Kirjoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa. Ei edes kirjoittamisen aloittaminen ei ole hankalaa.

Kirjoittaminen on itse asiassa hyvin yksinkertaista ja helppoa, myös ne asiat, jotka miellämme joskus todella haastaviksi.

Kirjoittamisen aloittaminen on yllättävän yleinen haaste monelle, on ollut itsellenikin, siksi siitä on myös tärkeää puhua ja kirjoittaa.

Askel kerrallaan

On kyse sitten kirjoitusprosessista itsestään, työn alla olevasta tekstistä tai ylipäätään kirjoittamisen aloittamisesta, sen ei tarvitse olla hankalaa.

Asiaa voi tarkastella aivan eri näkökulmasta ja otankin tähän esimerkiksi juoksun aloittamisen.

Juoksu on ollut itselleni läheinen laji, mutta en ole todellakaan ollut synnynnäinen juoksija. Halu juosta kuitenkin löytyi. En todellakaan lähtenyt juoksemaan suoraan maratonia, vaan ensimmäiset lenkit juoksin lampputolppien väliä, sitten useamman lenkin jälkeen lähdin juoksemaan vähitellen minuutin kerrallaan, lisäten niitä vähitellen. Lopulta siirryin kilometreihin, joita lisäsin hyvinkin maltillisesti. Askel kerrallaan. Ja mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän aloin kiinnittää moniin asioihin huomiota ja lähdin kehittämään harjoitteluani, tekniikkaani ja niin edespäin.

Sama se on kirjoittamisen suhteen. Älä istu alas ajatuksella, että nyt kirjoitan romaanin, joka julkaistaan. En minäkään lähtenyt suoraan tavoittelemaan maratonmittaa. Ota tavoitteeksi löytää idea. Sitten löydä henkilöhahmoja. Hahmottele juonta pääpiirteittäin. Kirjoita ylös yksittäisiä virkkeitä, joita nousee ajatuksiisi, ja lopulta, ota kiinni näistä ja lähde kirjoittamaan tekstiä eteenpäin, virke kerrallaan.

Kirjoittamisen aloittaminen

Kun aloitat kirjoittamisen tärkeintä on halu kirjoittaa. Sinun ei tarvitse olla huippulahjakas tai viittä vaille täydellinen kirjoittaja (kukaan meistä ei ole!), sillä kirjoittamaan oppii aina ja kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Kehityt kirjoittajana vain jos kirjoitat.

Et tarvitse superideaa, tarvitset yksinkertaisesti idean.

Et tarvitse uskomattomia juonenkäänteitä, tarvitset idean juonesta.

Et tarvitse viimeisen päälle hiottua tyyliä kirjoittaa, tarvitset vain halun kirjoittaa.

Tärkeintä on yksinkertaisesti, että haluat kirjoittaa ja myös kirjoitat.

Onko se niin yksinkertaista?

Periaatteessa on! (Usko tai älä!)

Miksi olen tätä mieltä? Koska liian usein kirjoittamisesta tehdään jotenkin vain tietyn ryhmän juttu. Luodaan mystifioitu mielikuva kirjailijasta, jollaiseksi pääsee harvat ja valitut. Luodaan mielikuva, että kirjoittaminen ei todellakaan ole kaikille, eikä kaikista ole siihen. Eikä se ole totta!

Olen kyllä itsekin kamppallut oman kirjoittamiseni suhteen. Olen epäillyt itseäni ja kirjoittamistani ja olen myös ollut valmis luovuttamaan. Mutta jostain kuitenkin heräsi halu näyttää ennen kaikkea itselleni, että minusta on siihen ja löytää se kultainen keskitie kaiken suhteen. Sen jälkeen olen kirjoittanut ja antanut itselleni mahdollisuuden siihen. Ja tämän haluaisin myös muiden löytävän!

Näistä asioista muiden lisäksi puhun uudella Kipinää kirjoittamiseen -verkkokurssillani. Tuo kurssi on syntynyt halusta auttaa muita eteenpäin kirjoittajina ja löytämään sisimmästään uudestaan palon kirjoittamiseen.

Verkkokurssi on nyt ostettavissa pilottilanseeraushintaan 39,90 € (sis. alv 25,5%). Kurssilta saat työkaluja ja vinkkejä omaan kirjoittamiseesi ja pientä kipinää jatkaa taas kirjoittajana eteenpäin.

Luovuus lähtee levosta käsin. Siinä se on, väitteeni yksinkertaisuudessaan.

