(Kuva täältä)
Kuten viimeksi kirjoitin, olen työstänyt kirjani käsikirjoitusta tiiviillä aikataululla eteenpäin, jotta saisin lähetettyä sen taas kustannustoimittajalle luettavaksi. Kirjan kirjoittamiseen itsessään liittyy erilaisia vaiheita, mutta samoin näyttäisi olevan myös käsikirjoituksen hiomisen kohdalla. Välillä kirjoitusprosessissa tulee hetki, jolloin kaikki kirjoittamani teksti tuntuu olevan roskaa.
Roskaa vai timantteja?
Kuluneiden viikkojen aikana olen ollut siinä pisteessä kirjan käsikirjoituksen työstämisen kanssa, että kaikki aikaisemmin kirjoittamani on roskaa, enkä osaa sen lisäksi edes kirjoittaa mitään uutta, joka olisi jotain muuta kuin roskaa.
Näitä hetkiä ja tuntemuksia tulee joka kerta, kun työstää jotain tekstiä eteenpäin. Näitä tuntemuksia tulee, kun työskentelee pitkään oman tekstinsä parissa. Näitä tulee aina. Siksi niihin ei kannata jäädä kiinni.
Aina kannattaa muistaa, että kyse on vain tunteesta, joka menee ohi. Yleensä parhaiten auttaa se, että antaa tekstin olla hetken aikaa. Että nukkuu yhden yön yli, sillä yleensä seuraavana päivänä tilanne on jo toinen. En välttämättä seuraavanakaan päivänä ajattele kaiken olevan timanttista tekstiä, mutta alan taas nähdä siinä jotain hyvääkin.
Kirjoittaminen on prosessi
Näitä niin kutsuttuja pohjakosketuksia tarvitaan. Itse olisin enemmän huolissani jos koko ajan tekstiä lukiessani ja sitä työstäessäni ajattelisin kaiken olevan viittä vaille täydellistä ja uskomattoman hyvää.
Itseensä ja omaan tekstiinsä pitää tietenkin uskoa, mutta samalla myös kirjoitusprosessissa tulee vaihe, jolloin on pakko olla realistinen, jopa raa’an realistinen tekstin suhteen. Varsinkin tässä vaiheessa prosessia, kun hion tekstiä kohti julkaistavaa kirjaa, tekstiä on pakko lukea todella kriittisesti, sillä muuten siinä ei näe paljoakaan muokattavaa. Oma tekstinsä tulee kyseenalaistaa ja olla valmis tekemään sen suhteen isojakin muutoksia, jos kokonaisuus sitä vaatii. Eikä se ole aina helppoa.
Kirjoittaminen itsessään on aina prosessi aloittamisesta loppuun asti. Samoin on myös tekstin editoimisen kohdalla. Se on prosessi. Kuluneiden neljän viikon aikana olen lukenut käsikirjoitustani läpi monta kertaa ja joka kerta eri silmin. Olen kiinnittänyt huomiota eri asioihin ja työstänyt kulloinkin eri osa-alueita. Osa virkkeistä on ollut jopa omasta mielestäni yllättävän hyviä, mutta osan kohdalla olen istunut pidemmän aikaa ja muokannut erinäisiä kappaleita tai jopa lukuja uuteen uskoon, toivoakseni parempaan suuntaan. Tiedän, mitä haluan, mutta sen saavuttaminen on vaatinut myös hyviä istumalihaksia.
Anna tekstillesi aikaa
Koko tekstini keskeinen ajatus on yksinkertaisesti se, että on normaalia, että oma teksti tuntuu huonolta ja keskinkertaiselta. On normaalia, että kyseenalaistat kaiken sen, mitä olet kirjoittanut. Se on vain osa prosessia. Kun annat tekstillesi aikaa ja uuden mahdollisuuden, alat myös nähdä siinä uudestaan paljon hyvääkin. Ja ne ehkä keskinkertaisetkin kohdat saattavat muuttua pienen muokkaamisen myötä melkoisiksi helmiksi, sekin on tullut koettua.
Omalla kohdallani teksti ei ole koskaan valmis, vaan hioisin sitä loputtomiin. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee vastaan se hetki, kun kannattaa päättää, että tämä on tässä, niin valmis kuin voi olla.
Ja jos heitän rohkean väittämän tähän loppuun: Yksikään kirja ei ole alusta loppuun asti täyttä timanttia, vaan ihan takuuvarmasti aivan jokaisessa kirjassa on jotain, mikä pistää jonkun lukijan silmään. Älä siis vaadi omalta tekstiltäsi täydellisyyttä (tätä yritän opetella itsekin), vaan anna sen olla aina pienesti keskeneräinen. Sillä keskeneräisyys tekee siitä aidon ja kauniin. Siloitellusta ja täydellisestä jää puuttumaan jotain olennaisen tärkeää!