokeilemaan jotain uutta, on mahdollista löytää itsestään uusia puolia, oppia paljon.

Aina lopputuloksena ei ehkä ole suuri menestystarina. Kuten kirjoitin tuossa yllä, minusta ei tullut huipputanssijaa, tai tanssijaa ylipäätään. Mutta kadunko tanssilinjalla viettämääni puolivuotista? En, sillä vaikka tuo puolivuotinen oli todella rankka ja haastava, voin aina katsoa hymyillen taaksepäin ja todeta, että ainakin heittäydyin, tein jotain ihan muuta.

Arjen keskellä ei tarvitse yrittää väkisin etsiä tilaisuuksia heittäytyä uusiin asioihin. Sen sijaan, kannattaa vain sanoa kyllä, kun ne tilanteet tulevat kohdalle. Kun eteesi tulee uusia haasteita ja mahdollisuuksia: Uskalla heittäytyä!

Tänään on ollut hieman haasteita hypätä maanantaihin ja arkeen, mutta ehkä juuri siksi onkin hyvä palata vielä viikonlopun tunnelmiin. Tässä olisi postikortteja Tallinnasta, missä vietin juuri miehen kanssa viikonlopun, ihan kahdestaan.

Saimme viikonlopuksi isovanhemmat lasten seuraksi ja lähdimme lahden yli etelään. Mies oli käynyt Tallinnassa viimeksi yli 20 vuotta sitten, itse sentään olen piipahtanut siellä päiväseltään muutaman kerran tällä vuosikymmenellä (mutta sitä ennen mennäänkin jo 90-luvulle ja käynneille Mustamäentorilla). Ja hieman on kaupunki muuttunut sitten näistä ajoista.

Tallinna on kaunis kaupunki kesällä, mutta oli sitä myös nyt syksyllä. Kadut olivat siistejä eikä tunnelmallisuus jäänyt vain Vanhan kaupungin kaduille.

Askeleita kertyi joka päivä yli 20 000 ja se kyllä tuntui iltaisin. Kuvia otin yllättävän vähän, mutta tämän matkan tarkoitus oli ennen kaikkea vain olla, rentoutua ja saada pieni tauko kaikkeen muuhun. Ja siinä reissu kyllä onnistuikin.

Pitkät yöunet, kahdenkeskinen aika, hyvä ruoka ja tunnelmallinen ympäristö, siinä onnistuneen miniloman resepti. Ja saattoi muistikirjaankin tulla kirjoitettua muutama idea ylös, joten inspiroi tämä reissu luovuuttakin (maisemanvaihdos kannattaa…).

Omat kokemukset ja suositukset

Kulinaristien matkan tekee onnistuneeksi hyvä ruoka, joten tässä muutama vinkki Tallinnaan matkaavalle:

Yövyimme Radisson Sas Hotel Olümpiassa ja pidimme hotellista todella paljon. Ja koska ruoka on aina puolet kaikesta, aamiainen yllätti todella positiivisesti. Jopa kaltaiseni gluteeniton ja maidoton ruokailija sai monipuolisen ja täyttävän aamiaisen, jolla jaksoi pitkälle päivään.

Perjantai-iltana kävelimme kaupungilla ja päädyimme sateen yllättäessä Raatihuoneentorille. Eri ravintoloiden listoja tutkittuamme löysimme itsemme Restoran Raesta, mikä osoittautuikin loistavaksi vaihtoehdoksi. Taas kerran löysin listalta sekä gluteenitonta että maidotonta itselleni, ravintola oli tunnelmallinen ja palvelu ystävällistä.

Lauantaina suuntasimme iltapäivästä Telliskiveen, joka oli taas aivan oma maailmansa vanhan kaupungin ja keskusta-alueen jälkeen. Pääkohteemme Telliskivessä oli Fotografiska Tallinn, mutta yhtä suuri syy käynnillemme taisi olla kuitenkin myös kahvila-ravintola Kivi paber käärid, jonka kokonaan gluteeniton ruokalista oli harvinaista herkkua, valinnan varaa kun oli kerrankin koko menun verran. Tällä kertaa otin vain kahvin ja jälkkärin, mutta ruokalista jäi kyllä houkuttelemaan…

Lauantaina illasta oli vielä illallisen vuoro ja suuntana oli Rataskaevu 16. Onneksemme saimme vielä pöydän ilman varausta, mutta viikonloppuisin kannattaa kyllä varaus tehdä jos haluaa varmasti päästä syömään kyseiseen ravintolaan. Paikka oli tunnelmallinen, palvelu erinomaista, ja ruoka oli koko reissun onnistunein kokemus (vaikkei muissakaan ollut valittamista).

