Kaltaiselleni suorittajalle ajatus tehokkuudesta on iskostunut jonnekin todella syvälle. Kyse voi olla myös pohjalaisesta mentaliteetista, ettei turhia laiskotella ja jos jotain tehdään, niin sitten kanssa tehdään. Tai ehkä kyse on yksinkertaisesti vain suomalaisuudesta, siitä, että kyllähän se mummokin istui aina keinutuolissa vähintään kutimet kädessään, pitää saada aikaan, tehdä ja suorittaa.
Ja siellä taidan itsekin juosta samaisessa oravanpyörässä, vaikka kuinka yritän taistella vastaan. Ja suurimman taisteluni käyn itse asiassa oman pääni sisällä; vaadinko itse itseltäni sitä kuuluisaa tehokkuutta enemmän kuin kukaan muu. Jostain syystä tunne tehokkuudesta saa kaiken tuntumaan merkitykselliseltä, vaikkei sitä silti olisikaan.
On myös haastavaa määritellä se, mikä olisi se tehokkuuteni mittari. Tarpeeksi monta liuskaa tekstiä päivän aikana? Tarpeeksi paljon laskutettavia töitä? Nopeus, jolla suunnittelen kursseja? Sillä loppujen lopuksi, onko näillä mitään merkitystä, jos työt tulee tehtyä ajoissa ja hyvin. Ei ehkä ole väliä kirjoitinko tänään kaksi vai kymmenen liuskaa tekstiä, sillä joskus kirjoittaminen vaatii sitä, että vedän lenkkarit jalkaan ja lähden kävelemään luontoon. Silloin oloni ei ole työn etenemisen kannalta tehokas, vaikka tälläkin tavalla työt kuitenkin etenevät. Tavalla ja toisella.
Suomalaisia sanontoja löytyy joka lähtöön, ja yksi näistä on: Laiska töitänsä luettelee. Enpä minäkään omia tekemisiäni kenellekään listaa, mutta on aikoja, jolloin pidän erityistä työpäiväkirjaa, johon kirjaan kaikki päivän työni, kaiken sen, mitä olen kyseisen päivän aikana tehnyt. Ja päivän päätyttyä kun tuntuu, etten ole saanut mitään aikaan, onkin huojentavaa lukea paperilta, että kappas vaan, taisin saadakin aikaan vaikka mitä.
Mutta tahtoisin päästä eroon jopa tästä. En haluaisi joutua kirjaamaan töitäni ylös edes itseni vuoksi, aivan kuin kuitenkin yrittäisin vakuutella itselleni kuinka mahdottoman tehokas olen. Koska ei elämässä kyse ole siitä kuinka tehokas olen, vaan siitä, että tekisin sen, mitä pitää ja osaisin nauttia muusta ajasta. Siitäkin kun makaan sohvalla tekemättä yhtään mitään.
Luovuutta ei voi mitata tehokkuudella, ja omasta näkökulmastani nämä sulkevat toisensa pois. Vaatimus tehokkuudesta ahdistaa luovuuden ahtaaseen nurkkaan, josta ei ole poispääsyä ja tuossa ympäristössä luovuudella on hyvin vähän tilaa toimia. Luovuuden virratessa tulee vääristyneesti tunne suunnattomasta tehokkuudesta, vaikka todellisuudessa kyse on enemmänkin siitä, että tehokkuus on ajettu pois ja luovuudella on enemmän tilaa toimia ja liikkua.
Harva kirjoittaa romaanin tai maalaa taulun yhdeltä istumalta. Yleensä nämä vaativat aikaa. Eikä koreografi putkauta seuraavan tanssiteoksen koreografiaa yhdellä rykäisyllä, vaan se vaatii aikaa työstyäkseen valmiiksi. On päiviä, jolloin olen kirjoittanut työn alla olevaan romaaniin kymmenen sivua tekstiä, ja on päiviä, jolloin olen kirjoittanut päivän aikana tasan yhden sivun, työstänyt vaikeaa kohtaa tekstistä, antanut sille sen ajan, mitä se on vaatinut. Kumpana päivänä olen ollut tehokkaampi? Niinpä.
Aivotutkija Minna Huotilainen on todennut, että luovuutta ruokkivat käytännöt ovat ristiriidassa tehokkuusajattelun kanssa. Ajatellaan, että pitää tehdä pitkää päivää ja olla koko ajan tuottavia ja tehdä joka hetki jotain hyödyllistä (Täältä). Ehkä onkin ainakin itsellä taas aika siirtää sivuun kaikki ajatukset tehokkuudesta ja keskittyä sen sijaan niihin asioihin, jotka lisäävät luovuutta niin kirjoittamisen, mutta myös ihan tavallisen arjenkin suhteen. Lisää siis rauhallisia kävelylenkkiä metsässä ja joutilaita hetkiä joen varressa istuen tai taidenäyttelyissä kiertäen.
Riittävän tehokas, siinä se ehkä yksinkertaisuudessaan.