Taiteen välttämättömyydestä

Taiteen välttämättömyydestä
Kuva: Pixabay

Tämä on aihe, josta tulen kirjoittamaan useammankin tekstin, sillä se on niin monimuotoinen ja laaja . Mutta tässä ensimmäisessä tekstissäni haluan paneutua taiteen kokemiseen ja kirjoitan myös jotain ajatuksiani taiteen välttämättömyydestä. (Ja kyllä, tekstin otsikko on lainattu Jaana Venkulan kirjasta Taiteen välttämättömyydestä.)

Epäilystä elämykseen

Viime viikolla olin kaksi päivää Helsingissä. Ensisijainen kohteeni oli Helene Schjerfbeckin näyttely Ateneumissa, mutta päädyin myös piipahtamaan Kiasmassa, mikä olikin itselleni se mieleenpainuvin kokemus tuolta yksin vietetyltä minilomaltani.

Koska minulla on museokortti, kävelin Kiasmassa suoraan viidenteen kerrokseen. Halusin nähdä Ragnar Kjartanssonin installaation the Visitors, sillä olin lukenut siitä monia ylistäviä arvioita ja mainintoja uskomattomasta taide-elämyksestä. Kiasman blogissakin itse asiassa todetaan, että tämä on näyttely, joka liikuttaa, mutta ollakseni rehellinen, olen aina hieman skeptinen kaikkien tällaisten arvioiden kohdalla. ( Ja kyllä, kyseisessä blogissa tarkoitettiin fyysistä liikkumista tilassa, mutta moni muu arvio painotti juuri kokemuspuolta.)

Mutta.

Kjartanssonin the Visitors yllätti minut. Asenteeni “No, katsotaan nyt onko se niin erikoinen…” katosi nopeasti. Todella nopeasti.

Satuin astumaan näyttelytilaan aivan installaation alkuvaiheessa. Näin ja koin sen aika lailla ensi minuuteista lähtien, mikä teki kokemuksesta aika lailla upean. (Teos ei vaadi kylläkään sitä, että pitäisi osata saapua paikalle juuri sen alkuminuuteilla, väitän, että vaikka huoneeseen astuisi kesken kaiken, kokemus olisi silti yhtä upea.)

Seisoin ensin katsomassa yhtä videoscreeniä, ja hätkähdin alussa joka kerta uuden screenin käynnistyessä. Alun jälkeen teos pääsi vauhtiin, tai ehkä enemmänkin muusikot teoksessa pääsivät vauhtiin. Ja siinä vaiheessa ymmärsin, mistä kaikki ovat puhuneet. Videoinstallaatio vei mukanaan. Kuljin tilassa screeniltä toiselle, seisoin huoneen keskellä, käänsin katseeni vuoronperään eri näkymiin ja uppouduin musiikin maailmaan. Teoksessa toistui sama melodianpätkä oikeastaan koko teoksen ajan, mutta se ei haitannut. Se sai lopulta jo hyräilemään mukana, enkä ollut edes ainoa.

Kun taide vie mukanaan

Ja sitten ne hetket, kun musiikki upposi jonnekin todella syvälle sisimmässäni. Se nosti esiin tunteita, se “kolahti” kovaa ja voimakkaasti. Tunsin palan kurkussani, pyyhin vaivihkaa kyyneleitä silmäkulmastani. Annoin musiikin viedä mukanaan, liikuin tilassa ja nautin. Uskomaton tunne oli se, että olisin halunnut osallistua itse teokseen, tanssia ympäri tilaa ja silmieni edessä näin nykytanssiteoksen, jonka siellä olisi voinut katsojien keskellä tanssia.

Taide-elämyksessä olen syvällä todellisuuden tapahtumavirrassa. En kuuntele, en ratkaise ongelmaa, en yritä ymmärtää, en yritä suodattaa jotain. Tärkeintä on elämys: tämä ei ala mistään eikä pääty mihinkään, virtaan hetken tämän taiteen mukana, olen ajassa, ja olemisen kokemus jättää jäljen.

Jaana Venkula; Taiteen välttämättömyydestä

Kaikki taide ei kosketa jokaista. Varmasti the Visitors -teosta katsoessa joku voi ajatella, että ihan kiva ja taitavasti toteutettu, mutta se siitä. Ja sitten on se joku toinen taidekokemus, joka ei unohdu koskaan. Koska ei ole olemassa universaalia määritelmää siitä, mikä taide on sellainen, joka osuu ja uppoaa. Me kaikki olemme yksilöitä ja kannamme mukanamme kaiken historiamme, aikaisemmin kokemamme ja niin edelleen, ja kaikki se vaikuttaa myös siihen, miten vastaanotamme taidetta, millaiseksi joku taidekokemuksemme muodostuu.

Taiteen puhdistava vaikutus

The Visitors oli myös siitä mielenkiintoinen kokemus, etten muistanut kaivaa puhelintani esiin. En ottanut teoksesta yhtäkään valokuvaa, en kuvannut pätkääkään videota. Koska en muistanut, enkä loppujen lopuksi edes halunnut. Kokemus oli siinä hetkessä ja halusin nauttia kaiken sellaisenaan. Ja muita ihmisiä katsellessani en nähnyt kovinkaan montaa puhelinta teosta kuvaamassa, mikä on aika harvinaista tämän päivän näyttelykokemusteni pohjalta.

Teos kesti yli tunnin (62 tai 67 minuuttia) enkä huomannut ajan kulumista. Teos vei mukanaan ja nautin vain kaikesta mitä näin, kuulin ja koin. Kuten Jaana Venkulan tekstissä tuossa hieman ylempänä; tärkeintä oli elämys ja minä virtasin hetken aikaa taiteen mukana. Ja se oli upea tunne. Instagramiini kirjoitin käynnin jälkeen, että teoksen ääressä koki sen, mitä on taiteen puhdistava vaikutus ja millaista on, kun taide koskettaa jonnekin hyvin syvälle sisimpään ja tunteisiin.

Taiteen välttämättömyydestä

Mutta jos palaan vielä koko tekstin aiheeseen taiteen välttämättömyydestä, niin ehkä tämä teksti selittää osaltaan sen, miksi taide on itselleni välttämätöntä. Mutta ajattelen, että se on sitä myös kaikille muille, vaikkei kaikki sitä ehkä edes ajattele niin. Väitän, että jos uskaltaa olla taiteen edessä avoin ja rehellinen, se saattaa jättää pysyvän jäljen. Taide saattaa koskettaa tunteisiin, mutta se saattaa myös antaa visuaalisen tai auditiivisen elämyksen, se saattaa piirtyä vaikuttavaksi kokemuksellisuudellaan. Tai se saattaa aiheuttaa haltioitumista jonkun taiteilijan teosten edessä; kuinka joku osaakin ilmaista juuri tuolla tavalla asioita.

Ei ole vain yhtä tapaa tehdä taidetta, mutta ei ole vain yhtä tapaa kokea taidetta, tässä olemme yksilöitä. Tärkeintä on kuitenkin se, että uskaltaa joskus antaa taiteen koskettaa itseään, sillä se saattaa antaa meille kokemuksellisuuden lisäksi myös paljon muuta. Kannattaa siis antaa taiteelle mahdollisuus ja uskaltaa heittäytyä.

Kuten huomaa, tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tekstin. Siksi tulen vielä palaamaan tämän aiheen pariin uudemman kerran tässä pitkin kevättä (tai vuotta) eri näkökulmista aihetta tarkastellen. Taide taitaa olla aihe, josta en väsy koskaan kirjottamasta.