Joitakin ihmisiä kiire inspiroi ja on hetkiä, jolloin itsekin saan itsestäni paljon irti kiireen alla, mutta jos koko ajan kiitää kamalaa vauhtia eteenpäin, jää näkemättä ja huomaamatta paljon.

Me ihmiset olemme erilaisia ja toisille kiire antaa uutta potkua, mutta itse en kuulu näihin, en varsinkaan kun kyse on luovuudesta.

Levosta käsin

Jos tiivistäisin ajatukseni hyvin kompaktiin muotoon, niin ajattelen, että luovuus tarvitsee aikaa, rauhaa ja lepoa, jotta se pääsee kukoistamaan täyteen loistoonsa, tai edes hieman kirkkaammin kuin juuri nyt.

Oma matkani luovuuden saralla on ollut pitkä ja välillä kivikkoinenkin. Uupumus aiheutti luovuuteni katoamisen, se on oikeastaan aika lailla itsestään selvää. Kun poltti kynttilää kuuluisasti molemmista päistä ja teki aivan liikaa ja annoin aivan liikaa kaikille ja kaikelle, kehoni ja mieleni väsyivät totaalisesti. Ja jos paukut putoavat nollaan tai sen alapuolelle, ei ole mitään mistä ammentaa.

Luovuus tarvitsee aikaa

Jos kalenteri ja päivät ovat täynnä eikä ole paljoakaan aikaa hengähtää, on vaikeaa myös luoda uutta. Jos arki on suorittamista ja selviytymistä aamusta iltaan, on vaikeaa olla luova, sillä luovuudelle ei jää paljoakaan tilaa. Tästä puhun paljon myös kirjoittamisen verkkokurssillani, sillä kuten luovuudessa ylipäätään, niin myös kirjoittaessa ajan sille ottaminen on tärkeää, hyvin tärkeää.

Jos haluat olla luovempi ja antaa sille mahdollisuuden kasvaa, se tarvitsee myös aikaa, ei kiirettä ja suorittamista ja selviytymistä. Jokaisella meillä on vuorokaudessa samat 24 tuntia käytettävissämme ja yksinkertainen vinkkini on, että pysähdyt pohtimaan, miten aikaasi käytät ja miten sitä todellisuudessa haluat käyttää.

Luovuus tarvitsee rauhaa

On ihmisiä, joita ympäristön tapahtumat ja hälinä ja muut inspiroivat, mutta itse en ainakaan kuulu tähän joukkoon. Ehkä ne joskus saavat inspiroitumaan työskentelemään, mutta luovuuttani ne eivät kyllä kasvata.

Luovuus tarvitsee rauhaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö arjessa saisi tapahtua mitään tai että elämän pitäisi olla tappavan tylsää, ei todellakaan. Vinkkini on kuitenkin se, että joskus kannattaa ottaa hetkiä tai ajanjaksoja jolloin poistaa hetkeksi aikaa häiriötekijöitä ympäriltään. Pienen tahtoikäisen äitinä tiedän, ettei se ole aina helppoa (enkä nyt siis ajattele lastani häiriötekijänäkään…), mutta pääsääntöisesti se on kuitenkin toteutettavissa tavalla tai toisella.

Nautin tekemisestä, nautin siitä, että työn alla on monta projektia, nautin siitä, että elämässä tapahtuu. Mutta vastapainoisesti tarvitsen kuitenkin myös rauhallisia aikoja, jotta akkuni latautuvat. Ja myös luovuuteni tarvitsee rauhaa, jotta on jotain mistä ammentaa. Joskus on välttämätöntä poistaa ulkoisia häiriötekijöitä ja hälinää ympäriltään ja antaa itselleen hetken rauha. Kokemuksesta voin sanoa, että se tekee ihmeitä luovuudelle.

Luovuus levosta käsin

Lepääminen ei aina tarkoita sohvalla makaamista, vaikka sillekin on oma aikansa ja paikkansa. Tarvitsemme kropallemme ihan fyysistäkin lepoa, mutta aivan yhtä paljon tarvitsemme lepoa myös henkisesti. Jos paahdamme tukka putkella aamusta iltaan, kumpikaan ei lepää koskaan ja se näkyy ja tuntuu. Lepo tarkoittaa siis ennen kaikkea sitä, että annamme itsellemme aikaa myös vain olla, rauhoitamme arkeamme jos mahdollista ja ennen kaikkea, että voisimme poistaa pakon ja mun täytyy -ajattelun elämästämme.

