
Haluatko kirjoittaa pidemmän tekstin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi, mutta et ole aivan varma, onko sinusta siihen ja miten etenisit asian suhteen? Tai ehkä sinulla on jo alustava idea tai teksti, jota työstät, mutta kaipaat apua tarinan eteenpäin viemisen suhteen.
Voi olla, että olet tähän asti kirjoittanut pääasiallisesti vain lyhyitä tekstejä kirjoitusharjoitusten pohjalta, mutta ehkä sinulla olisi vähitellen kiinnostusta kirjoittaa myös pidempiä tekstikokonaisuuksia, mutta et ole varma, miten ja mistä lähtisit liikkeelle.
Pidemmän tekstin, eli tuttavallisemmin tarinan kirjoittaminen ei ole hankalaa. Ideoita löytyy kaikkialta ja joskus tarvitset vain pientä rohkaisua ja kannustusta löytämään ne kirkkaimmat helmet ideoidesi ja tekstisi lomasta.
Tarinapaja-paketin avulla lähdet kirjoittamaan pidempää tekstikokonaisuutta eli tuttavallisemmin tarinaa ideoinnista lähtien. Tämän paketin avulla saat työkaluja, ideoita ja vinkkejä tarinan ideoimiseen, hahmotteluun ja lopulta myös kirjoittamiseen.
Millainen Tarinapaja-paketti sitten on?
Tarinapaja rakentuu videoluennoista, joissa saat kattavan pohjustuksen aiheeseen. Tämän lisäksi saat myös aiheeseen liittyviä tehtäviä ja vinkkejä.
Tarinapaja rakentuu tarinan kirjoittamisen keskeisten elementtien ympärille. Näitä elementtejä ovat muun muassa: Aihe, henkilöhahmot, juoni, tapahtumapaikat, kertoja, dialogi jne.
Kattava ajatus Tarinapajassa on se, ettei tarina synny tuosta vain itsestään eivätkä kaikki palaset loksahda heti paikoilleen. Tämän paketin avulla pieni (tai isompikin) idea lähtee hautumaan ja vähän kerrallaan se muovautuu kohti kantavaa kokonaisuutta, joka lähtee kirjoittautumaan kuin itsestään.
Miten tämä toimii sitten käytännössä?
Tarinan kirjoittamisessa on tietyt perusperiaatteet, joita paketissa käydään läpi. Tämän lisäksi Tarinapajassa otetaan huomioon sinun omat vahvuutesi, kehittymisen kohteesi sekä tarpeet kirjoittamisen saralla. Vaikka pohjamateriaali on kaikille sama, jokainen kohdataan yksilönä ja jokaisen tarina lähtee rakentumaan yksilönä, ei osana massaa, sillä kirjoittajat ovat yksilöitä ja heidän tarpeensa tekstin suhteen ovat aina myös erilaisia.
Jokainen tehtäväpaketin osio pitää sisällään yhteisiä tehtäviä, joista kirjoittaja saa yksilöllistä palautetta. Palaute kuuluu paketin hintaan. Teksteistä saatava palaute on kattavaa ja kirjoittaja tulee saamaan teksteistään ja ideoistaan rakentavaa palautetta, jonka avulla lähteä työstämään omaa tarinaa kohti valmiiksi kirjoitettua tekstiä.
Tarinapajassa pohjamateriaali on kaikille sama, mutta kirjoitusharjoitukset ja tehtävät ovat henkilökohtaiset, sillä pidemmän tekstikokonaisuuden kohdalla on tärkeää painottaa juuri niitä henkilökohtaisia tarpeita, joita kirjoittaminen nostaa esiin.
Tarinapaja-paketin jälkeen sinulla on käsissäsi tarina, joka on enää kirjoittamista vaille valmis.
- Tarinapaja antaa sinulle ideoita ja työkaluja pidemmän tarinan kirjoittamiseen.
- Näet pidempien tarinoiden kirjoittamisen hienouden.
- Saat tunteen onnistumisesta, kun lyhyiden tekstien ja kirjoitusharjoitusten sijaan pidempi tekstikokonaisuus alkaa syntyä ja hahmottua.
Miksi valita Tarinapaja?