Ruokaa myös sielulle

Eikä reissu olisi mitään ilman pientä taidelöytöä, siksi suuntasimme lauantaina Fotografiskaan. Allison Jacksonin kuvat olivat mielenkiintoisia ja muistuttivat siitä, ettei kaikki se, mitä näemme, ole aina välttämättä totta. Mutta Jacksonin näyttelyä enemmän pidin Kirsty Mitchellin näyttelystä Wonderland; kuvat olivat todella upeita ja taidokkaita.

Pieni irtiotto arjesta teki hyvää, mutta aivan yhtä ihanaa oli taas palata myös kotiin ja lasten luokse ja muistaa, miksi tämä kaikki on aina tärkeintä.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset Sastamalan opiston sivuilta.

Tämän kesän teema kirjoittamisessani on tuntunut olevan maisemanvaihdon merkitys niin kirjoittamiseen kuin muuhunkin elämään. Samaa aihetta taisin käsitellä oikeastaan jo tekstissäni, jossa pohdin sitä, kuinka joskus kannattaa tehdä jotain aivan muuta, mutta toivottavasti en toista itseäni kirjoittaessani tästä vielä hieman lisää.

Nautin siitä, että voin työskennellä kotoa käsin. Että minulla on kotona oma työhuoneeni, jonka työpöydän ääressä voin istua, ja jonka olen saanut ympäröidä itseäni inspiroivilla asioilla.

Mutta vasta tänä kesänä olen huomannut sen, kuinka suuri merkitys sillä on ollut, että olen poistunut kotoa ja vaihtanut työskentely-ympäristöäni täysin.

Kesäkuun alussa olin miehen työreissussa mukana Helsingissä, josta kirjoitinkin hieman jo aikaisemmin. Siellä istuin Keskuskirjasto Oodissa kerran jos toisenkin, sain tehtyä valmiiksi ne asiat, jotka olivat roikkuneet puolivalmiina jo pitkään. Kun olin poissa kotoa sain naputeltua tietokonetta tehokkaasti. Paljon tehokkaammin kuin olin tehnyt kotona aikoihin.

Yksi syy tehokkuuteen taisi olla se, että Oodissa istuessani minulla ei ollut paljon muutakaan tekemistä. Ei ollut jokapäiväistä pyykkirumbaa, ei tarvinnut tehdä ruokaa, eikä ollut edes pyörää, jonka päälle hypätä ja lähteä pyöräilemään. Tehokkuus-puolen lisäksi huomasin myös sen, kuinka hyvää kotoa poistuminen ja ympäristön vaihto teki minulle muutenkin. Tuntui, että olin muutaman tunnin jälkeen jo kuin eri ihminen.

Berliiniin matkustimme heti juhannuksen jälkeen ja myös tuosta reissusta olen kirjoittanut myös jokunen aika sitten. Berliinissä minulla ei ollut mukanani edes tietokonetta, sillä jätin sen aivan tarkoituksella kotiin. Mutta muistikirja minulla oli mukanani, ja sen sivuille kirjoitin tekstiä sivun jos toisenkin. Berliini herätteli kirjoitusintoni uuteen roihuun ja siellä tarkoituksella pitämäni kirjoitustauko päättyi ja annoin tekstin virrata paperille niin vuolaana kuin se oli tullakseen. En tiedä olisiko samaa tapahtunut kotiympyröissä.

Irlannissa olimme melkein kolme viikkoa miehen töiden vuoksi. Nuo kolme viikkoa selkiyttivät todella paljon ajatuksiani ja muuttivat asennettani itseäni kohtaan. Nuo kolme viikkoa eivät myöskään olleet pelkkää lomailua, vaan löysin siellä taas uuden vaihteen töiden tekemiseen ja sain kirjoitettua romaanikäsikirjoitustakin eteenpäin todella paljon. Ollakseni rehellinen, nautin suunnattomasti siitä tunteesta, kun saan paljon aikaan ja löydän itsestäni sen tyypin, joka osaa työskennellä myös kurinalaisesti niin halutessaan.

Tiedän, etten aina voi reissata ulkomaille löytääkseni uutta puhtia kirjoittamiseeni. Eikä se olisi edes järkevää. Mutta tähän kesään, tähän tilanteeseen elämässäni, nämä maisemanvaihdokset ovat tulleet tarpeeseen ja niiden merkitys niin minulle itselleni kuin kirjoittamisellenikin on ollut todella suuri.

Syksy tekee vähitellen tuloaan, arki sen myötä. Tästä kesästä toivon oppineeni sen, että voin aina kuitenkin pakata tietokoneen ja muistikirjan laukkuuni ja vaihtaa maisemaa. Voin istahtaa kirjastoon tai kahvilan pöydän ääreen matkustamatta sen pidemmälle. Voin joskus kävellä vain istumaan lähilaiturille tai ajella tässä lähiympäristössä oikeastaan mihin vain.

Arki ja rutiinit ovat tärkeitä, kunhan kuitenkin muistan aina välillä vaihtaa myös maisemaa.