Luovuus herää usein juuri silloin, kun ei ole pakko, silloin kun takaraivossa ei nakuta ajatus siitä, että täytyy, pitää, on pakko. Luovuudessa lepo on siis myös vapautta.

Luovuudessa on kyse siitä, mitä löydät sisimmästäsi ja mitä näet ympärilläsi. Ja kumpaankin näihin tarvitset aikaa, rauhaa ja lepoa, sillä kiireen keskellä sinulla ei ole aikaa kumpaankaan.

Lähde luovuuttasi kohti siis levosta käsin!

Tuntuuko, että tarvitset uutta kipinää kirjoittamiseesi?

Kirjoittaminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista, mutta joskus haasteiden edessä tuntuu, ettei mistään tule mitään. Mitä enemmän asioita pyörittelee yksin, sitä varmemmin niiden kanssa myös on jumissa.

Aivan jokainen kirjoittaja kohtaa esteitä matkallaan, et ole asian kanssa yksin!

Eikä kyse ole aina edes suurista ongelmista. Joskus sitä yksinkertaisesti kaipaa uusia näkökulmia tuttuun asiaan. Oletko koskaan ajatellut, että jokainen kirjoittaja tarvitsee välillä pientä kipinää kirjoittamiseen?

Kipinää kirjoittamiseen -verkkokurssi antaa sinulle kirjoittajana työkaluja päästä eteenpäin ja selättää mahdolliset haasteet.

Verkkokurssi on rakennettu selkeään ja kompaktiin muotoon. Kurssi rakentuu kuuden eri aiheen ympärille, joista jokaisesta löydät sekä teoriaa että käytännön vinkkejä sekä kirjoitusharjoituksia. Teoriaosuudet ovat tiiviitä ja kirjoitusharjoitukset sellaisia, että saat ideoita, miten hyödyntää niitä myös omassa kirjoittamisessasi. 

Kun tulet mukaan, kurssilla mm.

• pohdit omaa kirjoittajuuttasi
• löydät uusia ideoita ja inspiraatiota
• saat vinkkejä, jotka auttavat sinua kirjoittamisessa eteenpäin
• saat uusia tapoja tarkastella maailmaa ympärilläsi.

Verkkokurssi toimii hyvin oman arjen keskellä ja ottaa aikaa juuri sen verran kuin juuri nyt olet valmis sille antamaan.

Kurssi on myynnissä pilottilanseeraushintaan 39,90 € (sis. alv. 25,5%). Tämä hinta on voimassa 1.5.2025 asti. Tämän jälkeen hinta tulee nousemaan, joten sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus saada pienellä investoinnilla kipinää omaan kirjoittamiseesi.

Lue lisää täältä ja löydä uutta kipinää omaan kirjoittamiseesi!

Mistä inspiraatio kirjoittamiseen?

Inspiraatio on asia, josta puhutaan paljon. Välillä tuntuu, että hieman liikaakin. Kirjoittaessa inspiraatio on kyllä tärkeä osa prosessia, tai ainakin se tekee kirjoittamisesta paljon mielekkäämpää. Mutta rehellisesti, kirjoittaminen on myös silkkaa työtä. Sitä, että istuu alas ja alkaa kirjoittaa, tuntuu miltä tuntuu.

Mutta tietenkin, inspiraatio on tärkeää monessa asiassa elämässä, niin myös kirjoittamisessakin. En yritä väittää mitään muuta. Ja joskus tuntuu, että inspiraatiota ei löydy sitten mistään eikä kirjoittamisesta tule yhtään mitään.

Tyhjästä on paha nyhjäistä

Tyhjästä on paha nyhjäistä, se on totta. Pitää olla jotain, mistä ammentaa.

Joskus inspiraatio löytyy kun vain istuu alas ja alkaa kirjoittaa, mutta kovinkaan usein inspiraatio ei iske voimalla päälle tyhjää paperia tuijottaen, päinvastoin, se juoksee karkuun ja kovaa.

Jos mietit omaa päivätyötäsi tai arkeasi kotona, et kovinkaan usein istu paikallasi odottamassa löytyykö inspiraatiota juuri siihen työtehtävään, mitä olet tekemässä. On tietenkin töitä, missä näinkin on, mutta rehellisesti, pääsääntöisesti me menemme töihin ja teemme töitä, löytyy siihen inspiraatiota juuri sillä hetkellä tai ei.