- Tarinapaja on loistava keino madaltaa pidemmän tarinan kirjoittamisen kynnystä, sillä Tarinapajassa kirjoittamasi tarina lähtee rakentumaan alusta alkaen opettajan rohkaisemana ja kannustamana.
- Onnistumisen tunne, kun huomaat, että sinusta on kirjoittamaan myös pidempiä tekstejä.
- On upea tunne, kun tarina lähtee viimein syntymään.
- Vaikka kyse on valmiista paketista se pitää mukanaan myös yksilöllisyyden, eli jokainen kirjoittaja tulee kohdatuksi myös yksilönä omista tarpeistaan käsin.
- Joskus tarvitset pientä kannustusta huomataksesi omat vahvuutesi sekä tekstisi rikkauden.
- Yksi keskeinen osa pakettia on vahva palautteen antaminen. Rakastan antaa palautetta teksteistä, joten antamani palautteen pohjalta saat siis paljon työkaluja työstää ideaasi ja tekstiäsi eteenpäin.
Mutta…
”En onnistu kuitenkaan viemään tarinaa päätökseen. ”
- Joskus tarvitset vain pientä kannustusta ja rohkaisua huomataksesi, että sinusta on siihen.
- Palaute jokaisesta tehtävästä kuuluu paketin hintaan.
- Sinulla on mahdollisuus ostaa 2 x 30 min. henkilökohtainen ohjaus (videopuhelu) todella edulliseen hintaan 29,90 €.
”Ei minusta ole tähän. Motivaationi loppuu yleensä kesken.”
- Yksilöllinen kohtaaminen ja palaute teksteistä motivoivat kirjoittamaan tarinaasi eteenpäin.
- Opettajan henkilökohtainen tuki ja säännölliset tehtävät kannustavat kirjoittamaan ja pitämään yllä tasaista kirjoitusrytmiä.
”En keksi mitään kirjoitettavaa.”
- Tarinapaja on juuri sinua varten, sillä kurssilla lähdetään liikkeelle aivan alusta, eli ideoinnista.
”Yleinen tehtäväpaketti ei välttämättä kohtaa omaa henkilökohtaisia kirjoittamisen haasteitani.”
- Yhteinen materiaali muiden kanssa takaa halvemman hinnan, mutta palaute ja yksilöllinen kohtaaminen takaavat, että jokainen kirjoittaja kohdataan yksilönä.
Kukaan ei voi kirjoittaa puolestasi tekstiä valmiiksi, mutta kurssin ohjeita noudattamalla ja itse aktiivisesti kirjoittamalla sinun on mahdollista saada tarinasi syntymään.
Totuus on, että kirjoittajana kehittyy vain silloin, kun on valmis tekemään sen eteen jotain.
Aktiivisella työskentelyllä ja henkilökohtaisella ohjauksella saat opastusta, vinkkejä ja neuvoja, joiden avulla työstät tarinaasi eteenpäin.
Tarinapaja on kuin personal trainerin palkkaaminen oman juoksutekniikan kehittämiseksi.
- Joskus toisen antamat vinkit, rohkaisu ja kannustus sekä selkeät askelmerkit eteenpäin voivat olla ratkaisevia kehittymisen kannalta.
Mietitkö vielä?
- Opettajalta saatava palaute tehtävistä kuuluu tehtäväpaketin hintaan.
- Henkilökohtainen ohjaus suoraan minulta ostettuna maksaisi alk. 300 €.
- Palautepaketti erikseen ostettuna maksaisi tällaiselle tekstimäärälle vähintään 179 €. Nyt se on sisällytetty tehtäväpaketin todella edulliseen hintaan.
- Tarinapajan ostajana saat henkilökohtaisen sparrauksen todella edulliseen lisähintaan 29,90 €. Kaksi 30 min. sparrauspuhelua maksaisi normaalisti tuplasti enemmän, eli Tarinapajan myötä saat sparrauksen -50% alennuksella.
- Lisäksi sinulla on mahdollista ostaa tehtäväpaketin jälkeen minulta henkilökohtainen ohjaus 50 % alennuksella.
Lähde viimein kirjoittamaan pidempää tekstikokonaisuutta ja hyppää mukaan Tarinapajaan!
Hinta: 109,90 € (sis. alv. 25,5 %)
Ostaaksesi paketin, laita sähköpostia osoitteeseen: kirsi@kirsikarvinen.com