Kotiinpaluu on ollut tottumista taas uuteen rytmiin. Sitä, että on jättänyt taakseen arjen toisaalla, että on saanut kiinni arjesta täällä. Se on ollut pyykkivuoren selättämistä, mutta myös paahtavaa hellettä ja raukeita päiviä auringossa.
Helteet sulattivat ajatustoiminnan. Ne saivat kaiken hidastumaan, tekemään mahdollisimman vähän. Ja ehkä kotiinpaluu oli hyvä juuri niin; kirjoja takapihalla lukien, jossain vaiheessa jo kuumuuttakin paeten.
Hetken päästä oli jo suljettava ikkunat, etsittävä villasukat, tartuttava helteen karkoittamiin sanoihin, jotka vähitellen palasivat takaisin, sain niistä taas kiinni.
Mutta uusi rytmi on vielä hieman hakoteillä ja yritän saada muodostettua sen sellaiseksi, etten unohdu pyykkeihin tai ruuanlaittoon, mutta en myöskään tietokoneeni ääreen, sanoihin, jotka vyöryvät taas näytölle.
Elämä on tasapainoilua ja mukautumista olosuhteisiin, rytmin vaihtamista kun on tarvetta ja sitä, että pitää kiinni siitä, mikä on tärkeää. Joskus se on helpompaa, toisinaan taas vaikeampaa. Kuten kai elämä yleensä.
Mutta rytmi se on epätasainenkin rytmi. Pääasia kai, ettei jämähdä liikaa paikalleen, vaan on valmis kulkemaan eteenpäin, pienen tanssiaskeleen kerrallaan.