Joskus inspiraatiota pitää siis hieman etsiä. Sitä pitää hieman houkutella esiin. Joskus inspiraation eteen pitää siis tehdä hieman töitä.

Etsi siis inspiraatiollesi lähde.

Mistä inspiraatio kirjoittamiseen?

Loppujen lopuksi kyse ei ole mitenkään erityisen vaikeasta tai haastavasta asiasta, vaikka liian usein inspiraatiosta maalataan kuva jotenkin mystisenä ja sattumanvaraisena asiana, joka joko saadaan tai ei saada ja usein tietenkin vielä kuin salama kirkkaalta taivaalta, samalla kun vain itse istumme ja odotamme

Suurimmaksi osaksi kyse on usein aivan pienistä asioista, jotka ovat aivan nenämme edessä. Kyse on asioista, jotka ovat aivan siinä edessämme, meidän tulee vain opetella katsomaan asioita taas kerran uudella tavalla.

Tässä muutama vinkki inspiraation löytämiseen:

• Katso ympärillesi. Mitä näet? Pöydälle jäänyt tyhjä kahvikuppi: keneltä se on jäänyt ja miksi?

• Vaihda ympäristöä. Joskus pieni maisemanvaihdos auttaa. Istu metsässä. Mene kirjastoon. Työskentele kahvilassa. Sillä, että lähtee pois tutuista ympyröistä on yllättävän suuri vaikutus.

• Lue jo työn alla olevaa tekstiäsi. Tartu kiinni kohtaan, joka toimii ja josta pidät. Anna oman tekstisi inspiroida eteenpäin.

• Jos taas olet uuden tekstin aloittamisen äärellä, luonnostele erilaisia ideoita paperille. Älä suodata mitä kirjoitat, vaan anna kaiken mahdollisen tulla paperille. Kaikkien näiden ideoiden seasta saatat löytää yhden tai kaksi helmeä ja muitakin ideoita voi vielä jatkojalostaa eteenpäin.

• Älä pyri täydellisyyteen! Tämä on vinkeistä tärkein. Kirjoita, kirjoita ja kirjoita. Anna paperille tulla sellaista tekstiä kuin tulee, sitä voit muokata jälkikäteen. Älä ajattele tekstiä julkaistavana kirjana, vaan tekstinä, josta tulet vielä muokkaamaan julkaistavan kirjan.

Jos kaipaat kuitenkin hieman enemmän vinkkejä tai ohjausta omaan kirjoittamiseesi, saa minulta myös yksilöohjausta kirjoittamiseen, jossa yhtenä osa-alueena on usein myös inspiraatio ja sen löytäminen.

Arki ja elämä ovat, no, arkea ja elämää. On kiirettä, on haasteita ja merkityksellinen arki tuntuu olevan joskus vain todella kaukainen haave kaiken muun kiinnittäessä huomion. Ja sehän nyt on myös aivan normaalia, elämä ja arki ovat ja tapahtuvat ja usein sitä vain menee eteenpäin niiden mukana sitä sen kummemmin ajattelematta.

Mutta sitten, kuitenkin.

Liian täyttä elämää

Elämä on aika lailla täynnä kaikkea mahdollista ja välillä tuntuu, että sitä vain kulkee aamusta iltaan automaattipilotti päällä, mikä ihan rehellisesti tarkoittaa sitä, että moni merkityksellinen asia saattaa jäädä huomaamatta, koska…no, niin, koska ei enää edes muista pysähtyä katsomaan kaikkea ympärillään.

Perheemme kuopus täytti juuri 3 vuotta ja elämä hänen kanssaan on ollut hektistä, niin kuin pikkulapsiarki yleensä. Olen siinä ohessa ollut myös kodin ulkopuolella palkkatöissä ja siinähän se arki menikin, aamusta iltaan automaattipilotti päällä.

En tiedä onko muita, mutta jossain vaiheessa se alkoi hieman kyllästyttää. Että elämä on suorittamista ja selviytymistä. Että aina on kiire. Ettei koskaan oikein ehdi mitään. Että aina on huono omatunto jostain ja tuntuu, ettei siltikään riitä yhtään mihinkään.

