Viime viikko oli itselleni hieman haastava kaikin puolin, ja stressitasojen noustessa sitä alkoi pohtia kaiken tekemisen mielekkyyttä, ja ehkä eniten sitä, onko minusta näihin asioihin. Että saanko jotain aikaiseksi.
Olin nukkunut yön huonosti ja tiesin, ettei kannata lähteä lenkille, sillä se ei tee siinä vaiheessa väsyneelle kropalle hyvää, vaikka pääkopalle olisikin tehnyt. Kaipasin kuitenkin pientä maisemanvaihdosta, ulkoilmaa ja pientä liikuntaa saadakseni tuuletettua pääkoppaani.
Niinpä nappasin kameralaukun mukaani ja ajelin Isosuolle, joka on yksi lempipaikoistani täällä lähiympäristössämme. Kamera on itselleni hyvä tahdin hidastaja, sillä nautin valokuvaamisesta, ja silloin ei ole enää kiire mihinkään.
Ja niinhän siinä kävi kuten aina ennenkin, että luonto taas teki ihmeitään. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, ja liikenteen melukin oli jäänyt jonnekin kauas. Kävelin pitkospuita pitkin eteenpäin, pysähdyin kuvaamaan aina kun vain näin jotain vähänkin kiinnostavaa. Ja nautin vain yksinkertaisesti kaikesta siitä rauhasta, ja että myös ajatukseni rauhoittuivat vähitellen.
Viime vuonna isosuolla kävellessämme näimme kyyn livahtavan pitkospuiden yli, ja kummasti tarkkailin tälläkin kertaa ympäristöä käärmeiden varalta. Kyyhyn en onneksi törmännyt, mutta suureen hämähäkkiin kylläkin. Ötökkäkammo, kyllä vain. Ensimmäinen ajatus oli kääntyä ympäri ja kävellä takaisin, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin. Sykkeen laskettua hieman otin kuitenkin kameran käteeni ja kuvasin hämähäkkiä pitkän aikaa, onneksi käytössä oleva objektiivi mahdollisti kuvaamisen hieman kauempaa. Loppujen lopuksi uskaltauduin ohittamaan hämähäkin, ja uskallan väittää, että taisin pelätä sitä enemmän kuin se minua.
Lopuksi istuin kiipesin vielä Mutilahden lintutorniin, jonka lähistölle olin jättänyt autoni. Siellä istuessa tunsin auringon lämmittävän kasvojani, kuulin käen kukkuvan ja siinä hetkessä muistin taas kuinka tärkeää on ladata akkuja luonnon keskellä. Sillä joku siellä vaikutti niin, että kotiin palasi vähemmän stressaantunut, mutta kylläkin nälkäinen nainen.
Kotona päätin muuttaa taas ajatusteni suuntaa, ja uskoa siihen, että minusta on ja minä kykenen. Ja jos en itse usko itseeni niin kuka muukaan!