Usein on melko helppoa kertoa, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä.. Mutta seuraava kysymys yleensä pysäyttää: Näkyvätkö nämä minulle tärkeät asiat ajankäytössäni? Mihin todellisuudessa käytän aikaani?
Jos nimeän esimerkiksi perheen itselleni tärkeäksi, sen pitäisi myös olla enemmän kuin vain sanoja. Sen pitäisi näkyä myös ajankäytössäni, eli annanko perheelle niin paljon aikaa kuin sen kuuluisi saada? Joku viisas on sanonut, että ajankäyttö on se, millä viestimme ulospäin meille tärkeistä asioista. Meneekö työ sittenkin aina ohi perheen? Tai terveys listani kärkipäässä. Jos istuisinkin ilta toisensa jälkeen sohvalla sipsipussi kainalossa, olisi hyvin vaikeaa uskoa, että terveys olisi prioriteettilistallani kovinkaan korkealla.
Aina kyse ei nyt ole niin radikaaleista rajanvedoista kuten nuo kaksi mainitsemaani. Mutta joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä pohtimaan omia arvojaan, omia tekemisiään ja sitä, mihin todellisuudessa käytän aikaani.
Kirjoittamisesta
Jos kerron luovuuden ja varsinkin kirjoittamisen olevan yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja elinehto itselleni, niin sen pitäisi myös näkyä siinä miten käytän aikaani. On hieman kyseenalaista väittää sen olevan tärkeää, jos samalla päiväni täyttyvätkin opiskeluista ja muusta työstä kuin omasta kirjoittamisesta. Tietenkin on asioita, joita pitää tehdä, on asioita, jotka vaativat aikaa, mutta ollaanpa rehellisiä; jos oma kirjoittamiseni ja luovuus on minulle tärkeää, minun on myös tehtävä sen eteen jotain, eikä vain siirtää sivuun muiden tieltä.
Kirjoittamisella ei elätä itseään, se on fakta. Lainauskorvaukset ja tekijänpalkkiot ovat mukava lisä, mutta eihän niillä (kovinkaan moni) rikastumaan pääse. Kustannussopimuksen saaminen on nykypäivänä työn takana, joten motivaatiota kirjoittamiseen täytyy välillä etsiä kaikkien haasteiden keskellä.
Välillä olen joutunut myös kyseenalaistamaan kaiken. On ollut aikoja, jolloin olen väittänyt kirjoittamisen olevan minulle tärkeää, mutta en ole panostanut omaan kirjoittamiseeni yhtään. On tietenkin kirjoitusprosessien jälkeisiä aikoja, jolloin ainakin itselleni iskee armoton tyhjyys ja on vaikeaa lähteä taas liikkeelle, mutta se on asia erikseen. Mutta onko kirjoittaminen minulle elinehto? Intohimo, jota ilman en voi elää? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen esittänyt itselleni. Ja on ollut aikoja, jolloin olen myös kyseenalaistanut kaiken ja miettinyt onko siinä mitään järkeä. Mutta lopulta olen aina kuitenkin palannut samaan pisteeseen; tämä on minulle tärkeää.
Mihin käytän aikaani?
Niin, se ajankäyttö. Työskentelen kotona, mikä on kaksipiippuinen juttu. Se antaa rennomman arjen ja löysemmät aikataulut, se antaa vapauksia työskennellä milloin vain. Mutta samalla se myös pitää kotiarjen mukana jokaisessa hetkessä, sillä on pyykkejä, on lounaan valmistamista, on piipahtamista kaupassa, on siivoamista (no, voisi olla), on aina kaikkea tekemistä, joka hyppää silmien eteen aika nopeasti. Tiedän, että voisin jättää vaikkapa ne pyykit iltaan, mutta toisaalta tiedän, etten koneen ääressä istuisi kuitenkaan kahdeksasta neljään yhtä soittoa. Pienet tauot silloin tällöin ovat sitä paitsi hyviä myös luovuuden kannalta.
Kyse ei itse asiassa olekaan kotiaskareista ja että ne veisivät kaiken aikani. Opiskelen tässä kaiken ohella taidehistorian perusopintoja ja on tunnustettava, että olen tainnut vanhentua, tai sitten opinnot vain ovat runsastöisiä. Ne vaativat minulta yllättävän paljon aikaa. Osittain kyse on omasta perfektionismistani ja halusta suorittaa ne mahdollisimman hyvin jos ei jopa täydellisesti. On kirjoittamisen opettamista, on keikkaluonteisia töitä, jotka “sekoittavat” arjen rutiinit aina hetkeksi aikaa. Ja kas, huomaan, että kun meneillä ei ole intensiivisin kirjoitusprosessi, omasta kirjoittamisesta on liian helppoa nipistää. Että huomenna sitten. Tai ensi viikolla. Tai sitten kun tämä essee on valmis.
Koskaan ei ole myöhäistä
Olenkin siis tässä viimeisen kuukauden aikana pysähtynyt pohtimaan tätä: Mihin käytän aikaani? Käytänkö sitä siihen, jonka koen itselleni tärkeäksi? Ja rehellisesti on tunnustettava, että luultavasti en. Tiedän, että elämä on kasvamista ja oppimista, ja tämä on ollut minulle tärkeä oppimishetki.
Tämän tajuttuani olen tehnyt muutoksia arkeeni. Koska tämänhetkinen kirjoitusprojektini on aika alkuvaiheessa se ei vaadi pitkiä kirjoitusrupeamia. Koen tekstin vaativan aikaa hautuakseen ja muotoutuakseen sellaiseksi kuin sen kuuluu tulla. En siis ole viettänyt sen parissa kokonaista päivää tai edes puolikasta, mutta olen ottanut melkein jokaiseen päivään puolituntisen, jolloin olen paneutunut tekstiin. Ja olen taas innostunut uudella tavalla. Ja tiedän, että tämä vaatii vielä paljon aikaa ja panostusta, mutta haluan muuttaa arkeni ja päiväni sellaisiksi, että se myös on mahdollista.
Haastankin myös sinut pohtimaan omaa ajankäyttöäsi. Mihin käytät aikaasi? Panostatko oikeasti niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä, vai oletko laillani antanut muiden asioiden tulla tielle? Aina löytyy tekosyitä, mutta tässä tilanteessa ne kannattaa vihdoin ja viimein unohtaa ja tarttua härkää sarvista. Välillä on tarpeen pysähtyä pohtimaan näitä asioita ja tehdä mahdollisesti myös muutoksia asian suhteen. Ja se mikä on tärkeää muistaa; olla armollinen itselleen. Ja muistaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttaa omia tapojaan toimia.