Joskus pitää pysähtyä

Tämä vuosi on ollut melkoinen sekoitus kaikkea mahdollista. Tammikuussa murtui kylkiluu. Keväällä kuopus istahti polven päälle, niin että juoksuharrastus jäi tauolle. Kun polvi oli paremmassa kunnossa kolhin samaa polvea mökin remonttipuuhissa sorkkaraudalla. Ja tein sen reilun tunnin sisään kolme kertaa (ei yksi eikä edes kaksi kertaa riittänyt, että olisin ollut varovaisempi…). Kesä meni romaanikässäriä työstäessä, alkusyksystä kolmas lapsista muutti opiskeluiden myötä toiselle paikkakunnalle ja kaiken kruunasi syyskuun puolivälissä työtapaturma, jossa etusormeni otti vähän enemmänkin osumaa ja olin sairauslomalla kuukauden, eikä sormi vieläkään ihan normaali tai kivuton ole.

Mutta ainakin pysähdyin. Jos en muuten, niin nähtävästi tapoja pysäytyksille kyllä löytyy.

Yhtäkkiä ei ollutkaan kiire. Arki muuttui täysin. Tahti hidastui, oli taas enemmän aikaa. Aloin katsoa elämääni ja arkeani uudella tavalla. Ja löysin itsestäni taas niitä puolia, jotka olin unohtanut kaiken kiireen keskellä.

Merkityksellinen arki

Kun turha kiire katoaa alkavat ajatukset arjesta olla erilaiset. Arki alkaa taas olla täynnä merkityksellisiä asioita, kun ehdin näkemään kaiken selkeämmin.

Hidastaminen on heijastunut myös luovuuteen, sillä kun turha kiire on poistunut, luovuuteni on alkanut taas nousta eri tavalla esiin ja olen alkanut löytämään sen rikkauden elämääni aivan uudella tavalla.

Tervetuloa merkityksellinen arki! Tämä on ollut ohjenuorani viimeisen kuukauden ajan, kun olen päättänyt lähteä muuttamaan pessimistisen ajatuskulkuni toiseen suntaan.

Luovuudesta ja arjen pienistä merkittävistä asioista kirjoitan myös viikkokirjeessäni, jota alan vihdoin ja viimein kirjoittaa. Arjen ajatusten lisäksi kirjoitan myös luovuudesta ja toiveenani on, että nuo ajatukset saisivat olla inspiraationa myös muille!

Liity siis viikkokirjeeni tilaajaksi ja saat viikoittain viikkokirjeeni, jossa kirjoitan oman arkeni pienistä, mutta tärkeistä oivalluksista.

Olen kirjoittanut blogiin aivan liian harvoin, mutta viimeksi olen Surukirjeitä-romaania työstäessäni pohtinut miten löytää kirjoittajan itsestään pitkän ajan jälkeen sekä kirjoittanut siitä hetkestä kirjoitusprosessia kun tuntuu, että kaikki mitä kirjoitan on roskaa. Ja näistä haasteista selvittyäni kirja kulki vielä viimeisten editointien, oikoluvun ja taiton kautta fyysiseksi kirjaksi, joka näki päivänvalon syyskuun lopussa. (Upeasta kannesta vastasi Ulpu Kaikkonen.)

Tunnustan ihan rehellisesti ajatelleeni pitkään, etten nyt mitään julkkareita järjestä. Riittää, että kirja julkaistaan ja tulee myyntiin ja kirjastoihin ja se siitä. En ole henkilö, joka nauttii esillä olemisesta, vaan mieluummin vetäytyisin sivuun ja kirjan taakse, olkoon muut näytillä. En oikein ole koskaan osannut juhlia itseäni, joten miksi nytkään.

Mutta.

Hyvänen aika, onhan julkaistu kirja nyt kuitenkin iso juttu ja päätin, että ehkä sitten kuitenkin. Olen ylpeä kirjastani ja seison sen takana, joten miksen antaisi sille myös mahdollisuutta myös tätä kautta. Kuten myös itsellenikin. Päätin siis kuunnella lähipiiriäni ja järjestää tilaisuuden, jossa juhlistaa uutta kirjaani ja sen ilmestymistä.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Surukirjeitä-kirjan julkkarit, joiden ohjelmaa on ollut ideoimassa muutama muukin ja vaikka välillä stressi onkin meinannut kasvaa liian suureksi (kun tässä on ollut elämässä paljon kaikkea muutakin), niin kyllä niitä ideoita on lennellyt niin itselläni kuin muillakin ja ehkä julkkareista tuleekin näin juuri itseni näköinen tilaisuus.

Joten, Surukirjeitä-kirjan julkkarit on tiistaina 12.11. klo 18 alkaen Suomalaisen kirjallisuuden museo Pukstaavissa (Marttilankatu 12, Sastamala).

