Yrityksestä

tarina viestintä sisällöntuotanto luovuus

Tarina yrityksen takana on yksinkertainen. Rakastan sanoja ja tarinoita. Niin luovassa kirjoittamisessa, teatterissa, runoissa, opinnäytetöissä kuin yrityksen viestinnässäkin on aina kyse hyvin kerrotusta tarinasta.

Ajattelen siis, että kaiken takana on hyvin kerrottu tarina.

Yrittäjänä en yritä tarjota jokaiselle jotakin, mutta toiminnassani on nähtävissä tietyt perussuunnat, joihin olen keskittynyt ja joihin haluan panostaa. Kirjoittaminen ja luovuus ovat yritykseni keskeisin teema ja näihin haluan panostaa kaikessa mitä teen.

Intohimona muiden auttaminen

Intohimonani on auttaa muita ihmisiä ja rakastan kirjoittamista. Ja tietenkin näiden kahden yhdistelmä on yksi lempiasioistani, eli muiden kirjoittajien ja kirjoittamisesta kiinnostuneiden kannustaminen ja rohkaiseminen eteenpäin. Luovuus on ikuinen tutkimusmatkojeni kohde kaikissa eri muodoissaan.

Haluan, että tämä näkyy vahvasti kaikessa, mitä teen. Kohtaan yksilön ja keskityn hänen tekstiinsä tai haasteisiinsa. En anna patenttiratkaisuja, koska sellaisia ei ole olemassakaan, sillä me ihmiset emme ole massaa, vaan yksilöitä ja persoonia, myös kirjoittajina.

Jotain minusta itsestäni

Olen tietenkin itse kirjoittanut oikeastaan aina, mutta olen myös opiskellut paljon kirjoittamista sen eri muodoissa. Olen opiskellut kirjoittamisen perus- ja aineopinnot, aikuiskasvatustieteiden perusopinnot sekä taidehistorian perusopinnot. Minulta löytyy tuntumaa ja kokemusta niin luovasta kuin tieteellisestäkin kirjoittamisesta. Olen opiskellut myös yritysviestintää, näytelmäkirjoittamista ja kouluttautunut luovan muistelutyön ohjaajaksi. Olen myös kouluttautunut Spartan Mobility -kehonhuollon ohjaajaksi sekä opiskellut tanssitaidetta.

Olen työskennellyt vapaana kirjoittajana, ohjannut luovaa muistelutyötä, toiminut sanataidetyöpajojen ohjaajana, opettanut blogikirjoittamista ja luovaa kirjoittamista sekä pidän alle kouluikäisille niin lorukylpyjä kuin satuseikkailuhetkiäkin. Olen vetänyt taideryhmää kehitysvammaisten toimintaryhmälle Olen toiminut eri yhdistysten tiedottajana sekä jäsenlehtien päätoimittajana, toiminut teatterissa ohjauksen assistenttina ja puhunut niin nuorille kuin aikuisillekin ryhmille eri aiheiden pohjalta.

Yrityksessäni ja työssäni taustalla eteenpäin vie vahva sisäinen motivaatio ja intohimo kirjoittamista, luovuutta ja muiden ihmisten rohkaisemista ja inspiroimista kohtaan.

Miksi teen sitä, mitä teen? Siitä voit lukea lisää täältä.

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