Tilaisuudessa on ohjelmassa mm. kirjan esittely, kustantajan puheenvuoro, kirjoitusprosessiin tutustumista sekä myös muuta ohjelmaa, joka tarkentuu tässä vielä tulevien päivien aikana. Julkkareissa on myös mahdollista ostaa kirjaa (julkkarihintaan tietenkin) ja saada myös vaikka singeeraus omaan kirjaasi.

Tervetuloa siis mukaan Surukirjeitä-kirjan julkkareihin!

Uusi kirjani Surukirjeitä on nyt ilmestynyt!

Keski-ikäinen nainen valvoo koomaan vaipuneen äitinsä vierellä, ja päättää kertoa kaiken, mistä ei koskaan voinut äidilleen puhua. Kuinka äidin valta tyttäreen jätti tälle mysteeriksi, kuka hän itse todellisuudessa on. Kuinka äidin estelyistä huolimatta tytär silti kaipaa isäänsä, jota hän ei koskaan saanut tuntea. Ja kuinka nyt, kun äitiä ei kohta ehkä enää ole, tytär ei tiedä, saako hän tuntea surun lisäksi myös helpotusta.

Vuosia myöhemmin toisessa kaupungissa ja toisessa maassa suru kohtaa naisen uudelleen, tällä kertaa oman sairauden kutsumana. Kuolevaisuuden kohtaamisessa hän turvautuu kirjoittamiseen ja olemassaolonsa tallettamiseen sanoihin. Vaikka nainen on saanut elämältä jo paljon, päättää hän matkustaa vielä kerran, vaikka se tarkoittaa hyvästien jättämistä kaikelle, mitä hän on oppinut vuosien aikana rakastamaan.

Surukirjeitä on tunnustuksellista ja päiväkirjamaista sävyä käyttävä romaani, joka kertoo surusta sekä oman että läheisen kuoleman kohdatessa. Samalla se muodostuu rakkauskirjeeksi elämälle.

Tilaa kirja:

Suoraan verkkokaupastani

Momentum-kirjat

Suomalainen.com

Booky.fi

Kansallinen kirjakauppa

Adlibris

Rosebud

Finlandia kirja

Akateeminen

(Kuva täältä)

Kuten viimeksi kirjoitin, olen työstänyt kirjani käsikirjoitusta tiiviillä aikataululla eteenpäin, jotta saisin lähetettyä sen taas kustannustoimittajalle luettavaksi. Kirjan kirjoittamiseen itsessään liittyy erilaisia vaiheita, mutta samoin näyttäisi olevan myös käsikirjoituksen hiomisen kohdalla. Välillä kirjoitusprosessissa tulee hetki, jolloin kaikki kirjoittamani teksti tuntuu olevan roskaa.

Roskaa vai timantteja?

Kuluneiden viikkojen aikana olen ollut siinä pisteessä kirjan käsikirjoituksen työstämisen kanssa, että kaikki aikaisemmin kirjoittamani on roskaa, enkä osaa sen lisäksi edes kirjoittaa mitään uutta, joka olisi jotain muuta kuin roskaa.

Näitä hetkiä ja tuntemuksia tulee joka kerta, kun työstää jotain tekstiä eteenpäin. Näitä tuntemuksia tulee, kun työskentelee pitkään oman tekstinsä parissa. Näitä tulee aina. Siksi niihin ei kannata jäädä kiinni.

Aina kannattaa muistaa, että kyse on vain tunteesta, joka menee ohi. Yleensä parhaiten auttaa se, että antaa tekstin olla hetken aikaa. Että nukkuu yhden yön yli, sillä yleensä seuraavana päivänä tilanne on jo toinen. En välttämättä seuraavanakaan päivänä ajattele kaiken olevan timanttista tekstiä, mutta alan taas nähdä siinä jotain hyvääkin.

Kirjoittaminen on prosessi

Näitä niin kutsuttuja pohjakosketuksia tarvitaan. Itse olisin enemmän huolissani jos koko ajan tekstiä lukiessani ja sitä työstäessäni ajattelisin kaiken olevan viittä vaille täydellistä ja uskomattoman hyvää.

Itseensä ja omaan tekstiinsä pitää tietenkin uskoa, mutta samalla myös kirjoitusprosessissa tulee vaihe, jolloin on pakko olla realistinen, jopa raa’an realistinen tekstin suhteen. Varsinkin tässä vaiheessa prosessia, kun hion tekstiä kohti julkaistavaa kirjaa, tekstiä on pakko lukea todella kriittisesti, sillä muuten siinä ei näe paljoakaan muokattavaa. Oma tekstinsä tulee kyseenalaistaa ja olla valmis tekemään sen suhteen isojakin muutoksia, jos kokonaisuus sitä vaatii. Eikä se ole aina helppoa.

Kirjoittaminen itsessään on aina prosessi aloittamisesta loppuun asti. Samoin on myös tekstin editoimisen kohdalla. Se on prosessi. Kuluneiden neljän viikon aikana olen lukenut käsikirjoitustani läpi monta kertaa ja joka kerta eri silmin. Olen kiinnittänyt huomiota eri asioihin ja työstänyt kulloinkin eri osa-alueita. Osa virkkeistä on ollut jopa omasta mielestäni yllättävän hyviä, mutta osan kohdalla olen istunut pidemmän aikaa ja muokannut erinäisiä kappaleita tai jopa lukuja uuteen uskoon, toivoakseni parempaan suuntaan. Tiedän, mitä haluan, mutta sen saavuttaminen on vaatinut myös hyviä istumalihaksia.

Anna tekstillesi aikaa

Koko tekstini keskeinen ajatus on yksinkertaisesti se, että on normaalia, että oma teksti tuntuu huonolta ja keskinkertaiselta. On normaalia, että kyseenalaistat kaiken sen, mitä olet kirjoittanut. Se on vain osa prosessia. Kun annat tekstillesi aikaa ja uuden mahdollisuuden, alat myös nähdä siinä uudestaan paljon hyvääkin. Ja ne ehkä keskinkertaisetkin kohdat saattavat muuttua pienen muokkaamisen myötä melkoisiksi helmiksi, sekin on tullut koettua.

Omalla kohdallani teksti ei ole koskaan valmis, vaan hioisin sitä loputtomiin. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee vastaan se hetki, kun kannattaa päättää, että tämä on tässä, niin valmis kuin voi olla.

Ja jos heitän rohkean väittämän tähän loppuun: Yksikään kirja ei ole alusta loppuun asti täyttä timanttia, vaan ihan takuuvarmasti aivan jokaisessa kirjassa on jotain, mikä pistää jonkun lukijan silmään. Älä siis vaadi omalta tekstiltäsi täydellisyyttä (tätä yritän opetella itsekin), vaan anna sen olla aina pienesti keskeneräinen. Sillä keskeneräisyys tekee siitä aidon ja kauniin. Siloitellusta ja täydellisestä jää puuttumaan jotain olennaisen tärkeää!

Voiko luovuutta oppia? Tämä on kysymys, jota käsittelen tässä blogitekstissäni. Alkuun on ehkä hyvä kerrata, mitä luovuus itse asiassa onkaan, mutta tekstin loppua kohti uskon vastanneeni otsikon kysymykseen omasta näkökulmastani.

Mitä luovuus on?

Usein luovuus myös mielletään vain taiteelliseen työskentelyyn, kuten esimerkiksi kirjoittamiseen, tanssiin ja kuvataiteisiin. Luovuutta tarvitaan kuitenkin myös paljon muuhun, kuten ihan jokapäiväiseen arkielämään ja sellaiseenkin työhön, johon luovuutta ei usein mielletä. Itse olen työskennellyt välillä myös varastotöissä ja olikin pienoinen ahaa-elämys, kuinka paljon siinäkin työssä voi käyttää halutessaan luovuutta. Ei ole ollut vain kerta tai kaksi, kun olen käyttänyt luovuuttani kehittääkseni uusia tapoja tehdä asioita, näin yhtenä esimerkkinä.

Mutta mitä luovuus sitten on? Luovuus on ennen kaikkea tapa tehdä asioita uudella tavalla. Tällä tavalla luovuutta ajatellessa se laajenee myös taiteellisen työskentelyn ulkopuolelle. En aliarvioi taiteen tekemistä (onhan taiteellinen työskentely myös oma rakkauteni), mutta haluan nostaa esiin myös tämän toisen puolen.

Luovuus on myös tapa tehdä asioita uudella tavalla. Se on uusien näkökulmien etsimistä. Luovuus on innovatiivisuutta ja sitä, että uskaltaa sanoa kyllä uusille ideoille. Näitä seikkoja tarkastellessa on itse asiassa hyvinkin selvää, että tietenkin luovuutta voi oppia, sitä voi aina kehittää eteenpäin.

Jokainen on luova

Sinänsähän tekstin otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä se antaa pienesti virheellisen käsityksen siitä, että voisi olla tila, ettei olisi luova ollenkaan. Näinhän asia ei koskaan ole, sillä jokainen meistä on luova, jokainen omalla tavallamme. Aivan jokaisessa meissä on luovuutta vaikka kuinka paljon, mutta joskus se tuntuu hautautuneen jonnekin todella syvälle piiloon.

Luovuus ei myöskään ilmene vain taiteen tekemisenä, vaan esimerkiksi arjen innovatiivisuutena. Luovuus on myös tärkeä osa työelämää ja joskus voi olla hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa työtään ja huomata, kuinka paljon luovuutta käyttääkään työpäiviensä aikana.

Tässä olisikin sinulle pieni haaste: Tarkkaile yhden päivän ajan omaa arkeasi ja työskentelyäsi. Voit vaikka kirjoittaa ylös asioita, joissa käytit luovuutta, mutta myös niitä asioita, joita voisi olla hyvä tarkastella uudella tavalla.

Voiko luovuutta oppia?

Vastaus otsikon kysymykseen on lyhyt ja ytimekäs: Tietenkin voi!

Luovuus on kuin mikä tahansa muukin taito. Sitä voi kehittää ja aina voi oppia jotain uutta. Joskus siihen kuitenkin saattaa tarvita ulkopuolista apua, mutta tämä mahdollisuus kannattaa aina hyödyntää! Olen omassa työssäni nähnyt useaan otteeseen, kuinka jonkun luovuus on lähtenyt uuteen kukoistukseen tai kuinka joku on saanut aivan uusia näkökulmia omaan työskentelyynsä. Olen opettanut luovaa kirjoittamista ikäihmisille ja sanataidetta alakoululaisille. Molempien ryhmien kanssa on ollut useita hetkiä, jolloin on ollut upeaa huomata, kuinka joku on oppinut jotain uutta, saanut itselleen jotain uutta, ja mitä se on saanut myöhemmin aikaan. Kyse ei ole siitä, että korostaisin tässä omaa erinomaisuuttani opettajana, vaan siitä, että joskus sitä tarvitsee pienesti ulkopuolista apua, jotta oppii taas katsomaan asioita uudella tavalla.

Luovuutta voi oppia ulkopuolisen avun kautta. Sitä voi oppia tekemällä itse tietoisesti jotain asian eteen. Ja tässä se salaisuus piileekin: Luovuutta oppii vain tekemällä. Luovuus kehittyy vain tekemällä. Jos vain istumme paikallamme tekemättä mitään, vain odottaen, että jotain tapahtuisi, ei luultavasti tapahdu yhtään mitään. Harvoin luovuus vyöryy yllemme aivan tyhjästä, vaan se vaatii myös meiltä aktiivista toimimista. Että teemme sen kehittämisen eteen jotain ja tuo oma aktiivinen toimiminen onkin avain luovuuden porttien avaamiseen.

Kokeile jotain uutta

En halua väittää, että tästä eteenpäin sinun tulee käydä verkkokursseja luovuudesta, palkata ulkopuolinen valmentaja (vaikka mielelläni itse siinä sinua autankin!) ja tehdä töitä kaksin käsin ja taukoamatta ollaksesi aina vähän luovempi.

Ensinnäkin haluan muistuttaa, että kelpaat jo nyt sellaisena kuin olet, olet ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin olet. Mutta jos haluat olla edes hieman luovempi, se myös vaatii omaa aktiivista toimintaa. Ainakin sen ensimmäisen askeleen ottamista. Tuo ensimmäinen askel voi tänään olla se, että tarkastelet arjessasi tai työssäsi yhtä asiaa uudesta näkökulmasta. Tai että teet jonkin asian aivan uudella tavalla. Luovuutta voi oppia lukemalla aiheesta, katsomalla muiden tapoja toimia, mutta ennen kaikkea opit luovemmaksi yksinkertaisesti sillä, että teet jotain. En halua sanoa, että täytyy tehdä enemmän tai että täytyisi olla tehokkaampi työskentelyssään, koska en miellä näitä asioita luovuuteen.

Kokeile jotain uutta, sano kyllä uusille ideoille, tarkastele asioita uudesta näkökulmasta. Ja jos kaipaat ulkopuolisen apua luovuutesi herättelemiseen, niin autan sinua mielelläni! Ota yhteyttä niin voimme keskustella asioista enemmän.